tag:blogger.com,1999:blog-61985623199418723302011-07-08T16:39:39.583+03:00Pientä puuhaa arjen rutiinien lomaan - lapsettomuushoitojen läpikäyntiä. Pohdintoja ja faktaa. Toivottavasti onnellinen loppu.Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.comBlogger641100tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-38487993021716462542009-08-21T17:11:00.004+03:002009-08-21T17:29:27.449+03:00<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://4.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/So6rbmCd9BI/AAAAAAAAAFc/o65uOy7DE14/s1600-h/DSC00703.JPG"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 320px; height: 201px;" src="http://4.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/So6rbmCd9BI/AAAAAAAAAFc/o65uOy7DE14/s320/DSC00703.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5372419896055297042" border="0" /></a><br /><div style="text-align: center;"><span style="font-weight: bold;">Huligaani</span><br /><span style="font-weight: bold;">11.08.2009 </span><br /><span style="font-weight: bold;">klo:18:34 </span><br /><span style="font-weight: bold;">3005g</span><br /><span style="font-weight: bold;">49cm</span><br /><br /><div style="text-align: justify;">Oma mussukkamme on siis syntynyt ja olemme jo kotiutuneet. Viimeisen kuukauden aikana kävimme äitiyspolilla kontrollissa Hulin pienen painoarvion vuoksi. Lisäksi lapsiveden määrää tarkkailtiin. Lopulta 10.8. kontrollissa minut passitettiin suoraan osastolle käynnistykseen, koska Hulin painoarvio oli vain 2300-2400g ja paino ei ollut noussut kuin muutaman kymmenen grammaa edellisestä arviosta.<br /><br />Käynnistys lähtikin sitten etenemään vauhdilla, vaikka Huli ei ollut edes laskeutunut ja kohdunkaulaakin oli reilusti. 42 tunnin valvomisen tuloksena sain lopulta nähdä oman söpöliinimme, kauan kaivatun esikoisemme. Nyt täällä ollaan klassisesti väsyneitä, mutta niin onnellisia.<br /><br />Erityiskiitos tsempityksestä ja aktiivisesta yhteydenpidosta<a href="http://vinkea.blogspot.com/"> Piukulle</a>.<br /><br /><br /></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-3848799302171646254?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-83810187082705584132009-05-26T18:57:00.007+03:002009-05-26T20:22:51.231+03:00<div style="text-align: justify;">Tervehdys!! Päätin aikoinani ettei tästä blogista tule odotusblogia ja kyllä tuo päätös pitää vieläkin ;D. Sain kuitenkin <a href="http://vinkea.blogspot.com/"> Piukulta</a> jokin aika sitten tällaisen<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://2.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/ShwTE92cU6I/AAAAAAAAAEk/LodVFPqseZA/s1600-h/hyvanmielenblogi.jpeg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 165px; height: 200px;" src="http://2.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/ShwTE92cU6I/AAAAAAAAAEk/LodVFPqseZA/s320/hyvanmielenblogi.jpeg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5340164234197881762" border="0" /></a><br />ja haluan kiittää ja kumartaa kunniasta!! Kiitos ihana ystäväiseni!! Olen todella otettu. Valitettavasti en jaa nappia eteenpäin, vaikka seurailenkin useampia ihania, hyvää mieltä tuottavia blogeja. Ihan vain siksi etten päivitä enää blogiani.<br /><br />Olen kuitenkin vieraillut teidän blogeissanne epäsäännöllisen säännöllisesti - vaikka en ihan aina kommenttia käynnistäni olekaan jättänyt. Olen seuraillut käynnissä olevia projekteja ja iloinnut plussista sekä itkenyt vuolaasti koneen ääressä toisten niin julmaa kohtaloa. Tässä maailmassa ei kyllä ole mitään oikeudenmukaisuutta. Sen valitettavasti olen joutunut jo useamman kerran toteamaan! <a href="http://mafalda.vuodatus.net/blog/1939734">Haluan toivottaa Vatsakkaasti vappua kohti</a>-projektista plussanneille mitä ihaninta odotusaikaa. Lisäksi haluan tietenkin toivottaa suuren suurta plussa onnea seuraavalle projektille "<a href="http://mafalda.vuodatus.net/">Kantavaksi kesäheinän aikaan</a>". Ennen kaikkea tsemppiä ja onnellisia päiviä tulevaisuudessa ihan kaikille projektien parissa kamppaileville!! Meidän taloudessa ainakin pidetään terhakkaasti peukkuja pystyssä kaikkien puolesta!<br /><br />Tässä samalla on hyvä tilaisuus täyttää muutaman virtuaaliystäväksi muodostuneen bloggaajan pyyntö ja hieman kertoilla mitä meille kuuluu. Eli meillä ihmetellään ;) Ihmetellään suuresti vatsan kasvua ja Huligaanin sitkeyttä. Ihmetellään omaa onneamme siitä, että päivä päivältä toiveemme ja unelmamme tuntuu todellisemmalta ja todellisemmalta!! Todellakin ihmetellään.<br /><br />Pahoinvointini helpotti raskausviikolla 17 ja sen jälkeen on mennyt ihan hyvin. Mitä nyt tietenkin olen välillä hermoillut kaikesta ja pelännyt pahinta! Minulla ainakin kesti todella kauan ennen kuin uskalsin edes vähänkin toivoa, haaveilla ja uskoa. No, jos ihan rehellisiä ollaan, on tuon uskomisen kanssa vieläkin tekemistä. Pari viikkoa vielä ja Huligaanilla on 90% mahdollisuus selvitä, vaikka synnytys käynnistyisi. Ehkä sitten jo uskokin vahvistuu - ehkä.<br /><br /></div>Minua on onneksi siunattu mitä ihanimmalla puolisolla! Hän osaa lohduttaa, kannustaa ja rohkaista. Armas on opettanut minua nauttimaan siitä mitä meille tarjotaan - tapahtui tulevaisuudessa sitten mitä vain. <a href="http://vinkea.blogspot.com/">Piuku</a> kirjoitti siitä miten itku on herkässä aina välillä ja saa itsekin ihmetellä reaktioitaan. Minä olen kyynelehtinyt lähes joka kerta, kun olemme asioineet lastentarvikeliikkeissä. Tuntuu jotenkin vain niin uskomattomalta, että ME olemme ko. alan liikkeessä ihan oikeasti miettimässä ja pohtimassa tarpeellisia (tai niitä tarpeettomia) hankintoja! Ja niitä vaunuja en sitten ole muuten vieläkään uskaltanut ostaa -<a href="http://www.vaunuaitta.fi/tuotteet/lastenvaunut/gesslein/vision-fi/"> merkki, malli ja kankaiden väri on kyllä jo päätetty ;D</a><br /><div style="text-align: justify;"><br />Ihanimpia kokemuksia on tietenkin Huligaanin jumppatuokiot! Huligaani osaa tarvittaessa nostattaa mukavia kumpuja vatsanahkaan tai saada koko vatsan tekemään villiä aaltoliikettä. Meidän oma mukelos, makelos, muksuttaja ;D<br /><br />Olemme käyneet muutamassa ylimääräisessä ultrassa yksityisellä puolella, ihan vain vähentääksemme hermoilua<span style="font-size:85%;"> (siis lähinnä minun hermoiluani)</span> ja lepuuttaksemme hermojamme <span style="font-size:85%;">(lähinnä Armaan, kun minä hermoilen...)</span>. Kaikki on kunnossa ja sekin tuntuu uskomattomalta.<br /><br />Täällä siis edetään päivä kerrallaan ja nautitaan odotuksesta - niin ja tietenkin ihmetellään!<br /><br /><br /><span style="font-size:78%;">PS: Niin ja se vaunujen kankaiden väri on tuo Sopraano - arvailkaa siitä Huligaanin sukupuoli ;)</span><br /><br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-8381018708270558413?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-49658477509220650482009-02-10T15:23:00.002+02:002009-02-10T15:44:55.264+02:00<div style="text-align: justify;">Tuhannet kiitokset kaikille huhuiluista ;) Valitettavasti päätökseni pitää eli en jatka tätä blogia. Tämä blogi aloitettiin ja tarkoitettiin kertomaan lapsettomuudesta. Jossain vaiheessa ajattelin perustaa uuden "pientä masunsisäistä puuhaa" blogin, mutta sekin on jäänyt.<br /><br />Kirjoittelen kyllä asioita, tapahtumia ja tunnelmia muistiin, mutta vain itselleni (ja ehkä tulevaisuudessa Huligaania varten). Toistaiseksi tämä vaihtoehto tuntuu hyvältä, vaikka tiedän että siellä ruudun toisella puolella on paljon ihania, suurenmoisia ihmisiä, jotka varmasti tarjoaisivat tukea ja vinkkejä tälle pitkälle ja osittain tuskaisellekin matkalle kohti vanhemmuutta!<br /><br />Koen kuitenkin jostain syystä pystyväni kirjoittamaan rehellisemmin ja rennommin ihan vain itselleni sekä muutamille hyville ystävilleni. En mitenkään halua väheksyä teitä ihanat "blogisisareni", mutta kuten olemme viime aikoina huomanneet, täältä blogistaniasta löytyy myös ihmisiä joiden päämääränä tuntuu olevan vain häiriköinti ja mielipahan aiheuttaminen. Ja tosiasia on, että tällä hetkellä en kaipaa elämääni yhtään ylimääräisiä sotia ja taisteluita.<br /><br />Toivottavasti hyväksytte kuikuiluni kuitenkin omissa blogeissanne, koska täysin ilman teitä en pysty elämään! Näiden blogistaniassa viettämieni kuukausien aikana olen kohdannut uskomattoman ihania ihmisiä ja todellista toisesta välittämistä. Sillä voiko välittäminen olla pyytettömämpää kuin silloin kun sitä tarjoaa ihminen, jota et ole koskaan edes tavannut?! Toivon sydämestäni, että tämä ihana tsemppaminen ja toisesta huolehtiminen ei koskaan sammu ja häviä! Kiitän ja kumarran saamastamme tuesta vaikealla matkallamme ja toivotan sydämestäni kaikille unelmien toteutumista ja hyvää elämää.<br /><br /><br /><span style="color: rgb(255, 0, 0);font-size:180%;" >Kiitos!</span><br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-4965847750922065048?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-82288086994589506682009-01-24T12:48:00.004+02:002009-01-24T13:26:59.338+02:00<div style="text-align: justify;">Älkää hermostuko, suoritan vain pientä muokkausta blogissa. Lisäsin sivupalkkiin "kategoriat", niiden kautta löytyy helpommin ja nopeammin mm. hoidoissa käytetyt lääkkeet.<br /><br />Alkuperäinen tarkoitukseni oli lopettaa blogini klinikalla suoritettuun ensimmäiseen ultraan, mutta tuo pahoinvointi muutti suunnitelmat. Olin niin väsynyt etten saanut päivitettyä blogia ja ilmoitettua lopetuksesta. Aloitin blogini lapsettomuusblogina, halusin kertoa lapsettomuushoidoista, käydä läpi omia tuntemuksiani ja ajatuksiani sekä ennen kaikkea jakaa tietoa hoidoissa käytetyistä lääkkeistä.<br /><br />Nyt kuitenkin toivottavasti olemme Armaan kanssa matkalla kohti "onnellista loppua", mitä blogia aloittaessanikin toivoin. Vaikka vielä edessämme olevalla pitkällä matkalla jokin menisi pieleen, tuo toivoa ja onnea se, että olemme päässeet näin pitkälle! Alunperin tämäkin mahdollisuus oli kuitenkin niin pienen pieni.<br /><br />Älkää siis häiriintykö "turhista" päivitysviesteistä! Kiitos mukana kulkemisesta. Haluan toivottaa kaikille kaikkea hyvää, toteutukoon jokaisen unelmat!<br /><br />Puuhis, Armas ja Huligaani rv 9+3<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-8228808699458950668?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-78528302963971893462009-01-21T14:22:00.005+02:002009-01-24T14:37:56.157+02:00<div style="text-align: justify;">Eli jos <a href="http://www.vau.fi/">vau.fi</a> sivustoon on uskominen, alkaa Huligaani tästä päivästä lähtien liikkua. Viikon päästä Huligaania voidaan nimittää alkion sijaan sikiöksi! Hurjaa!! Ja minä en vieläkään ole oikein sisäistänyt olevani raskaana... Olen vain ollut kipeänä.<br /><br />Tässä muutama päivä sitten lueskelin muiden blogeja ja jonkun blogissa oli sivupalkissa blogilista otsikon "kanssani odottelee" alla. Olin saada sätkyn, kun listalla oli oma blogini! Piti oikein tuijottaa tuota listaa ja hengitellä. Koskahan sitä oikein sisäistää tämän todeksi?<br /><br />Ensi viikon torstaina on ensimmäinen neuvolakäynti. Silloin Huligaani on jo virallisesti sikiö ja pääsemme häntä morjestamaan. Jospa se tekisi tästä todellisempaa?<br /><br />Sen kuitenkin tiedän, että minun on lauantaisin turha suunnistaa kioskille lottokuponkia täyttämään! Olen saanut elämässäni kaksi täysosumaa ja tuskin kukaan saa kolmea! Minun lottovoittoni ovat Armas ja Huligaani. Heistä olen ikuisesti kiitollinen.<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-7852830296397189346?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-29844464873991329112009-01-19T09:22:00.007+02:002009-01-24T14:39:25.402+02:00<div style="text-align: justify;">Löytyihän se syykin tuohon järkyttävään pahoinvointiin! Näyttää siltä, kuten itsekin pikku hiljaa matkan varrella epäilin, että minulle tuo Progesteron lääkitys oli liikaa. Kun olin joutunut kiskomaan noita <a href="http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=far04357">Gavisconeja</a> sen paketillisen vajaassa kahdessa vuorokaudessa, päätin jättää progesteronin pois. Tarkoituksena oli aluksi jatkaa lääkettä joka toinen ilta, mutta koska seuraava aamu oli totaalisesti toisenlainen, jätin lääkkeen kokonaan pois. Kirurginihan oli suositellut ko. lääkkeen jatkamista vielä viikon joka ilta ja sitten viikon verran joka toinen ilta. Eli minun olisi pitänyt käyttää sitä vielä tämä viikko.<br /><br /><a href="http://rusakonpesassa.blogspot.com/">Rasavillirusakkokin</a> epäili jossain vaiheessa tuota lisälääkettä minulle ja kun muistin hänen lopettaneen ko. lääkityksen heti plussaan, uskalsin tehdä päätökseni. Lisäksi varmuutta antoi Kirurgin hieman epäilevä asenne jatketaanko lääkitystä vai ei. Viime tapaamisellahan hän kommentoi monen sen jättävän pois siinä vaiheessa, kun ensimmäinen ultra on käyty läpi ja kaikki on ok.<br /><br />Pahoinvointini oli viime viikon alussa aika rankkaa luokkaa. Ruokavalioon kuului vain piimä, jogurtti ja viili. Liikunta oli nollassa. Hyvä ystäväni (kolmen lapsen äiti) lohdutteli, että älä huoli, kyllä lapsi osaa imeä sinusta kaiken tarvitsemansa niin ennen kuin jälkeenkin synnytyksen. Häneltä sain muutaman vinkinkin pahoinvointia vastaan. Kaikki saamani vinkit tuli kokeiltua, mutta näköjään niin kauan kuin minussa oli tuota ylimääräistä hormoonia, mikään vinkki ei auttanut.<br /><br />Nyt olen siis ollut jo useamman päivän ilman lääkitystä ja olo on täysin eri. Kyllähän pahoinvointiakin on, jatkuvaa pientä kuvotuksen tunnetta ja välillä kunnon yrjötystä, mutta se nyt on pientä aiempaan verrattuna. Uskoisin olotilan tasoittuvan "normaalille" tasolle, kun lääke on poistunut elimistöstäni. Nyt saamistani vinkeistäkin alkaa olemaan apua ;D<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-2984446487399132911?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-63233214834375171672009-01-15T12:28:00.008+02:002009-01-24T14:37:18.614+02:00<div style="text-align: justify;">Kyllä täällä hengissä ollaan - juuri ja juuri. Kiitos kyselijöille! Viime päivät ovat menneet usvassa ja hyvinkin samalla kaavalla. Yö tulee nukuttua huonosti, kun herään muutaman tunnin päästä pahoinvointiin. Yritän tehdä kaikki kevätjuhlatemput, jotta pääsisin takaisin nukkumaan, joskus siinä onnistuen, joskus en. Yöpöydällä on pillimehua, jota juon ennen kuin nostankaan päätäni. Juon sitä pitkin yötä aina kun heräilen. Tämä saattaa hieman helpottaa, toisinaan ei sitten pätkääkään.<br /><br />Aamulla syön Armaan keittämää puuroa ja voin pahoin. Yritän pysyä hereillä ja voin todella pahoin. Aamupäivällä saan yleensä nukuttua muutaman tunnin vain pienessä pahoinvoinnissa. Herättyäni voin todella pahoin. Yritän väkisin syödä jotain ja voin pahoin. Jälleen pienet nokkaunet iltapäivällä, koska kroppa tärisee pahoinvoinnista ja väsymyksestä. Armas saapuu kotiin ja yritän pahoinvoinnistani huolimatta syödä jotain. Ilta menee sohvalla puoli-istuvassa asennossa pahoinvoinnin kourissa ja sumussa. Sitten onkin jo aika yrittää saada nukuttua yöunet.<br /><br />Närästys saavutti ihan uuden mittakaavan. Alkuvaiheessa ainoat pahoinvointia helpottavat ruoka-aineet olivat mandariinit ja kirsikkatomaatit. Eivät niinkään hyviä vaihtoehtoja, kun ajattelee närästystä! Ylävatsaa ei voi koskettaa ja se näyttää juuri räjähtävältä ilmapallolta. Tämä osaltaan antaa haasteita nukkumisasennolle, koska vatsallaan ei voi tietenkään nukkua ja kyljellä ei tiedä miten kätensä laittaisi ettei vatsaan koskisi. Siis selällään ja kädet sivulla - ei onnistu minulta.<br /><br />Lopulta oli pakko turvautua lääkkeisiin. Armas kävi hakemassa apteekista <a href="http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=far04357">Gavisconia</a>. Soitin vielä neuvolaankin kysyäkseni kuinka paljon niitä voi ottaa, kun paketissa ei mainita vuorokauden maksimimäärää. Puhelimeen vastasi ihan mukavan kuuluinen neuvolatäti, joka pahoitteli ettei osaa kyllä yhtään auttaa. Lääkkeet ja niiden määrät ovat lääkärin asioita...<br /><br />Armas ja juuri räjähtämäisillään oleva ylävatsa saivat minut kuitenkin aloittamaan kuurin. Alkuvaiheessa oli kyllä pienestä kiinni etten heti oksentanut, kun lääkkeen suuhuni laitoin. Seuraavana päivänä saimme onneksi varmistuksen apteekista ettei maksimimäärää ko. lääkkeelle ole määritetty. Siitä ei ole mitään haittaa, koska se ei imeydy elimistöön. Tuli sitten kiskottua Gavisconia paketillinen puolessatoista vuorokaudessa (siis se pienempi paketti 20 kpl, ei sentään suurempi 120 kpl).<br /><br />Seuraavana yönä jätin myös progesteronin tunkemisen sinne, vaikka Kirurgini olikin ehdottanut, että käyttäisin sitä vielä viikon joka ilta ja sitten seuraavalla viikolla joka toinen ilta. Ero oli aika uskomaton!! Ensimmäisenä lääkkeettömänä yönä nukuin putkeen hieman yli viisi tuntia. Jipii!<br /><br />Olo oli aamulla kuin toiselta planeetalta. Ajatukset olivat paljon <span style="color: rgb(255, 0, 0);">positiivisempia</span> ja <span style="color: rgb(255, 204, 51);">aurinkoisempia</span>. Selvisin päivästä vain muutamalla Gavisconilla. En enää pyöritellyt mielessäni pelkästään kauhuskennaarioita tulevaisuudesta...<br /><br />Ilo oli kuitenkin varsin lyhytaikainen. Illalla närästys ja pahoinvointi saavuttivat vanhat mittakaavansa ja olin täysin loppu - niin fyysisesti kuin henkisestikin. Lisäksi uutena piirteenä oli totaalisen sekaisin oleva pötsi - siis vatsa.<br /><br />Tänä aamuna Armas kävi jälleen kerran apteekissa. Sain ranteisiin Sea Band - rannekkeet. Nyt odotetaan jännityksellä onko näillä yhtään mitään vaikutusta. Toistaiseksi ihmeparantumista ei ole tapahtunut. Kohta käyvät keinot vähiin.<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-6323321483437517167?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-76402325714671685742009-01-09T16:18:00.004+02:002009-01-24T14:36:59.180+02:00<div style="text-align: justify;">Anteeksi pieni viive! Kävin klinikan jälkeen kaupassa, kun nuo elintärkeät kirsikkatomaatit pääsivät aamusta loppumaan (tällä hetkellä ainoa mikä helpottaa <span style="font-style: italic;">hieman</span> pahoinvointia). Tarkoitus oli syömisen jälkeen vain hetki huilata ja sitten päivittää blogi. No, heräsin vasta nyt. Ei tainnut tuo 4 tuntia yöunta ihan riittää...<br /><br />Mutta asiaan!! Kirurgi oli paikalla ja kyseli vointia. Minä kerroin kunnon pahoinvoinnista ja hän kommentoi, että "eikös tämä ollut vähän niin kuin tilauksessakin!". Myöntelin, mutta sanoin etten ollut tajunnut pahoinvoinnin alkavan ihan <span style="font-weight: bold;">heti</span> ;D Tähän Kirurgi totesi, että hyvältähän se vaikuttaa.<br /><br />Päätettiin kuitenkin tarkistaa asia. Joten vanhasta tottumuksesta riisumaan. Seuraavaksi käsikopeloa ja toteamus, että kyllä täällä kohtu on ainakin kasvanut... Sitten ultraa ja tyyni kommentti "kyllä teillä nyt yhtä haudotaan". Monitori oli niin, että Armas näki sen Kirurgin lisäksi. Sitä sitten tiirailivat ja keskustelivat. ARGH! Lopulta Kirurgi sanoi, että käännetään vähän niin sinäkin näet ;D<br /><br />Siellähän se Huligaani oli!! Näin sydämenlyönninkin ja täytyy tunnustaa, että kyllä tuntui ihanalta. Mittailujen jälkeen todettiin Huligaanin vastaavan viikkoja 7+3 ja tänäänhän oli 7+2, joten sekin on ok. Teki mieleni kapsahtaa Kirurgin kaulaan!<br /><br />Täällä siis on yksi suhteellisen onnellinen neuvolakortin omistaja! Väsynyt, mutta onnellinen.<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-7640232571467168574?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-10078199502048011632009-01-09T08:08:00.005+02:002009-01-24T14:36:37.853+02:00<div style="text-align: justify;">Klinikalla aika ultraan kello 10:00. Tuli nukuttuakin viime yönä neljä tuntia. Mistä olen ihan aidosti hämmästynyt! Yhden aikaan yöllä olin varma, että en nuku ollenkaan...<br /><br />Olotila noin muuten on ollut pahoinvoiva tai todella pahoinvoiva. Armas totesikin eilen illalla, että olisihan se kurjaa, jos tuo sinun pahoinvointisi olisi ollut ihan turhaa... Eipä tunnusta sen enempää jännittävänsä. Ei ainakaan minulle suoraan, kun näkee jo miten paljon muutenkin jännitän.<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-1007819950204801163?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-75999931303007437942009-01-03T18:43:00.005+02:002009-01-24T14:36:21.244+02:00<div style="text-align: justify;"><div style="text-align: justify;">Meillä muuten vietettiin Uusi Vuosikin ilman kuusta ja koristeita. Yhtäkkiä ne eivät tuntuneetkaan niin tärkeiltä. Surun tilalla seurana oli järkyttävä väsymys, joten ei vain jaksanut. Olimme muutenkin kuin kaksi vanhaa vanhusta! Minä nukuin alkuillan noin 19:00-21:00 raketeista huolimatta, jotta edes näkisin sen vuoden vaihtumisen. Armas ei saanut nukuttua, joten muistutti puolen yön aikaan lähinnä zombieta.<br /><br />Sain muuten toisenkin myöhästyneen joululahjan! Olen muutama kuukausi sitten ihaillut ääneen <a href="http://www.nabaztag.com/en/index.html">tätä kania</a>. Eipä olisi pitänyt, koska tuo mies näköjään kuuntelee minua ;) Itse pidin sitä liian kalliina ja loppujen lopuksi turhana leluna, joten unohdin koko asian. Sain siis Uuden Vuoden aatonaattona ylläripaketin, koska toimitus oli kestänyt luvattua kauemmin. Ihmettelinkin, kun Armas oli ajoittain hieman kärttyinen joulun alla. Kertoi kyllä jo silloin, että yksi lahja ei varmaan ehdi jouluksi...<br /><br />Nyt täällä on yritetty kouluttaa tuota kania. Söpöhän tuo on! Pyörittelee korviaan ja vilkuttelee valoja, kun vielä ymmärtäisi aina miksi?! Raskaana oleva herkkis ja kanin koulutus ei sovi yhteen. En ole jaksanut perehtyä kanin kommervenkkeihin muutamaan päivään ja jokin aika sitten se sanoi "I don't feel so well", voitte varmaan kuvitella ettei niagara ollut kaukana...<br /><br /></div><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-7599993130300743794?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-40364324452425393262009-01-03T13:41:00.004+02:002009-01-24T14:35:22.607+02:00<div style="text-align: justify;">Kuten otsikkokin kertoo, pahoinvointi on ja jatkuu. Päivät ovat menneet eriasteisissa jatkuvissa pahoinvoinneissa ja <span style="font-style: italic;">AIVAN</span> järkyttävän väsymyksen vallassa. Ei ole ihmismieli ikinä tyytyväinen, jos <a href="http://rusakonpesassa.blogspot.com/2009/01/eptodellista.html">Rasavillirusakko</a> kaipaa vahvempia todisteita asukin olemassaolosta, minä pelkään jonkin olevan pahasti vialla! Eihän muuten voi olla näin paha olo!?<br /><br />Pahoinvoinnin jotenkin vielä kestin, mutta tämä väsymys päälle ja haluan heiluttaa navakasti valkoista lippua! Miten tässä ikinä jaksaa käydä ulkoilemassa ja lenkillä, kun nukahtaa istualleen sohvalle. Siis minä! Ihminen, joka aiemmin ei saanut kunnolla unta edes sängyssä!?<br /><br />Sitten on tämä turpoaminen. Onko ihan normaalia, että tässä vaiheessa rintaliivit paukkuvat pienuuttaan ja housut kiristävät kunnolla? Siis ihan oikeasti nythän on vasta rv 6+3, jos oikein osaan sen laskea. Pitääkö tässä vaiheessa jo suunnatta äitiysvaateosastolle...<br /><br />Päälle vielä muut ihanuudet ;) Olen saanut kehitettyä muutaman kunnon paniikin. Onneksi on Armas ja hänen yllättävän rautaiset hermonsa!<br /><br />Katselin tänä "aamuna" Volvo Ocean Racea televisiosta ja odottelin aamiaspuuroni valmistumista. Televisiossa näytettiin joukkueen rantautumista ja ko. joukkueen yksi jäsenistä näytti väsyneeltä ja uupuneelta. Mitä tein minä? Tassuttelin itkien keittiöön Armaan luo.<br />"No, mikä nyt?"<br />"Tämä raskaana olo on sitten ihanaa" *Sniif*<br />"No, niinpä näyttää olevan!"<br /><br /><br /><span style="font-size:78%;">Höh, tuon kirjoittaminen sai melkein taas niagaran auki... huoh.</span><br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-4036432445242539326?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-30467054193383475212008-12-31T15:38:00.010+02:002009-01-24T14:33:01.293+02:00<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://1.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SVt2IhBdLmI/AAAAAAAAAEM/YEhcB8kzqHc/s1600-h/ilotulitus.jpg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 400px; height: 394px;" src="http://1.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SVt2IhBdLmI/AAAAAAAAAEM/YEhcB8kzqHc/s400/ilotulitus.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5285948476324916834" border="0" /></a><br /><span style="font-size:100%;"> </span><div style="text-align: justify;"><span style="color: rgb(153, 0, 0);font-size:180%;" >Hyvää Uutta Vuotta 2009!!</span><br /><br /></div><span style="font-size:100%;"><span style="color: rgb(153, 0, 0);"><span style="color: rgb(0, 0, 0);"><br /></span></span></span><div style="text-align: justify;"><span style="font-size:100%;"><span style="color: rgb(153, 0, 0);"><span style="color: rgb(0, 0, 0);">Tuhannet kiitokset kaikista kommenteista matkan varrella, niin surussa kuin ilossakin, niistä on kerätty voimaa ja niiden avulla tämä taival on ollut helpompi. Armaan sanoin, "ei meitä olisi kukaan tukenut ja ymmärtänyt mitä koimme, eikä meidän kanssamme olisi kukaan iloinnut, jos et olisi blogiasi aloittanut". Joten kaikille nöyrin kiitos ja tuokoon uusi vuosi jokaiselle iloa, rakkautta, raskauksia ja mukavaa odotusaikaa ;)</span></span></span><br /></div><br /><span style="font-size:180%;"><br /></span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-3046705419338347521?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-23987917408705811652008-12-29T15:31:00.011+02:002009-01-24T14:34:38.268+02:00<div style="text-align: justify;">Pitäisi olla tyytyväinen (ja olenhan minä) Huligaani Kaverin aiheuttamaan häiriköintiin lähes jatkuvan pahoinvoinnin puitteissa, mutta kyllä tämä hieman vie voimia. Varsinkin tänään on ollut rankka päivä. Menneinä päivinä on välillä pahoinvointi helpottanutkin, nyt ei. Vielä en ole kuitenkaan tehnyt pönttöön lähempää tuttavuutta.<br /><br />Enpä olisi uskonut pahan olon alkavan näin aikaisin! Armas jo aikoja sitten varoitteli, että "tuskin tulet saamaan mitään helppoa raskautta", olisi pitänyt uskoa. Kyllähän miehet tietää, vai mitä <a href="http://vinkea.blogspot.com/2008/12/ppmagneetti.html">Piuku</a>? :D<br /><br />Sain oman hoitajani kiinni puhelimitse ja sitä myötä ajan ultraan, vaikka joulutauko jatkuukin loppiaiseen. Ultra-aika on jo ensi viikon perjantaina 9.1. ja silloin pitäisi sitten ne sydänäänetkin kuulua. Onneksi ei jännitä, ei sitten yhtään...<br /><br /><span style="font-size:78%;">Meni varmaan ihan täydestä?!<br /><br /><br /></span></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-2398791740870581165?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-35227365872644938892008-12-28T12:58:00.002+02:002008-12-28T13:45:07.321+02:00<div style="text-align: justify;">Eipä tunnu tämä panikoituminen ja stressi paljon helpottavan, vaikka hoitorumbasta ollaan päästy eroon! Oivalsin kyllä heti joulupäivän iltana (tai yötähän se melkein oli) plussan ilmestyessä, että aattona tuli juotua pari annosta alkoholia. Onneksi aterialla viini jostain syystä yökötti ja ojensin lasini Armaalle siirtyen itse Julmustiin, nam! Enemmän huolta aiheutti sunnuntai-iltana otettu nukahtamislääke. Mutta onneksi järki sanoo vahvasti ettei sille enää voi mitään, tehty mikä tehty. En edes jaksa tuosta kauheasti murhetta kantaa, koska negan testaus oli niin lähellä ja tässä nyt muutenkin mennään ihan alkumetreillä...<br /><br />Stressiä saan kyllä kerättyä ihan mukavasti muutenkin!! ;D Minä sain ihan uskomattoman paniikkikohtauksen eilen illalla. Miten voi tällaisen rumban ja projektin jälkeen saadakin kauhukohtauksen vanhemmuudesta! Niin kuin ei tätä lasta olisi ajateltu, mietitty ja toivottu. Ja sitten minä olen yhtäkkiä täysin varma ettei minusta olekaan äidiksi! Minähän tulen aiheuttamaan lapsiparalle hirveitä lapsuudentraumoja! Ei tästä selvitä!! Armas katseli sekoamistani tovin. Täytyy myöntää, että olen näinä päivinä ollut äärettömän vaikuttunut Armaan rauhallisuudesta. Jotenkin kuvittelin, että hän kehittäisi tilanteesta enemmän stressiä...<br /><br />Armas sanoi katsoneensa koko illan miten olin jäykkä ja jännittynyt, hypin ja pompin levottomasti. Minulla oli ihmeellisiä vatsakipuja ja pelkäsin heti keskenmenoa. Jotenkin nuo kaikki pelot purkautuivat ja sain lopulta järkyttävän päänsäryn. Koko niska ja hartiat säteilivät kipua päähän ja oikean silmän taakse. Onneksi Armaan rauhoittelu ja hieronta sekä pitkät yöunet auttoivat asiaa. Nyt on jo levollisempi olo.<br /><br />Osaan kuitenkin myös hermoilla ;D Nyt murheen aiheuttajana ovat ruoka-aineet! Mitä voin syödä ja mitä en?! Onneksi löysin <a href="http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;11404;10024;10156;10165;10170;10190">Espoon kaupungin sivuilta</a> hyvän listan kielletyistä ruoka-aineista. Lista oli vielä ihan järkeenkäypä, ei kielletty mitään omituisuuksia vaan ihan järkeviä kieltoja. Luin kuitenkin jostain muualta ettei mitään hiilihapollista saisi juoda. Miksi ihmeessä ei saa? Ymmärrän virvoitusjuomat, koska niissä on paljon sokeria tai sitten niitä kiellettyjä makeutusaineita, mutta miksi itse hiilihappo olisi pahasta? Yritä tässä sitten löytää se kultainen keskitie. Varsinkin, kun nykyään on pakko syödä lähes jatkuvasti! Jos ei syö, alkaa pahoinvointi.<br /><br />Kaiken tämän stressaamisen ja murehtimisen vuoksi Armas antoi Kaverille toisenkin nimen. Hänestä tämä pikku Kaveri on aiheuttanut vanhemmilleen sen verran yllätyksiä ja murheita, että parempi nimitys olisi Huligaani!!<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-3522736587264493889?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-68430027630840236312008-12-27T11:49:00.007+02:002009-01-24T14:34:15.357+02:00<div style="text-align: justify;">Voitte varmaan kuvitella sitä ilon jälkeistä paniikkia, kun viiden Lugesteronittoman päivän jälkeen tikkuun paukahtaa plussa. Täytyy myöntää, että on tullut pyhien aikana häiriköityä kunnan sairaanhoitopiiriä, siitä anteeksipyyntöni - yrittäkää ymmärtää! Sitä tämä lapsettomuushoidoissa tarpovan elämä välillä on, ainakin ulkopuolisten mielestä, eli turhaa panikoitumista. Itse panikoin pitäisikö Luget aloittaa uudestaan vai onko parempi unohtaa ne kokonaan, koska tähänkin asti oli menty ilman.<br /><br />Siis soittamaan. Ensin soitin tietenkin serkulleni Teneriffalle. Sehän on itsestään selvä vaihtoehto!! ;D Hyviä lomanjatkoja vain sinne! Serkku kuunteli murheeni, onnitteli ja vakuutteli, että tuohan kuulostaa nyt ihan hyvältä. Kaveri vain päätti kiinnittyä hieman myöhemmin. Kehoitti sitten soittamaan päivystykseen, koska sieltä saisin varmimman tiedon jatkosta. Vaikka paikalla ei olisi asiasta tietoista lääkäriä, olisi taustalla kyllä päivystysketjua, mistä löytyisi myös tämän alan osaava lääkäri.<br /><br />Googlettamaan ja päivystyksen neuvontapuhelinnumeroa kehiin. Sairaanhoitaja ei ymmärtänyt, kun sanoin IVF. Vasta lapsettomuushoidot ja koeputkihedelmöitys tuntuivat menevän perille. Seuraavana oli kiukkuinen kommentti, miksi en ole voinut soittaa yhtään aikaisemmin!! No, kun se plussa tuli tossa hetki sitten selville... Sairaanhoitajan kommentti oli ettei hän kyllä osaa sanoa tuohon yhtään mitään. Kun kysyin olisiko mitenkään mahdollista saada puhelimeen vaikka päivystävä lääkäri ja kysyä häneltä, ilmoitettiin tiukasti ettei puhelimitse anneta konsullipalveluita, pitää tulla paikan päälle. Minä tätä hieman ihmettelin, kun olin soittanut päivystyksen neuvontapalveluun...<br /><br />Lopulta löytyi yhteisymmärrys ja sairaanhoitaja lupasi soittaa päivystykseen mistä lääkärinkin tavoittaisi, jos vain suostuisin odottelemaan linjalla. Ja minähän suostuin. Sain odotella aika tovin kunnes sairaanhoitaja palasi linjalle. Hän halusi vielä ottaa tarkat päivät ja tiedot sekä oikeat lyhenteet ja termit ylös, jotta osaisi kysyä asiaa varmasti oikein. Taas odoteltiin ja jonkin ajan päästä sain tiedon. Päivystyksessä sattui sopivasti olemaan gynekologi paikalla ja hän oli kehoittanut aloittamaan Luget alkuperäisen ohjeen mukaisesti. "Sinullahan on varmasti kontrolliaika sovittuna", kommentoi vielä hoitaja. Minä siihen hämmästyneenä ettei kyllä ollut. Kerroin hänelle <a href="http://pientpuuhaa.blogspot.com/2008/12/ilmoitus-ja-sen-vaikeus.html">kuuluisasta joulutauosta</a> ja hän kehoitti heti maanantaina soittamaan sairaalaan ja sopimaan ajan. Näin sovittiin ja minä kiitin tiedoista ja avusta. Hieman epäselväksi jäi hoitajan kommentti mahdollisesta keskenmenosta ja miten nuo Luget eivät siihen vaikuta... En kysellyt kommenttia tarkemmin. Olin vain kiitollinen saamastani ohjeistuksesta Lugejen suhteen.<br /><br />Vasta rauhoituttuani tajusin selailla klinikalta punktion ja alkion siirron yhteydessä saatuja papereita. Siellähän se oli mustaa valkoisella. Jos sinulle tulee jotain ongelmia tai kysyttävää, voit soittaa numeroon... Huoh, minäkö olisin hieman panikoinut?! En kai sentään.<br /><br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-6843002763084023631?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-13057747911845810742008-12-26T19:05:00.008+02:002009-01-24T14:33:48.099+02:00<div style="text-align: justify;">Meillä tehtiin negatiivisen testituloksen jälkeen päätös ettei joulua valmistella tuttuun tapaan. Yksinkertaisesti kummallakaan ei riittänyt energiaa ja voimia toteuttaa edellisvuotisten mukaista joulua. Olemme jo useamman vuoden viettäneet joulua kahdestaan omassa kodissamme. Olemme nauttineet omien perinteiden luomisesta ja joulun valmistelusta. Joka joulu on suunniteltu aattoillan menu ja koristeiden värimaailma. Olin tänä vuonnakin jo marraskuussa ostanut ison läjän uusia kuusenkoristeita. Kuusen väritys piti olla valkoinen, vaaleansininen ja hopea.<br /><br />Päätös oli rankka ja ainakin minulle surullinen, koska olen aina nauttinut yhteisistä jouluistamme. Minulle on ollut tärkeää laittaa kotia - siivota ja koristella. Päätös oli kuitenkin oikea. Oloni oli aatonaattona todella huono; voin pahoin, minua huimasi, välillä oli kuuma välillä kylmä ja olin todella väsynyt. Yritin illalla siivota, mutta se oli lähinnä huvittavaa. Sain yhden tavaran paikoilleen ja istuin 5 minuuttia sohvalla huilaamassa. Imuroin yhden huoneen ja istuin 15 minuuttia keräämässä voimia. Lopulta oli pakko luovuttaa. Emme siis hakeneet kuusta emmekä koristelleet kotia. Sovimme, että teemme sen sitten vaikka uudeksi vuodeksi, jos voimia on.<br /><br />Onneksi oloni oli parempi aattona. Saimme laitettua jouluruokia ja nautimme hiljaisuudesta (naapuri lopultakin lähti pois pyhiksi, aattoaamusta lähtien on ollut ihanan hiljaista) ja toisistamme. Jaoimme lahjat ja vain olimme. Ilta meni pötkötellessä ja syödessä. Ei siis paha ilta, vaikka joulutunnelma ei ollutkaan täydellinen.<br /><br />Joulupäivänä aloin ihmetellä, kun vuotoa ei vain kuulunut, vaikka olin ollut jo viisi päivää ilman Lugesteroneja. Jopa googletin miten pian vuodon pitäisi alkaa. Alkoi ihan rehellisesti ottamaan pannuun, että nyt on kroppakin sitten mennyt lopullisesti sekaisin näistä hoidoista!! Minä kun olen ollut koko ikäni lähes kellon tarkka. Pää tuntui hajoavan ajatuksiin ja taustalla kummitteleviin pieniin toiveisiin, jotka järki heti suureen ääneen kumosi...<br /><br />Lopulta päädyimme iltalenkillä apteekin kulmille ja kävimme ostamassa testin. Armas istui sohvalla eikä edes noussut katsomaan, kun minä puuhasin vessassa. Huutelin hänelle vain koska pitäisi mitata aikaa ja taas "kuinka kauan nyt on mennyt?". Vasta siinä vaiheessa, kun aloin nauraa vessassa, tajusi Armas tulla paikalle. Ja mitä se tikku sitten näyttikään...<br /></div><br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://1.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SVUThhYXWMI/AAAAAAAAAEE/pF1mNFsjleg/s1600-h/DSC00351.JPG"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 320px; height: 167px;" src="http://1.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SVUThhYXWMI/AAAAAAAAAEE/pF1mNFsjleg/s320/DSC00351.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5284151204406319298" border="0" /></a><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-1305774791184581074?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com17tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-82594545516818872282008-12-23T17:59:00.006+02:002009-01-24T12:48:08.903+02:00Raahata parisänkyn patja huusholli suurimma huane lattial.<br />Kasata patjan pääl paketei, tyynyi, kaukosäätimi ja hyvä ruakka.<br />Laiteta ovi hualellisest lukku ja puhelime piironki alalaatikko.<br />Ruveta lojuma patjal Arman kans.<br />Maata, syörä, hihitetä. Nousemine ja murhettumine on kiället.<br /><br />Nousta virkusenas ylös kohre uut vuot!<br /><br /><br /><br /><span style="font-size:85%;"><span style="font-size:78%;">Muokattu Heli Laaksosen runosta</span><br /><span style="font-size:100%;"><br /><br /></span></span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-8259454551681887228?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-32612782920489217552008-12-23T08:10:00.007+02:002009-01-24T14:31:03.986+02:00Haluan toivottaa kaikille ensi vuodeksi Rauhaa, Rakkautta ja Raskauksia!!! Mehän <a href="http://aadas.vuodatus.net/">Aadis</a> päätetään, että ensi vuonna on meidän vuoro - vai mitä? Raskautuneille ihanaa odotuksen aikaa ja meille muille voimia jaksaa ensi vuonna. Nyt kuitenkin kaikille...<br /><br /><br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://4.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SVD40tPX6UI/AAAAAAAAAD8/5r1DOOzLM0U/s1600-h/DSC00328.JPG"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 320px; height: 236px;" src="http://4.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SVD40tPX6UI/AAAAAAAAAD8/5r1DOOzLM0U/s320/DSC00328.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5282995947286554946" border="0" /></a><br /><br /><span style="color: rgb(153, 0, 0);font-size:180%;" ><br /></span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-3261278292048921755?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-1318772923109499092008-12-22T13:51:00.005+02:002008-12-23T16:27:48.411+02:00<div style="text-align: justify;">Klinikalla painotettiin, että testipäivän jälkeen sitten soitat ja ilmoitat, kun tiedät testin tuloksen. Mainittiin joulutauko, mutta muistutettiin kuitenkin ilmoittamaan tulos "että saadaan sitten tietää".<br /><br />Mitäpä minä teen? No, kilttinä tyttönä tietenkin kerään voimia ja tartun puhelimeen. Valitsen klinikan numeron ja odottelen. Puhelu menee keskukseen, jossa naisääni ilmoittaa klinikan joulutauosta. Sanon tietäväni tilanteen, mutta minua on pyydetty soittamaan ja ilmoittamaan missä mennään. Kysyn omaa hoitajaani ja josko hänet saisi kiinni. "Ei ole töissä". No, entäpä hänen sijaisensa, voisinko ilmoittaa asiani hänelle. "Ei ole paikalla. Klinikka on kiinni joulun." Yritän vielä kohteliaasti kertoa tietäväni tämän, mutta <span style="font-style: italic;">KUN</span> minulle <span style="font-style: italic;">PAINOTETTIIN</span>, että tämä tieto pitäisi tauosta huolimatta ilmoittaa... Varmistan vielä olisiko lääkäreitä talossa ja saisinko heitä kiinni. "Ei ole. Siellä on joulutauko". Älä? Kiitti vid**sti!<br /><br />Kyllä on hienoa, että tässä hyvinvointiyhteiskunnassa varsinkin meidän mahtava, verovaroja nielevä sairaanhoitojärjestelmämme on näin hyvin organisoitu ja potilasta osataan neuvoa juuri oikein!<br /><br />Jäi muuten kysymättä olisiko siellä siivooja paikalla? Pitäisikö soittaa ja varmistaa? Jospa jättäisin hänelle tiedon meidän tuloksesta...<br /><br /><br /><span style="color: rgb(255, 102, 0);">Edit: Jokin sentään kunnallisella puolella toimii - meinaan laskutus! Olen jo aiemmin saanut omalla nimelläni kirjeen, jossa oli lasku punktiosta ja alkion siirrosta minun nimelläni sekä Armaalle hänen nimellään punktion jälkeen vaadittavista "toimista". Nyt tuli sitten kirje Armaan nimellä ja se sisälsi laskun <a href="http://pientpuuhaa.blogspot.com/2008/12/joulua-kohti-kyytilinen-matkassa.html">alkion siirtopäivältä</a>!? Eli Armashan oli mukana pitämässä kädestäni kiinni. Kulutti lähinnä muutaman minuutin yhtä tuolia, kun istui hoitopöydän vieressä operaation ajan ja tästä pitäisi maksaa...? Haloo, onko tämä ihan normaali käytäntö?</span><br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-131877292310949909?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-33026370909781866602008-12-22T08:27:00.006+02:002009-01-24T14:30:31.119+02:00<div style="text-align: justify;">Hengissä ollaan - eipä paljon muuta. Enpä olisi ikipäivinä uskonut, että pelkkä hengittäminen voi olla näin raskasta. Ulospuhaltaminen vielä onnistuu, mutta se sisäänhengittäminen vie voimat... ihan oikeasti.<br /><br />Sanomattakin lienee selvää ettei meillä vietetä tänä vuonna joulua. Onneksi emme olleet lupautuneet lähtemään minnekään. Emme myöskään ole kutsuneet ketään kyläilemään, emme edes välipäiviksi.<br /><br />Pelkkä ajatus joulupöydässä istumisesta isolla porukalla saa aikaan kylmiä väreitä. Murehdin eilen Armaalle ettemme varmaan koskaan enää sopeudu joukkoon. Olemme aina niitä friikkejä, hieman omituisia. Vai olemmeko jatkossakin väkisin iloisia ja puheliaita, kuten tähänkin asti? Kipuilemme vasta poislähtiessä.<br /><br />Tuli myös yhdessä pohdiskeltua, jos tämä on näin tuskallista, vaikka mitään vauvaa ei vielä edes ollut, niin miten ihmeessä joku voi selvitä lapsensa kuolemasta!? Miten sen jälkeen voi jatkaa elämää edes siinä uudessa muodossa? Ei voi kuin hyvin, hyvin nöyränä kumartaa syvään ja nostaa hattua näille selviytyjille.<br /><br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-3302637090978186660?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-22324660973215988002008-12-21T08:07:00.005+02:002008-12-21T15:23:14.738+02:00<div style="text-align: justify;">Negahan sieltä paukahti. Selkeä, puhdas nega. Ei antanut mitään mahdollisuutta spekulaatioon, ei toivoakaan haamuviivasta. Puhdas ja selkeä nega.<br /><br />Tuska ja suru on järjetön. Puoli litraa kahvia ja kuuma vaahtokylpy eivät auttaneet pätkääkään. No, oli vaahtokylvyssä se etu ettei veden seasta erota kyyneleitä...<br /><br />Miten voi tuska olla niin suuri ja lopullinen? Vaikka tähän itseään valmisti, vaikka järki yritti sanoa negan mahdollisuuden olevan suurempi kuin plussan, suru on niin suuri ettei saa henkeä. Tästä ei vähään aikaan ylös päästä. Kuten Armaalle sanoin, keskitytään hengittämiseen. Pienin askelin eteenpäin, murehditaan sitä ylöspääsyä myöhemmin.<br /><br /><br /><br /><a href="http://www.blogger.com/rusakonpesassa.blogspot.com/"></a><a href="http://rusakonpesassa.blogspot.com/"><span style="font-size:85%;">Rasavillirusakolle</span></a><span style="font-size:85%;"> järjetön potku persauksiin. Onnenpotku, joka aiheuttaa plussan. Tätä tuskaa en toivo kenellekään. Et usko miten täällä peukutetaan teidän puolesta!<br /></span><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-2232466097321598800?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-25246781426912726902008-12-20T01:31:00.007+02:002009-01-24T14:30:03.057+02:00<div style="text-align: justify;">Ette ikinä arvaa mitä tuo ilkimys-Armas teki illalla! Siivoili vaatehuonetta (no tuo ei ollut mitenkään ilkeätä!!) , minä makoilin olohuoneen sohvalla selälläni kikatellen itsekseni. Armas käveli viereeni ja ihmetteli mitä kikatan (ei siis ilmeisesti järki ole lopullisesti jättänyt minua, kun tuollainen käytös sentään herättää puolisossa tarpeen kysellä...). Kikattelin ja sanoin tajunneeni, että tuloksen saisi jo tietää, jos vain tekisin testin.<br /></div><div style="text-align: justify;"><div style="text-align: justify;"><br />Haluatko sitten tehdä? Meillä on yksi raskaustesti jäljellä.<span style="font-style: italic;"> SIIS MITÄ? MISSÄ?</span> En minä tiennyt ko. testin olemassaolosta yhtään mitään! Suunnittelin matkaa apteekkiin vasta lauantai-illaksi. Armas totesi tyynesti olleensa koko ajan tietoinen testistä. Haki sen sitten vielä lääkelaatikosta ja heitti vatsani päälle.<br /><br />Minä pomppasin pystyyn ja kyselin mitä mieltä hän on. Olin totaalisesti unohtanut aikoinaan käyttämättömäksi jääneen testin. Sehän oli pahus vielä käyttökelpoinenkin (huhtikuulle 2009)!!<br /><br />Emme ole ehtineet menneinä päivinä puhumaan keskenämme mitä koemme ja tunnemme, mitä odotamme ja ajattelemme. Nyt Armas tilitti omia tuntojaan ja ajatuksiaan viimeisten päivien ajalta. Miten siirron jälkeen peliin oli tullut enenemässä määrin tunteet mukaan pelkän tilastotiedon rinnalle. Enää ei voinut pitää päätä kylmänä ja ajatella vain prosenttuaalisia mahdollisuuksia ja tilastoja... Miten hän silti on yrittänyt järkeillä plussan olevan verrattavissa lottovoittoon. Kuuntelin puhetulvaa viitisen minuuttia ja viskasin testin olohuoneen pöydälle. Olin taas itsekin täysin varma testin negatiivisuudesta, enkä halunnut sitä tehdä. Armas katseli hämmästyneenä ja kysyi enkö haluakaan tehdä testiä. "Haluan, jos se on positiivinen".<br /><br />Kun kerroin positiivisuuden tunteen kadonneen hänen tilityksensä aikana, sain kuulla toisen tilityksen miten plussa on silti ihan mahdollinen... ;) Testi jäi kuitenkin olohuoneen pöydälle odottelemaan. Nyt Armas nukkuu sikeästi ja minä istun miettimässä. Olohuoneessa oleva testi lähetteli aivan selvästi säteitä makuuhuoneeseen ja aivoihini! En aio testiä tehdä, mutta en saa nukuttuakaan. Parempi nousta ja tulla kutomaan keskeneräisiä joululahjoja - jospa saisin ne valmiiksi jo täksi jouluksi...<br /><br />Huomenna pitäisi olla pirteä ja saada ainakin aloitettua joulusiivousta. Pelkään vain pahoin, että aamulla peilikuva on tämä...<br /></div><br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://1.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SUw2PYxZvpI/AAAAAAAAADk/aEEHFQgPPwI/s1600-h/siivous.jpg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 320px; height: 320px;" src="http://1.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SUw2PYxZvpI/AAAAAAAAADk/aEEHFQgPPwI/s320/siivous.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5281656100974345874" border="0" /></a><br /><br /><span style="font-size:78%;">Valitettavasti en muista mistä olen kuvan aikoinani tallentanut, joten en pysty laittamaan alkuperäistä lähdettä!</span><br /><br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-2524678142691272690?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-42037542283360885082008-12-19T12:01:00.008+02:002008-12-19T12:41:41.654+02:00<div style="text-align: justify;">Miten monta kertaa menneinä vuosina luomukiertojen aikana olen kahtena viimeisenä viikkona pitänyt huolen siitä etten ole juonut kahvia, alkoholista nyt puhumattakaan. Olen syönyt kiltisti foolihappoa ja muutenkin tarkkaillut tekemisiäni. Joka kerta, kun kuukautiset alkoivat tai tikussa oli selvä nega, päätin <span style="font-weight: bold;">etten</span> enää ensi kerralla ala samaan rumbaa. <span style="font-weight: bold;">PITÄÄ</span> elää normaalia elämää ja unohtaa. Ja seuraavassa kierrossa kaikki alkoi alusta...<br /><br />Lopulta tuohonkin turtuu, niin minäkin. Eli en enää uskonut pätkääkään mahdollisuuksiimme ja join viinaa, vaikka "mitä jos" kävikin välillä mielessä. Tuota "mitä jos" skennaariota ei koskaan tapahtunut.<br /><br />Kaikki tämä muuttui alkuvuodesta. Tämän vuoden tammikuun toinen päivä olin gynekologini vastaanotolla ja sain tietää vasemmassa munasarjassani olevasta isosta ylimääräisestä klöntistä. Gynekologini varoitteli heti, että voin hyvinkin menettää koko vasemman munasarjani.<br /><br />Siitä tämä rumba alkoi.<br /><br />Hoitojen alussa jaksoimme vielä uskoa ja toivoa. Matkan varrella tulleiden uutisten myötä tämäkin muuttui. Päätimme viisaina, että elämässämme on hyvä olla muutakin kuin hoidot. Muuta ajateltavaa.<br /><br />Niinpä räjäytimme keittiömme kappaleiksi ja kannoimme kaatopaikalle. Tämä päätös sai ajatukset muualle ja oli toisinaan pelastus. Emme kuitenkaan tulleet ajatelleeksi, että hoidot väkisinkin tuovat mukanaan päiviä joilloin parhaasta tahdostakaan ei jaksa miettiä saati tehdä muuta!! Punktion jälkeen ei vain saa itseään ylös ja maalitelan varteen.<br /><br />Joten tämä vuosi on ollut rankka. Varmasti elämämme tämänastisista vuosista rankin, vaikka emme aiemminkaan ole helpolla päässeet.<br /><br />Nyt olen palannut luomukiertojen idiotismiin. Istutuksen jälkeen en ole koskenutkaan kahviin enkä tietenkään alkoholiin. Välttelen määrättyjen juustojen syöntiä ja muutenkin osittain vouhkaan ruokavaliostani. Eilen kävin kampaajalla vain leikkauttamassa hiukseni, jätin värjäyksen väliin "mitä jos" ajatuksen vuoksi ja olen tietenkin syönyt uskollisesti foolihappoa 400 yksikköä päivässä. Toisaalta tunnen itseni suureksi idiootiksi! Miksi teen taas tätä, vaikka tuloksena on kuitenkin nega? Vaimennan ajatukseni perusteluun, että nyt ihan oikeastikin voi olla <span style="font-size:78%;">pienen pieni</span> mahdollisuus plussaan...<br /><br /><br /><span style="font-size:78%;">Tajusin tekstiä kirjoittaessani, että olemme tosiaan taivaltaneet tätä tietä vasta vuoden. Hoidoissa olemme olleet sitäkin lyhyemmän ajan, vaikka se tuntuukin hyvin pitkältä ajalta. Toiset ovat olleet hoitorumbassa vuosia, joten ihan rehellisesti sanottuna eihän meillä voi olla mitään mahdollisuuksia plussaan!! Ei mitään, jos otamme huomioon taustamme ja tämän lyhyen epäonnisen ajan, jonka olemme viettäneet hoidoissa. Idiootti. Totaalinen idiootti.<br /><br /><br /><br /></span></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-4203754228336088508?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-77113359587083707462008-12-17T14:19:00.005+02:002009-01-24T14:28:35.603+02:00<div style="text-align: justify;">Eilen sain ihmeellisen toiveen puuskan. Aloin uskomaan raskausripuliin närästyksen ja hajujen aiheuttaman pahanolon vuoksi. Tuli sitten valvottua viime yönä ja kelattua aivokopassa "mitä jos?" skennaariota.<br /><br />Tänään kolmen tunnin unien jälkeen ajatukseni tuntuvat lähinnä naurettavilta. Tavallinen vatsatautihan se oli! Nyt juiniikin oikealta puolelta ihan niin kuin ennen kuukautisia - se siitä.<br /><br />Yhteinen päätös kuitenkin tehtiin illalla, meillä testataan 21.12, ei ennemmin eikä myöhemmin. Tässä olisi vielä neljä yötä valvottavana...<br /><br />Kuvittelin tätä vaihetta helpommaksi ja suht' helposti se menikin ennen sairastumista. Ei ole hyvä pysähtyä paikoilleen - se käynnistää aivot ihan väärille kanaville!<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-7711335958708370746?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-53152814794230931912008-12-16T13:25:00.006+02:002009-01-24T14:28:05.192+02:00<div style="text-align: justify;">Kiitos tsempeistä!! Viestien lukeminen piristää kummasti oloa, vaikka muuten onkin varsin kurjaa. Minä kun kuvittelin <span style="font-style: italic;">niiiiin</span> hyödyntäväni tämän pakollisen vessan lähellä pysyttelyn ja maalata viimeisiä juttuja keittiöstä. Höh. Päivä on mennyt peittojen alla! Ihan totta, olen makoillut sängyssä sekä oman että Armaan peiton alla (eikä ole edes kuuma!) ja ollut puolitajuttomassa tilassa. Lopulta pakotin itseni ylös ja syömään - edes juomaan. Katsotaan miten käy. Tämä väsymys on jo aika pelottavaa.<br /></div><div style="text-align: justify;"><div style="text-align: justify;"><br />Toi raskausripuli oli hyvä, kiitos <a href="http://rusakonpesassa.blogspot.com/">Rusakko</a>! Toisaalta tämä närästys laittaa epäilemään, mutta <span style="font-style: italic;">ei ajatella, ei ajatella, ei ajatella, ei ajatel</span><span style="font-style: italic;">la.... eihän! EI!</span><br /><br /><a href="http://monalina.vuodatus.net/">Monalinakin</a> sai minut naureskelemaan. Ajattelin, että pitäisiköhän tavoistani poiketen mennä ko. keskustelupalstoille ja selittää varmoina raskauden merkkeinä alavatsan turpoaminen ja kivut (niin kuin olisi neuloilla pistelty =D), munasarjan/-sarjojen juininta (kuin olisi ronkittu), limaa keuhkoissa, töhnää pöksyissä ja sitten tietenkin kunnon närästys ja ripuli. Eli jos nämä koet, olet mitä luultavammin raskaana! <span style="font-size:78%;">Tai sitten ei...</span><br /><br />Yrittäkäähän vältellä vatsaosaston valskausta!! Sitä tuntuu olevan liikkellä. Toisaalta, jos tämä on sitä raskausripulia niin lähettelen sitä ihan kaikille piinaajille!!!<br /></div><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://3.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SUeVFzeqyNI/AAAAAAAAADc/IaeHrL2sILE/s1600-h/ripuli.jpg"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 285px; height: 320px;" src="http://3.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SUeVFzeqyNI/AAAAAAAAADc/IaeHrL2sILE/s320/ripuli.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5280353015065921746" border="0" /></a><span style="font-size:85%;">Kuva <a href="http://www.inari.fi/web/index.php?id=601">täältä</a><br /><br /></span><span style="font-size:78%;"><br /></span></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-5315281479423093191?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-70193584403429387832008-12-16T06:32:00.005+02:002009-01-24T14:27:01.041+02:00<div style="text-align: justify;">Nyt sitten selvisi syy jo aiemmin mainitsemaani kuumeiluun. Keuhkot on täynnä limaa ja minulla on "kiva" vatsatauti. Oikein mukava yhdistelmä. Kannattaa tarkistaa yskänkohtauksen iskiessä päälle, että vessa on varmasti lähellä!<br /><br />Näihin (miellyttäviin) kuviin, näihin tunnelmiin. Mukavaa päivänjatkoa!<br /><br /><br /><br /><span style="font-size:130%;"><span style="color: rgb(153, 0, 0);">PYSYKÄÄHÄN TERVEINÄ!<br /><br /><br /><br /></span></span></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-7019358440342938783?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-71497531138164355932008-12-15T08:10:00.010+02:002009-01-24T14:26:15.616+02:00<div style="text-align: justify;">Olisikohan mahdollista ihan omatoimisesti siirtää tuota testipäivää? ;D Moni piinailee malttamattomana ja haluaa testata aikaisemmin. Itse en ole havainnut samaa tarvetta. Olisikohan hieman uskon puutetta vai vain vahvaa uskoa sen puolesta, että negaa pukkaa...<br /><br />Ehdotin meinaan Armaalle, että testataan vasta välipäivinä tai ensi vuonna? Hullua on parempi pitää pienessä toivossa kuin kertoa huonoja uutisia!!! Olotila on huomattavasti parempi, kun voi huijata itseään ihan <span style="font-size:78%;">pienen pienelläkin</span> mahdollisuudella ja toivolla.<br /><br />Armas katseli minua hetken ja tuumasi "Mites meinaat toimia sitten noiden Lugejen suhteen?". Hyvä kysymys.<br /><br />Enpä tullut ajatelleeksi...<br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-7149753113816435593?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-37038001845148138172008-12-13T14:10:00.006+02:002008-12-13T14:37:27.423+02:00Tänään piinailu on saavuttanut puolen välin pisteen. Ja tänään se iski, jo toistamiseen piinailun aikana, todella varma tunne siitä ettei tämä onnistunut. Negaa odottelen. Varmaa negaa.<br /><div style="text-align: justify;"><br />Armaallekin olen vakuutellut, että valitettavasti tämä(kin) oli sitten tässä. Armas ei suostu miettimään - ei vielä. Hän vakuuttelee etten voi tietää mikä on tulos, joten sitä on turha murehtia! Minä puolestani vakuuttelen tuntevani kroppani ja tiedän. Olo on kurja, toisinaan hyvinkin kuumeinen tai siis sellainen "pientä lämpöilyä" ylläpitävä. Olo, joka minulle tulee yleensä aina ennen kuukautisia.<br /><br />Yritän olla ajattelematta koko asiaa. Asiaa hieman vaikeuttaa se, että kudon tällä hetkellä viikon ikäiselle pojalle lahjaa. Sitä kutoessa on hieman vaikea olla ajattelematta vauvoja... Kudon ja suren etten koskaan voi kutoa näitä omaan tarpeeseen.<br /><br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://2.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SUOr-N04FFI/AAAAAAAAADU/iUXWN1ThLEM/s1600-h/DSC00308.JPG"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 202px; height: 320px;" src="http://2.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SUOr-N04FFI/AAAAAAAAADU/iUXWN1ThLEM/s320/DSC00308.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5279252273560032338" border="0" /></a><br /><span style="font-size:78%;"> Kuva ja ohje Novita syksy 2006.</span><br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-3703800184514813817?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-38179555341697486362008-12-11T11:45:00.008+02:002008-12-11T12:19:54.015+02:00<div style="text-align: justify;">Heräsin tänä aamuna puolitoista tuntia aiottua aikaisemmin (kiitos taas naapurin). En tiedä johtuuko paha olo siitä ja sen aiheuttamasta väsymyksestä vai missä vika? Ahdistaa, ahdistaa niin penteleesti. Suomeksi sanottuna ottaa päähän - vituttaa.<br /><br />Mikä sitten ottaa niin pattuun? Oma olotila, muistan taas mitä on olla koko päivän kuin uitettu rotta. Ei saa mitään aikaiseksi, vaikka kuinka yrittää. Päivä menee sumussa. Huvittavaa ja raivostuttavaa oli, että yläkerrassa tuli sitä hiljaisempaa mitä lähemmäksi kello tuli seitsemää. Tasan 7:00, kun meillä kellon olisi pitänyt soida ja herättää, oli yläkerrassa hiljaista. Kiitti vidusti, taas kerran.<br /><br />Potuttaa myös tämä tuen puute. Tänä aamuna tajusin, että vaikka mitä tapahtuisi elämässä, vaikka meillä olisi tulevaisuudessa liuta ihania lapsia, en tule koskaan unohtamaan sitä ettei kukaan läheisistäni kertaakaan kysynyt "Miten voi?" tai "Miten jaksat?". Minun osani ja roolini lapsuuden kodissani on aina ollut ja tulee olemaan kuuntelija ja tekijä. Minulle soitetaan, kun omat asiat pännii tai tarvitaan jossain apua. Ei muuta.<br /><br />Kyllähän minä tuon olen jo aikaisemminkin tajunnut, en sentään ole <span style="font-weight: bold;">niiin</span> hidas ymmärtämään ;) Mutta ehkä tässä kriisissä olisin tarvinnut sitä tukea, sitä että edes kerran kysyttäisiin vointia ja näyteltäisiin pari minuuttia kuuntelevaa ja välittävää. Rankkaa tekstiä, mutta näin koen. Valitettavasti.<br /><br />Jotta en valehtelisi, täytyy mainita, että on minun isäni kerran kysynyt minulta "Mitä sinun elämääsi ihan oikeasti kuuluu?". Silloin juoksin sairaalassa rinnassani olevan kyhmyn vuoksi. Epäilivät kasvainta. Kerroin siis mitä kuuluu. Kerroin, vaikka olin päättänyt etten kerro. Kerroin, koska kerrankin kysyttiin. Ehkä se oli liikaa. Liian rankka uutinen. Niin rankka ettei toista kertaa kannata kysellä ;)<br /><br /><br /><span style="color: rgb(153, 0, 0);">Edit:</span> <span style="font-size:78%;">todellisuuden nimissä täytyy "potuttaa" listalle varmasti lisätä myös pelko. Pelko joulukuun 21. päivästä. Pelko, jota ei vielä edes halua ääneen käsitellä.</span><br /><br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-3817955534169748636?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-76025306558282782672008-12-09T08:33:00.007+02:002009-01-24T12:47:17.717+02:00<div style="text-align: justify;">Hoitojen rankuudesta johtuen, on tullut itsekin käytettyä muutamaa uutta versiota vanhasta sananlaskusta. Maailma muuttuu ja siksi minusta sananlaskujakin pitää tarkastella uudesta näkökulmasta. Osa on varmasti monelle tuttuja, mutta laitan tähän kuitenkin pientä listaa. Uusia saa tietenkin ehdottaa!<br /><br /><span style="font-family:georgia;">* Se mikä ei tapa, se vituttaa!</span><br /><span style="font-family:georgia;">* Itseäni olen aina kiittänyt ja kiitosta on riittänyt.</span><br /><span style="font-family:georgia;">* Odottavan aika on yleensä alle tunti (tämä ei ehkä ihan pidä paikkaansa hoidoissa...)</span><br /><span style="font-family:georgia;">* Tili tuli, tili meni. Näkikö kukaan kumpaakaan tilannetta?</span><br /><span style="font-family:georgia;">* Parempi pää täynnä, kun kymmenen oksalla.</span><br /><span style="font-family:georgia;">* Niin makaa, kun sattuu sammumaan.</span><br />* Laatta on heitetty.<br />* Viina on viisaiden luoma.<br />* Kahden aina kalliimpi.<br />* Ken leikistä suuttuu, se ottakoon diapamin.<br />* Hölkkää niin kuolet terveempänä.<br />* Idiootit pitävät yllä järjestystä, nerot hallitsevat kaaoksen.<br />* Ihminen on kuin viini, huonot muuttuvat vanhoina happamiksi, hyvät tulevat vanhetessaan yhä paremmiksi.<br />* Ihmisillä, jotka väittävät, etteivät anna pikku asioiden häiritä itseään, ei ole koskaan ollut hyttysiä makuuhuoneessaan.<br />* Ihmisiä on kolmenlaisia, niitä jotka osaavat laskea ja niitä jotka eivät osaa.<br />* Kukaan ei ole hyödytön. Aina voi olla edes huonona esimerkkinä.<br />* Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää suunsa kiinni.<br />* Kysyvä ei tieltä eksy, hän on jo eksynyt.<br />* Naura ongelmillesi, niin kaikki muutkin tekevät.<br />* Se viimeksi nauraa, joka hitaimmin ajattelee.<br /><br /><br />Mukavaa tiistaipäivää!<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-7602530655828278267?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-48016450391411647772008-12-08T18:05:00.007+02:002009-01-24T12:46:56.252+02:00<div style="text-align: justify;"><a href="http://www.blogger.com/vinkea.blogspot.com/2008/12/vasaraseksuaalit.html">Piukun</a> innoittamana, täytyy vielä lisätä esimerkkiä siitä ettei remontissa aina tarvita järeitä työkaluja ja koneita!! Lähetä Piuku tämä naapurillesi, jospa ymmärtäisi yskän...<br /><br /><br /></div> <object width="320" height="266" class="BLOG_video_class" id="BLOG_video-5e157a9e1f458922" classid="clsid:D27CDB6E-AE6D-11cf-96B8-444553540000" codebase="http://download.macromedia.com/pub/shockwave/cabs/flash/swflash.cab#version=6,0,40,0"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/get_player"><param name="bgcolor" value="#FFFFFF"><param name="allowfullscreen" value="true"><param name="flashvars" value="flvurl=http://v7.nonxt3.googlevideo.com/videoplayback?id%3D5e157a9e1f458922%26itag%3D5%26app%3Dblogger%26ip%3D0.0.0.0%26ipbits%3D0%26expire%3D1330072965%26sparams%3Did,itag,ip,ipbits,expire%26signature%3D38CBB4BBCF005AE802374A6F058896F44BAE4B44.2FC2EEADAF94903C584C98E14B859D38DC080DE3%26key%3Dck1&amp;iurl=http://video.google.com/ThumbnailServer2?app%3Dblogger%26contentid%3D5e157a9e1f458922%26offsetms%3D5000%26itag%3Dw160%26sigh%3D2Z5Mjm9GDFOqfnNDOMjT-xFJ7NE&amp;autoplay=0&amp;ps=blogger"><embed src="http://www.youtube.com/get_player" type="application/x-shockwave-flash"width="320" height="266" bgcolor="#FFFFFF"flashvars="flvurl=http://v7.nonxt3.googlevideo.com/videoplayback?id%3D5e157a9e1f458922%26itag%3D5%26app%3Dblogger%26ip%3D0.0.0.0%26ipbits%3D0%26expire%3D1330072965%26sparams%3Did,itag,ip,ipbits,expire%26signature%3D38CBB4BBCF005AE802374A6F058896F44BAE4B44.2FC2EEADAF94903C584C98E14B859D38DC080DE3%26key%3Dck1&iurl=http://video.google.com/ThumbnailServer2?app%3Dblogger%26contentid%3D5e157a9e1f458922%26offsetms%3D5000%26itag%3Dw160%26sigh%3D2Z5Mjm9GDFOqfnNDOMjT-xFJ7NE&autoplay=0&ps=blogger"allowFullScreen="true" /></object><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-4801645039141164777?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-21155428314838605672008-12-08T17:26:00.005+02:002008-12-08T17:56:21.827+02:00<div style="text-align: justify;">Kuten otsikostakin käy ilmi, täällä on päästy Lugesteronien makuun ja ihanuuteen. Sijaislääkäri ei suostunut kirjoittamaan <a href="http://pientpuuhaa.blogspot.com/2008/11/rynnkkn.html">Terolut</a> reseptiä pähkinäallergiani vuoksi. En tiedä miksi, ei kertonut enkä minä kysynyt. Sain kyllä reseptin jostain Yliopiston Apteekin omasta valmisteesta, mutta keräysklinikan hoitaja sanoi ettei ole kuullut niistä kauhean hyvää... Ovat ilmeisesti vieläkin tahmaisempia ;D Joten päätin ottaa pienen riskin ja kokeilla saanko allergisia oireita. Hoitajan mukaan voin vaihtaa merkkiä keskenkin, jos tarve vaatii. Toistaiseksi kaikki on ok, joten Luget ovat käytössä.<br /><br />Olen yrittänyt pitää ajatukset hallinnassa. Välillä tapahtuu lipsahduksia ja huomaan miettiväni "mitä jos" ajatusleikkiä, milloin olisi laskettu aika, miten erilainen olisi seuraava joulu... Sitten pakotan itseni lopettamaan. Yritän keskittyä nauttimaan vain siitä, että olemme päässeet näin pitkälle, en muusta. En uskolla. En yksinkertaisesti uskolla.<br /><br />Oikealla puolella alavatsassa on ollut kipeitä kouristuksia. Tänään, kun lähdin nopeasti liikenteeseen, oli kipu niin suuri, että se veti kaksinkerroin. Toivottavasti ovat vain punktion aiheuttamia, olisiko siellä arpikudosta? Ajatus kohdun ulkopuolisesta raskaudesta saa jopa naurattamaan. Se se vasta olisikin lottovoitto. Omaan vain yhden munasarjan ja kaveri kiinnityisi kroppani ainoaan munatorveen! No, toisaalta jos tilanne olisi tuo, en kai minä sitä vielä tuntisi?!<br /><br />Armaan selitys kipuihin oli, että kaveri on katsonut taulun paikat ja hakkaa nauloja seinään - ei kai meille ole syntymässä <a href="http://vinkea.blogspot.com/2008/12/vasaraseksuaalit.html">vasaraseksuaalia</a>!! APUA!<br /><br /><span style="font-size:85%;">PS: Kaveri nimitys pesiytyi meidän talouteen Aadikselta. Tarkemmin sanottuna edellisen kirjoituksen <a href="http://pientpuuhaa.blogspot.com/2008/12/joulua-kohti-kyytilinen-matkassa.html">kommentista</a> ;) Kiitos siitä.</span><span style="display: block;" id="formatbar_Buttons"><span class="down" style="display: block;" id="formatbar_CreateLink" title="Linkki" onmouseover="ButtonHoverOn(this);" onmouseout="ButtonHoverOff(this);" onmouseup="" onmousedown="CheckFormatting(event);FormatbarButton('richeditorframe', this, 8);ButtonMouseDown(this);"><img src="http://www.blogger.com/img/blank.gif" alt="Linkki" class="gl_link" border="0" /></span></span><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-2115542831483860567?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-28851471528509997312008-12-05T13:12:00.004+02:002008-12-05T13:37:40.322+02:00<div style="text-align: justify;">Superkiitokset kaikille peukuttaneille!! Se tuotti tulosta! Erityiskiitos <a href="http://www.blogger.com/aadas.vuodatus.net/">Aadikselle</a> - iltarukouksen voimaa ei tule vähätellä. Ihanaa, että teillä riittää onnistumisen uskoa, kun itsellä se on toisinaan niiiin kadoksissa.<br /><br />Itse operaatio oli nopea, vaikkakin yllättävän kivulias. En tiedä miksi, mutta alussa oikein pomppasin, kun sattui. Ihan kuin olisi neulalla pistetty. Lääkäri totesi, että sinullapa onkin paikat aika herkkinä...<br /><br />Armas melkein myöhästyi koko tapahtumasta. Olimme sopineet treffit ulkopuolelle, mutta koska häntä ei näkynyt menin sisälle ja soittelin perään. Juuri kun olin itse siirtymässä lääkärin kanssa operaatiohuoneeseen, Armas ryntäsi sisään. Naureskelin, että jos tämä onnistuu, voit kehua tulleesi vauhdilla... hah, hah.<br /><br />Biologi ilmoitti kyytiläisen olevan nelisoluinen ja näyttävän siltä kuin tässä vaiheessa pitääkin. Siltä osin kaikki on siis hyvin. Olo on hieman omituinen - sekava, pelokas, odottava ja oikeastaan toisaalta aika tyhjäkin. En oikein tiedä mitä ajatella. Vaikka eipä tässä niin tarvitse ajatellakaan. Nyt keskitytään joulun odottamiseen ja katsotaan saadaanko ikimuistettava joululahja.<br /><br /><span style="color: rgb(153, 0, 0);font-family:verdana;" >KIITOS TUESTA JA TSEMPEISTÄ</span> niistä on kerätty voimaa ja uskoa! Ovat todella auttaneet jaksamaan, kiitos.<br /><br /><br /><span style="display: block;" id="formatbar_Buttons"><span class="down" style="display: block;" id="formatbar_CreateLink" title="Linkki" onmouseover="ButtonHoverOn(this);" onmouseout="ButtonHoverOff(this);" onmouseup="" onmousedown="CheckFormatting(event);FormatbarButton('richeditorframe', this, 8);ButtonMouseDown(this);"><img src="http://www.blogger.com/img/blank.gif" alt="Linkki" class="gl_link" border="0" /></span></span></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-2885147152850999731?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-30334368597392930532008-12-05T09:00:00.004+02:002008-12-05T09:07:04.469+02:00<div style="text-align: justify;">Ensin sitä odottaa puhelua ja nyt sitä pelkää!<br /><br />Täällä vatsa solmulla pelkään, että tuo vielä soi. Kello on jo 9:00, joten jokohan voisin hengittää ja sopia treffejä Armaan kanssa? En suostunut aamulla sitä vielä tekemään, vaikka Armas kyseli aikatauluja ja suunnitelmia.<br /><br />Jokohan sitä uskaltaisi? Kello on jo 9:05...<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-3033436859739293053?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-81892962638048930582008-12-04T09:57:00.005+02:002008-12-04T10:38:04.741+02:00<div style="text-align: justify;">Ehdin laittaa Armaalle jo tekstiviestin "Ei näytä hyvältä, kun eivät ole vielä soittaneet." No, sittenhän se puhelin soi. Täytyy myöntää, että hengittelin muutamaan kertaan aika lailla syvään ennen kuin vastasin.<br /><br />Aluksi soittelija <span style="font-size:78%;">(biologi? meni taas jostain syystä tuo nimi ja titteli ohi aivosolujeni...)</span> kyseli voinnit. Kiltisti kerroin, vaikka se aina hämmentää. En ole tottunut, että vointia edes kysellään - kunnallisella puolellahan se on ihan turhaa ajanhukkaa ;D Eli kiitos kysymästä, olo on itse asiassa hyvä. Tänään en ole edes tarvinnut särkylääkettä. Tässä vaiheessa kuulostelin soittajan äänenpainoa ja sen perusteella odotin huonoja uutisia.<br /><br />Ja sitten asiaan, enhän minä nyt mitenkään halua pitkittää ja pitää jännityksessä, vaikka oma vatsani kouristelikin tuossa vaiheessa jo ihan kunnolla! Eli toinen munasolu ei ollut tarpeeksi kypsä, sillä ei siis ollut mitään mahdollisuuksia edes hedelmöittyä. Toinen oli lähtenyt jakautumaan ja huomenna on siirto puolen päivän aikoihin <span style="font-size:78%;">(ihan pikkiriikkinen JEE JEE)</span>. Jos jakautuminen ei jatku, soittavat aamusta ja peruttavat siirron.<br /><br />Tuo viimeinen tieto kolahti. Jaa, no siinä se sitten on. Huomenna tulee se lopullinen viikatteen isku.<br /><br />Kiittelin uutisista ja valitsin Armaan numeron. Armas vastasi ja siirtyi syrjemmälle, että voi puhua <span style="font-size:85%;">(ne avokonttorit...)</span>. <span style="font-size:100%;">Ennen kuin ehdin aloittamaan, oli Armaan reaktio</span> "Tuli tietenkin huonoja uutisia". Kerroin ettei toisella ollut edes mahdollisuuksia, kun ei ollut tarpeeksi kypsä, kommentoi Armas "Niin ja se toinenkaan ei sitten lähtenyt..." Vasta kun olin kertonut kaikki uutiset, oli toisessa päässä hetken hiljaista. Sitten tuli kommentti "Olenkohan mä jo vähän liian pessimistinen" ja naurua.<br /><br />Sitten se ilkimys laukoi suustaan, että nyt varmaan vaikuttaa tuo stressitasokin jo jatkoon, joten ei kannattaisi stressailla, jos siirtoon asti päästään. Kiittelin *vidusti* kommentista ja sanoin, että sun on niin helppo ladella. No, minä vuorostani kehottelin Armasta ottamaan elämäntehtäväkseen minun hyvällä tuulella pitämisen ;D Eli mielenkiinnolla jään odottelemaan kaikkea ihanuutta, jos matkalaisen saan kyytiini!!<br /><br />Ihan rehellisesti sanottuna, ei tässä kumpikaan suuria toiveita ja unelmia uskolla kehitellä. Kyllä nuo mahdollisuudet vieläkin ovat aika lailla hiuskarvan varassa. Toisaalta me ollaan tällä hetkellä huomattavasti paremmassa tilanteessa kuin viimeksi ja siitä pitää osata nauttia!! Eli jatketaan jännittyneenä, pientä toivetta ilmassa.<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-8189296263804893058?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-3184730685042090322008-12-03T14:01:00.004+02:002008-12-04T10:38:23.697+02:00<div style="text-align: justify;">Yritän kirjoittaa muutaman sanan, vaikka istuminen ei ole tällä hetkellä lempiharrastus ;) Eli tänään oli toisen IVF:n punktio. Jännitin paljon enemmän kuin <a href="http://pientpuuhaa.blogspot.com/2008/11/munasolujen-kerys.html">ensimmäisellä kerralla</a>. Uskoisin tuon pelon ainakin osittain johtuvan Kirurgini sanoista raportissa "Pariskunnan kanssa on keskusteltu, että tämä olisi viimeinen hoitokerta". Minulla on FSH <span style="font-size:78%;">(tulikohan oikein...?) </span>taso korkealla, joten lisästimulaatiot ovat hänestä turhia... Tämä toinen kierros on muutenkin ollut henkisesti aika lailla rankka, joten punktioon tuli lähdettyä noin kahden tunnin yöunien jälkeen.<br /><br />Lisäksi olin unohtanut ettei meillä ollut Panadolia ja etukäteislääkitys jäi ottamatta. Ensimmäinen punktiohan meni varsin kivuttomasti. En tuntenut toimenpiteen aikana mitään, eikä minulla ollut oikeastaan kipuja jälkeenpäinkään. Tällä kertaa meni toisin. Itse operaatio oli suhteellisen kivuton, tunsin vain epämiellyttävää tunnetta, mutta en kipua. Lisäksi tunsin miten valuin verta pitkin pöytää. Ei kovinkaan miellyttävä tunne.<br /><br />Punktion jälkeen kivut olivat kovat. Oikea puoli oli todella kipeä ja turvonnut. Onneksi hoitaja toi minulle pari Panadolia ja olo pikku hiljaa helpottui. Nyt ymmärrän sairasloman tarpeellisuuden, vaikka en sitä vielä itse pyytänyt. Ajattelin katsella josko kivut hellittäisivät, koska voin huilailla tämän päivän. Huomenna pitää hakea saikkua, jos olo ei helpotu.<br /><br />Mutta se tärkein! Punktiossa löytyi kaksi isompaa follikkelia ja ainakin yksi pieni. Tuo pieni oli kuitenkin liian pieni. Armas väitti, että siellä olisi imuroitu enemmänkin pieniä pois, mutta lääkäri mainitsi tuon yhden. Tärkein uutinen on kuitenkin se, että saimme talteen kaksi munarakkulaa ja nyt odotetaan päästäänkö perjantaina jatkoon!<br /><br />Lääkäri kävi kyselemässä punktion jälkeen vointiani. Varoitteli, että olo voi olla aika lailla kipeä, kun vuosin niin paljon vertakin ja nestettä luultavasti kertyy kohdun taakse. Kertoi myös oman mielipiteensä tilanteestamme. Eli se on totta ettei munasarjani toimi kunnolla, mutta ei ole sanottu, että sieltä ei saataisi myös kunnollisia munarakkuloita. Vihjasi monen siirtyvän tässä vaiheessa yksityiselle puolelle... Toisaalta hieman ihmetyttää, miksi emme saa käydä kolmatta hoitoa, jos tällä kertaa tulos oli lopulta parempi kuin ensimmäisellä? No, tätä pitää kysellä tarkemmin, jos <span style="font-size:78%;">(ja kun)</span> siihen on tarvetta. Nyt kuitenkin odotetaan huomista puhelinsoittoa ja tietoa päästäänkö siirtoon perjantaina.<br /><br /><br /><span style="display: block;" id="formatbar_Buttons"><span class="down" style="display: block;" id="formatbar_CreateLink" title="Linkki" onmouseover="ButtonHoverOn(this);" onmouseout="ButtonHoverOff(this);" onmouseup="" onmousedown="CheckFormatting(event);FormatbarButton('richeditorframe', this, 8);ButtonMouseDown(this);"><img src="http://www.blogger.com/img/blank.gif" alt="Linkki" class="gl_link" border="0" /></span></span></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-318473068504209032?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-76201030390808036432008-12-02T14:04:00.004+02:002008-12-04T10:38:45.816+02:00<div style="text-align: justify;">Kiitos taas kerran kaikista kommenteista ja huolenpidosta! Ne todella auttavat jaksamaan!!<br /><br />Eilen oli sitten se toinen ultra. Aika oli 8:15 eli aamun ensimmäinen aika. Armas onnistui monen mutkan kautta siirtämään omaa aamun työtapaamistaan puolella tunnilla ja kuvittelimme, että pääsemme yhdessä klinikalle. Olimme varautuneet keskustelemaan Kirurgini kanssa jatkosta. Olin varautunut tämän yrityksen loppumiseen ja jatkon pohtimiseen. Mielessä risteili Kirurgin mainitsemat luovutetut munasolut, endometrioosin hoitaminen jatkossa, mahdolliset tulevat syöpäriskit ja jopa kohdun ja munasarjan poisto syövät välttääkseni. Pää oli siis aika lailla täynnä ajatuksia ja kysymyksiä. Siksi myös Armas halusi ehdottomasti olla paikalla.<br /><br />Siellä siis istuimme ja odotimme. Kuvittelimme pääsevämme ajoissa sisälle, koska kyseessähän oli aamun ensimmäinen aika! No, näin ei käynyt. Kello kävi eikä kutsua tullut. Lopulta Armas joutui lähtemään töihin ja minä jäin yksin odottelemaan. Tässä vaiheessa toivoin, että paikalla olisi sijaislääkäri, koska olimme yhdessä päättäneet puhua jatkosta vain Kirurgini kanssa. Olimme päättäneet tarvittaessa varata erikseen ajan juuri Kirurgilta, jos hän ei nyt olisi paikalla.<br /><br />Lopulta minut huudettiin sisälle ja paikalla oli oma hoitajani sekä sijaislääkäri. Tällä kertaa sijaislääkäri yllättäen vaihtoi kättelyn jälkeen muutaman sanan ennen kuin kehoitti riisumaan. Ja minä suurin piirtein avasin vetoketjuani, kun huomasin hänet pöydän takana... No, lääkkeiden määrien tarkistamisen jälkeen kiipesin jälleen kerran pöydälle. Sijaislääkäri totesi yllättäen, että täällä on kaksi follikkelia. Itse tajusin vain hämmästyneenä sanoa "Mitä?".<span style="display: block;" id="formatbar_Buttons"><span class="down" style="display: block;" id="formatbar_CreateLink" title="Linkki" onmouseover="ButtonHoverOn(this);" onmouseout="ButtonHoverOff(this);" onmouseup="" onmousedown="CheckFormatting(event);FormatbarButton('richeditorframe', this, 8);ButtonMouseDown(this);"><img src="http://www.blogger.com/img/blank.gif" alt="Linkki" class="gl_link" border="0" /></span></span><br />Eli tarjolla olisi kaksi follikkelia, kooltaan 20mm ja 18mm. Sijaislääkäri arveli toisen olleen viimeksi piilossa sen toisen takana. Kehoitti minuakin katsomaan ruudulta miten toista on vaikea nähdä. Punktio sovittiin keskiviikoksi ja minun piti piikittää <a href="http://pientpuuhaa.blogspot.com/2008/10/pregnyl-5000iu.html">Pregnylia</a> jo heti eilen illalla. Voitte varmaan kuvitella miten liitelin klinikalta ulos soittamaan Armaalle! Liitelin hieman liian korkealla, koska kesken matkaa puhelimeni soi, klinikalta soitettiin. Olin unohtanut odottaa papereita, jotka pitää viedä keräysklinikalle...<br /><br />Onnen tunne ja liitely kesti vain hetken. Sitten se jymähti. Mitä jos follikkelit ovatkin tyhjiä? Mitä jos emme pääse vieläkään istutukseen asti? Pelko pamahti vasten kasvoja kylmänä ja kovana. Onko elämä todella niin julmaa? Meille annetaan pientä toivoa ja sitten ammutaan nauraa räkättäen alas? Juuri kun saimme itsemme edes heikosti karsittua kokoon edellisen alas ampumisen jäljiltä... Toisaalta eipä tässä muutakaan vaihtoehtoa ole. Nyt vain toivoa ei edes uskalla ajatella, päälimmäisenä tunteena on pelko. Niin suuri pelko, että se kuristaa vatsassa asti.<br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-7620103039080803643?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-60166597587354704742008-11-28T07:43:00.006+02:002009-01-24T12:46:20.197+02:00<div style="text-align: justify;"><span style="font-size:100%;">Kolmen kohtuullisesti nukutun yön jälkeen maailma näyttää huomattavasti erilaiselta. Täytyy myöntää, että pää tuntuu enemmän omalta nukuttuani kuin mitä se oli kuukauden valvomisen jälkeen. Vieläkin tulee keskellä päivää nuukahdus olotiloja, mutta eipä kai tuon laatuinen väsymys poistu muutaman nukutun yön jälkeen. Armaan rohkaisemana, lähes yllyttämänä, olen ottanut nukahtamislääkkeitä. Kaikkea sitä joutuu elämänsä aikana kokemaan. Täytyy kuitenkin rehellisesti myöntää, että nukkuminen on ihanaa!<br /><br /></span><span style="font-size:100%;">Olo on siis siltä osin parempi. Sain eilen illalla jotain aikaiseksikin, <span style="font-weight: bold;font-size:78%;" >jee jee</span>. Tuli leivottua pari sataa piparia ja muutama joulutorttu, ohessa pesin kolme koneellista pyykkiä. Jospa se joulu vielä tulisi </span><span style="font-size:100%;">meillekin...<br /><br /></span><span style="font-size:100%;">Piikittäminen jatkuu (hieman suuremmalla annoksella) ja aloitin nuuskimisenkin eilen. <a href="http://pientpuuhaa.blogspot.com/2008/10/synarela-200-mikrogdos-annos.html">Synarela</a> on ihan yhtä epämielyttävää kuin ensimmäiselläkin kierroksella. Mutta tämä jatko, tämä tuntuu kiduttamiselta. Tiedän ettei mahdollisuuksia oikeastaan ole ja joka aamuinen piikitys kärkkäästi muistuttaa siitä! Jotta asia ei vain unohtuisi päivän kuluessa, saa siitä taas illalla muistutuksen Synarelan muodossa. Armaalle protestoin, että mielummin olisin jättänyt homman kesken ja kömpinyt jonnekin pimeään koloon nuolemaan haavojani. Pakko pitää virnistystä naamalla ja jatkaa, vaikka tuska on järjetön.<br /><br />Olemme kertoneet vain kahdelle ystävälle asiasta. Armaan iki-ihana työkaveri osoitti taas kerran fiksuutensa ja oli kommentoinut uutisen kuultuaan, ettei ala latomaan mitään turhanpäiväisiä kannustusfraaseja, mene kotiin ja halaa mammaa. Yrittäkää jaksaa.<br /><br />Sitä me nyt yritämme, joka päivä, joka minuutti.<br /><br /></span></div><span style="font-size:85%;"><span style="font-size:100%;"><br /></span></span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-6016659758735470474?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-36120539013378178912008-11-26T11:47:00.008+02:002009-01-24T12:45:22.679+02:00<div style="text-align: justify;">Kiitos myötätunnosta ja tsempistä sekä siitä, että jaksatte käydä kurkkimassa, vaikka täällä uutiset eivät koskaan kovin hyviä ole.<br /><br />Tajusin otsikoineeni eilisen kirjoituksen "miltä tuntuu", mutta en itse asiassa kertonut kuitenkaan tunteista - vain kylmää raakaa päivitystä. Mutta niistä tunteista. Onnekseni luonto taitaa osata hommansa, olen meinaan enimmäkseen turta, tyhjä, tunnoton. Toisaalta todellisuuden iskiessä tuska on niin suuri ettei sitä kestäisikään jatkuvana. Elämä on pysähtynyt.<br /><br />Eilen pääsin klinikalta parkkipaikalle ja autoon ennen kuin pokka petti. Ilta meni enemmän ja vähemmän itkiessä, olimme molemmat kotona. Kirurgini kirjoitti minulle Armaan pyynnöstä unilääkkeitä (vai nukahtamislääkkeitä?). Otin yhden jo 18:00 ja seitsemän aikaan taju lähti. Heräsin kuitenkin 22:30 ja ajattelin, että tässäkö se sitten oli! Kylläpä auttoi. Toisaalta kolmen ja puolenkin tunnin unet tähän väsymykseen ovat tervetulleita. Onnekseni sain nukuttua loppuyöstä useamman tunnin olohuoneen sohvalla.<br /><br />Tänä aamuna Armas lähti urheasti töihin. Minä vedin täkin korvilleni. Tuntuu ettei ole mitään syytä nousta sängystä (tai siis sohvalta ...). Olen yrittänyt valmistella itseäni tähän tilanteeseen, mutta huomaan epäonnistuneeni aika lailla täydellisesti. Minusta taitaa väkisinkin tulla se mitä eniten pelkäsin - katkera lapseton.<br /><br />Huomenna on pakko nousta, mutta mietin sitä vasta huomenna. Naapurin aiheuttama kolina ja kolke eivät ainakaan helpota tätä oloa missään muodossa. Miten voikaan vihata jotain ihmistä, vaikka häntä ei edes tunne!? Muuttaminenkaan ei ole niitä ihan yksinkertaisimpia ratkaisuja tähän ongelmaan. Saamme tuskin vuokrattua asuntoamme joulua vasten ja tässä taantumassa on turha odottaa nopeaa myyntiaikaa. Toisaalta haluaisin saada suunnittelemamme remontin valmiiksi ja nähdä lopputuloksen. Lisäksi tällä hetkellä, ihan rehellisesti sanottuna, voimat ovat niin vähissä, että en yksinkertaisesti jaksaisi ryhtyä itse muuttamaan ja hoitamaan muuton ym. mukanaan tuomia asioita. Ja miksi perkeleessä meidän täytyisi luopua kodistamme yhden idiootin vuokralaisen vuoksi!? Täytyy toivoa, että yläkerran idiootti lähtee jouluksi pois ja että isännöitsijä <span style="font-size:85%;"><span style="font-weight: bold;">LOPULTAKIN</span></span> tekisi asialle jotain. Siitä hänelle kuitenkin maksetaan.<br /><br />Ja ihan vain tiedoksi, minulla ei ole mitään vuokralaisia vastaan. Olen itsekin asunut todella kauan vuokralla, ostimme ensiasuntomme varmasti huomattavasti vanhempina kuin yleensä on tapana. En vain ymmärrä miksi pitää muuttaa kerrostaloon, jos oma elämäntyyli ei sinne pienimmässäkään määrin sovellu! Alan lämmetä Armaan mielipiteelle siitä ettei opiskelijoita saisi päästää asumaan "tavallisten" ihmisten asuntoihin, vaikka tuolla ajattelulla olisin joutunut kärsimään opiskeluaikanani huomattavasti kauemmin jatkuvista yöbileistä ja <span style="font-weight: bold;">supermasentavasta</span> asuinympäristöstä. Kestin itse vain puoli vuotta opiskelijasolussa.<br /><br />Toisaalta kuten armas <a href="http://aadas.vuodatus.net/">Aadiskin</a> kommentoi, asunnosta voi aina muuttaa, mutta toimimattomia munasarjoja ei voi vaihtaa. Se on kylmä, raaka tosiasia. Meillä mahdollisuudet ovat olemattamat, niin pienet, että nyt on syytä keskustella ja miettiä jatkoa. Minulla ei ole pienintäkään ajatusta miten tulemme tästä selviämään. Jos edes selviämme.<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-3612053901337817891?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-74914753273057198772008-11-25T15:11:00.003+02:002009-01-24T12:44:55.702+02:00<div style="text-align: justify;">Viime yönä tuli nukuttua kaksi tuntia. En ole aiemmin spekuloinut väsymykseni syitä enkä oikeastaan seurauksiakaan, kun en jaksa kaikesta valittaa, varsinkaan julkisesti. Kerrottakoon nyt kuitenkin, että meidän yläkerrassa asuu todellinen idiootti (tämä yksi kauneimmista nimistä, joita itse olen hänestä käyttänyt). Hänen elämänrytminsä on täysin erilainen kuin muilla. Itse olen nyt kuukauden nukkunut maksimissaan neljä tuntia yössä, senkin usein jaksoissa. Viime yönä tuli tosiaan nukuttua kokonaiset kaksi tuntia.<br /><br />Ei varmaankaan tarvitse mainita, että unettomuus näkyy jo naamasta. Sitä ei edes Joe Blasco ja Diorin puuteri peitä - ei vaikka kuinka yrittäisi. Elämä ei ole herkkua, ei missään muodossa. Päivät menevät sumussa ja fyysisesti todella pahoissa olotiloissa. Olo vaihtelee surkean, järkyttävän ja todellisen kooman välillä. Edellisviikon lauantaina ilmoitin Armaalle, että jos en ensi yönä nuku, täytyy lähteä sairaalaan. Armas oli samaa mieltä. Nukuin silloin neljä tuntia ja sillä jaksoin taas pari viikkoa.<br /><br />Nyt tuntuu heittävän jo psyykkisestikin. Naapurin onneksi olen niin väsynyt etten jaksa mennä yläkertaan riehumaan pesäpallomailan kera, en vaikka herään kolinaan kolmannen kerran puolentoista tunnin sisällä. Varsinkaan, kun en ole jaksanut sitä mailaa käydä vielä ostamassa, hyvistä suunnitelmista huolimatta.<br /><br />Voihan tietenkin olla, että hoidot vaikuttavat osaltaan asiaan. Tähän en kuitenkaan ihan heti usko, koska en ensimmäisellä kierroksella kärsinyt tälläisestä unettomuudesta. Voin siis täysin puhtaalla omalla tunnolla ilmoittaa naapurimme syylliseksi. Tästä minulla on todisteena myös Armaani mustat silmänaluset ja kiristyvä pinna.<br /><br />Jotta elämämme ei olisi liian helppoa, kävimme tänään klinikalla mustien silmänalusiemme kera. Ainoa positiivinen asia oli, että paikalla oli oma hoitajani ja iki-ihana kirurgini. Tämä oli pelastus, kun kuulimme uutiset. Armaani sanoin, jos pitää kuulla huonoja uutisia, kuulen ne mielummin kirurgin kuin sijaislääkärin kertomana.<br /><br />Eli olen piikittänyt nyt kuusi päivää 300 yksikköä päivässä (Gonal-f). Tästä huolimatta mitään ei ole tapahtunut. Kohdun limakalvo oli 6 mm ja suuren painelun ja ronkkimisen jälkeen lantion seinämästä löytyi oikealta puolelta yksi follikkeli. Kirurgini oli sitä mieltä, että katsotaan tuo yksikin nyt kuitenkin loppuun asti, koska tähän on jo panostettu näin paljon. Jatkan Gonalia 375 yksikköä päivässä. Perjantain ultra peruttiin ja siirrettiin maanantaille.<br /><br />Johtopäätöksenä voidaan todeta, että minun varastoni ovat tyhjät. Kiitos vakavan endometrioosin ja ikäni. Se oli sitten tässä. Kolmatta IVF on ihan turha edes aloittaa.<br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-7491475327305719877?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-38162036942942353802008-11-24T12:54:00.005+02:002008-11-24T13:02:31.167+02:00<div style="text-align: justify;">Pientä kevennystä arjen rutiineihin ja harmauteen. Sai ainakin minut hymyilemään. Toisaalta minulla on tunnetusti hieman sairas huumorintaju...<br /><br /><br /> <object width="320" height="266" class="BLOG_video_class" id="BLOG_video-9575ce12f6188c69" classid="clsid:D27CDB6E-AE6D-11cf-96B8-444553540000" codebase="http://download.macromedia.com/pub/shockwave/cabs/flash/swflash.cab#version=6,0,40,0"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/get_player"><param name="bgcolor" value="#FFFFFF"><param name="allowfullscreen" value="true"><param name="flashvars" value="flvurl=http://v19.nonxt8.googlevideo.com/videoplayback?id%3D9575ce12f6188c69%26itag%3D5%26app%3Dblogger%26ip%3D0.0.0.0%26ipbits%3D0%26expire%3D1330072965%26sparams%3Did,itag,ip,ipbits,expire%26signature%3D1E0E9DA0EF6E043926B4D3A560E48397E1CAA58.48D8AA8163253049436C188E7DC2D88C7193D57%26key%3Dck1&amp;iurl=http://video.google.com/ThumbnailServer2?app%3Dblogger%26contentid%3D9575ce12f6188c69%26offsetms%3D5000%26itag%3Dw160%26sigh%3DlCW5dp_BB1Zj9HQHAS8vh00Z0DE&amp;autoplay=0&amp;ps=blogger"><embed src="http://www.youtube.com/get_player" type="application/x-shockwave-flash"width="320" height="266" bgcolor="#FFFFFF"flashvars="flvurl=http://v19.nonxt8.googlevideo.com/videoplayback?id%3D9575ce12f6188c69%26itag%3D5%26app%3Dblogger%26ip%3D0.0.0.0%26ipbits%3D0%26expire%3D1330072965%26sparams%3Did,itag,ip,ipbits,expire%26signature%3D1E0E9DA0EF6E043926B4D3A560E48397E1CAA58.48D8AA8163253049436C188E7DC2D88C7193D57%26key%3Dck1&iurl=http://video.google.com/ThumbnailServer2?app%3Dblogger%26contentid%3D9575ce12f6188c69%26offsetms%3D5000%26itag%3Dw160%26sigh%3DlCW5dp_BB1Zj9HQHAS8vh00Z0DE&autoplay=0&ps=blogger"allowFullScreen="true" /></object><br /><br /><br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-3816203694294235380?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-11384428909138319632008-11-22T18:19:00.004+02:002009-01-24T12:44:02.728+02:00Kun minä nuokuin sohvan nurkassa, kävi Armas ruokakaupassa ja tarkistamassa viime viikon lottolapun. Palatessaan ojensi minulle lahjan ja kehui ostaneensa sen lottovoittorahoilla! Tätähän jokainen lapseton pariskunta tarvitsee, vai mitä?<br /><br /><div style="text-align: justify;"><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://1.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SSgyNgAcNaI/AAAAAAAAAC8/CD8kzBAsaF0/s1600-h/DSC00235.JPG"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer; width: 200px; height: 178px;" src="http://1.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SSgyNgAcNaI/AAAAAAAAAC8/CD8kzBAsaF0/s200/DSC00235.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5271518571348637090" border="0" /></a><br />Ihan vain tiedoksi, että tuohon ne rahat olivat melkein kaikki menneet, joten mielellään otetaan tänäkin iltana voitto vastaan. Enkä laita pahakseni, vaikka tulisi päävoitto. Selitys lahjalle oli, että sitä voidaan sitten yöllä pelata, kun en minä kuitenkaan nuku...<br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-1138442890913831963?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-4478390570154843412008-11-20T13:30:00.005+02:002008-11-20T14:09:22.989+02:00<div style="text-align: justify;">Ensimmäinen ultra takana. Kuten arvasin kroppani uinuu kiltisti eikä mitään ole tapahtunut. Joskus voi siitäkin olla onnellinen! Tästä päivästä alkaa uusi piikityskierros. Jo tutuksi tullut <a href="http://pientpuuhaa.blogspot.com/2008/10/gonal-f-900-iu15ml.html"></a><a href="http://pientpuuhaa.blogspot.com/2008/10/gonal-f-900-iu15ml.html">Gonal-f</a> saavutti vatsamakkaran ja ensimmäinen satsi on lähetetty taisteluun. Tällä kertaa annos on suurempi, peräti 300 yksikköä per päivä. Ajattelin piikitellä heti aamusta, jospa se toisi uutta toivoa ja parempia tuloksia. Viime kierroksella piikittelin myöhään illalla ja toisinaan olisin ollut valmis unten maille ennen illan h-hetkeä. Joten nyt piikitellään väsyneenä aamulla, onhan sekin vaihtelua!!<span style="display: block;" id="formatbar_Buttons"></span><br />Lääkärinä oli muuten se sijaislääkäri ja hoitajakin oli vaihtunut. Sanoin Armaalle, että meidät on todettu täysin epätoivoiseksi tapaukseksi ja siksi siirretty kokonaan tälle toiselle lääkärille. Yritetään sopeutua. Kysyin lääkäriltä mahdollisuudesta vaihtaa <a href="http://pientpuuhaa.blogspot.com/2008/11/sen-ainokaisen-munasolun-tarinaa.html">Crinone</a> Terolut lääkkeeseen. Hän lupasi selvittää lääkkeen mahdollista annosta, ei siis ainakaan suoralta kädeltä kumonnut ehdotustani. Kiitos <a href="http://tuhkimo.ajatukseni.net/">Tuhkimolle</a> vinkistä!<br /><br />Pienellä jännityksellä odottelen Gonalin vaikutuksia, koska tällä kertaa ainakin <a href="http://pientpuuhaa.blogspot.com/2008/10/procren-depot-pds-375-mg.html">Procrenista</a> sain huomattavasti nopeammin kunnon kuumia aaltoja. Viime yö oli tuskainen ja vähäuninen, vaatteitakin tuli vaihdettua. No, ensi viikolla olen viisaampi <span style="font-size:85%;">tai ainakin vanhempi...</span><br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-447839057015484341?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-31670574573004970352008-11-19T11:46:00.012+02:002008-11-20T13:30:23.020+02:00<div style="text-align: justify;">Ihan ensimmäisenä suuri kiitos kaikille kommentin jättäjille. Niitä on luettu kyyneleet silmissä ja niistä on haettu voimaa. KIITOS!<br /><br /><a href="http://sofia-1980.vuodatus.net/">Sofia</a> kyseli miksi olen menettänyt toivoni. Hyvä kysymys. Valitettavasti en osaa siihen vastata. Tällä hetkellä olotilan valtaa vain suuri suru. Suru ja surumielisyys siitä ettei meille koskaan tule lasta. Kaippa jossain takaraivossa on jäljellä ihan <span style="font-size:78%;">pienen pieni</span> toivo, koska hoitoja haluan jatkaa. Jotenkin tuo tietoisuus siitä, että minun kroppani ei tuota kuin muutaman follikkelin kerralla vei sen suurimman toivon mennessään. Jos muut saavat pakkaseen lähes kymmenen munasolua ja meillä pelataan vain muutamalla, miten meillä voisi olla pienintäkään mahdollisuutta voittaa tämä sota? Meillä aseet ovat niin paljon heikompia tässä taistelussa, että mielessä on käynyt jopa valkoisen lipun heiluttaminen. Mutta ei, vielä en kaiva sitä taskustani ja ala heilutella! Huomenna marssin klinikalle kuulemaan jatkosuunnitelmista. Olo on jännittynyt, mutta uskon vielä tässä vaiheessa kroppani läpäisevän testin. Nythän vain tarkistetaan ettei mitään ole tapahtunut. Siinä kroppani on ainakin toistaiseksi pärjännyt...<br /><br />Blogin aloittaminen ja varsinkin omien tunteiden julkituominen ei ollut helppo ratkaisu. Mietin sitä kauan. Täytyy tunnustaa, että en olisi uskonut saavani näin paljon tukea ja kannustusta ihmisiltä joita en ole koskaan edes nähnyt! Armaani sanoin, kun hän eräänä iltana luki kommentteja olkani yli, "vielä on olemassa ihmisiä, jotka todella välittävät". Joten kiitos teille kaikille, olette ehdottomasti painonne arvosta kultaa. (Ja kyllä <a href="http://vinkea.blogspot.com/">Piuku</a> &amp; <a href="http://mamalady.blogspot.com/">Lady</a> masut lasketaan mukaan =D) .<br /><br />Me olemme tässä rumbassa aika lailla kahdestaan. Toisaalta niinhän se on, tämä on meidän arkeemme ja elämäämme vaikuttava asia. Ei sen kuulukaan rasittaa muita. Tämähän on meidän ongelmamme. Silti joskus iskee suru ja surumielisyys siitä, että emme ole saaneet tukea läheisiltämme. Toisaalta me olemme taivaltaneet elämämme tännekin asti enemmän tai vähemmän yhdessä, vain me kaksi. En tiedä miksi koen yhtäkkiä tuon tuen puuttumisen rankkana, vaikka sitä ilman olemme eläneet jo pitkään. Ehkä tämä asia on vain se mikä lopulta katkaisee kamelin kaulan... <span style="font-size:85%;">vai selänkö se katkaisi?</span><br /><br />Toisaalta onhan se <a href="http://images.google.com/imgres?imgurl=http://static.iltalehti.fi/perhe/lapsettomuusSP_pr.jpg&amp;imgrefurl=http://www.iltalehti.fi/perhe/200706286212525_pr.shtml&amp;usg=__i3Pl85u9z-nJrgXMvVWGbA3dI1M=&amp;h=274&amp;w=480&amp;sz=97&amp;hl=fi&amp;start=3&amp;tbnid=q93psaxbHKzzmM:&amp;tbnh=74&amp;tbnw=129&amp;prev=/images%3Fq%3Dlapsettomuus%26gbv%3D2%26hl%3Dfi%26sa%3DG">tunnustettu</a> tosiasia, että minä ja me olemme tämän ongelmamme kanssa hyvin hankala pari! Itse olen huomannut pikku hiljaa vetäytyväni jonkinlaiseen kuoreen. En jaksa kertoa meidän "tilanteestamme", koska en yksinkertaisesti jaksa enää ottaa vastaan niitä kuuluisia kommentteja. Toisaalta kaikkein läheisimmille ihmisille ei tarvitsekaan olla selittelemässä, he kun eivät asiasta koskaan kysele, vaikka tilanteestamme on heille kerrottu. Tämäkin joskus ihmetyttää, ehkä kyseessä on liian suuri asia keskusteltavaksi? Liian suuri ja liian hankala. Minulle henkilökohtaisesti riittäisi pieni yhteydenotto ja kysymys "Miten olet voinut?" sekä muutama sekunti aikaa edes näytellä kuuntelevansa.<br /><br /><a href="http://monalina.vuodatus.net/blog/1648085">Monalina </a> pohtii blogissaan myös samaa asiaa ja häneltä löytyy hyvä, lukemisen arvoinen linkki. Jäin pohtimaan linkin loppusanoja (kuten taisi Monalinakin).<br /><br /><div style="text-align: center;"><span style="font-style: italic;">Lapsi on suuri lahja. Elämä antaa monenlaisia lahjoja, mutta ei kenellekään kaikkea. Elämä voi olla rikasta ja monipuolista, vaikka kaikki toiveet eivät toteudu. Surun synkimpinä hetkinä kaikki muu kuitenkin menettää merkityksensä. Surutyölle on osattava antaa oma tilansa ja riittävästi aikaa.</span><span style="font-style: italic;"><br /></span><div style="text-align: justify;"><span style="font-style: italic;"></span><br /><span style="font-style: italic;"></span></div></div><br /><br /><span style="display: block;" id="formatbar_Buttons"><span class="down" style="display: block;" id="formatbar_CreateLink" title="Linkki" onmouseover="ButtonHoverOn(this);" onmouseout="ButtonHoverOff(this);" onmouseup="" onmousedown="CheckFormatting(event);FormatbarButton('richeditorframe', this, 8);ButtonMouseDown(this);"><img src="http://www.blogger.com/img/blank.gif" alt="Linkki" class="gl_link" border="0" /></span></span></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-3167057457300497035?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-72790666100752076062008-11-17T11:44:00.007+02:002008-11-17T14:04:37.462+02:00<div style="text-align: justify;">Takana rankka viikko, todella rankka. Uusi edessä, toivottavasti helpompi. Armas oli työreissussa <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvallat">isossa maailmassa</a> ja minä siis yksin. Kuvittelin ja suunnittelin tekeväni niin paljon kaikkea, olisihan pitkät illat aikaa toteuttaa suunnitelmia ja ideoita. Suunnittelussa pääsin huomattavasti pidemmälle kuin teoissa, kuten arvata saattaa. Sen sijaan istuin sohvan nurkassa miettien ja murehtien. Ihan liian paljon aikaa ajatella. Aikaa ajatella mistä jään paitsi, mistä joudun luopumaan.<br /></div><br /><span style="display: block;" id="formatbar_Buttons"><span class="down" style="display: block;" id="formatbar_CreateLink" title="Linkki" onmouseover="ButtonHoverOn(this);" onmouseout="ButtonHoverOff(this);" onmouseup="" onmousedown="CheckFormatting(event);FormatbarButton('richeditorframe', this, 8);ButtonMouseDown(this);"><img src="http://www.blogger.com/img/blank.gif" alt="Linkki" class="gl_link" border="0" /></span></span><div style="text-align: justify;"><span style="font-size:85%;">En saa koskaan kokea plussan tuomaa riemua Armaan kanssa<br /><br />En saa odotella vatsan pyöristymistä ja iloita siitä<br /><br />En saa kokea synnytystä enkä imetystä<br /><br />En saa nuuskia vauvan niskaa ja pusutella poskia<br /><br />En saa puhaltaa vauvan masuun ja nauttia sen aiheuttamasta kikatuksesta<br /><br />En saa iloita kääntymisestä ja ryömimisestä<br /><br />En saa opettaa konttaamista, seisomista ja kävelemistä<br /><br />En saa kutoa töppösiä ja villanuttuja<br /><br />En saa opetella kestovaippojen ompelua<br /><br />En saa opettaa pyörällä ajoa, hiihtoa, luistelua ja kengännauhojen solmimista<br /><br />En saa juosta kiinni pikku vipeltäjää ja napata häntä vauhdista syliini<br /><br />En saa seurata piirtämistä, askartelua ja maalaamista<br /><br />En saa kutoa juuri sellaista villapaitaa kuin minun lapseni haluaa<br /><br />En saa saattaa häntä eskariin ja koulutielle, samalla ikuistaen kaikki hetket kameralla<br /><br />En saa muistuttaa läksyistä ja oman huoneen siivoamisesta<br /><br />En saa kertoa hänelle kuinka ylpeä olen ja kuinka paljon häntä rakastan<br /><br />En saa kertoa hänelle sukumme historiaa ja näyttää vanhoja valokuvia<br /><br />En saa koskaan sisustaa lastenhuonetta<br /><br />En saa järjestää lasten kutsuja, rippijuhlia, ylioppilasjuhlia</span><br /><br /><br />Ihan vain muutaman mainitakseni. Tiedän, että jään paitsi myös suuresta määrästä huolta ja pelkoa. Se ei kuitenkaan poista surua ja tuskaa siitä mistä joudun luopumaan. Joten älkää tarjotko minulle lohdutukseksi kommenttia "Kyllä teillä on ihan mukavaa kaksinkin" "Kyllä te selviätte kahdestaankin ja pääsette nauttimaan elämästänne".<br /><br />Puoli vuotta sitten pelkäsin huomattavasti enemmän, että me emme tule selviämään lapsettomuudesta yhdessä. Tuska tulee olemaan liian suuri ja tulemme kumpikin vajoamaan siihen. Pakenemme kumpikin työhön ja etsimme sieltä lohdutusta, unohdusta. Ennen työmatkalle lähtöään Armas pohti, että meidän pitäisi keksiä jotain yhteistä tekemistä. Jotain mikä pitää meidät yhdessä. Olen samaa mieltä, ehkä ostamme sen kauan haaveilemamme pitsihuvilan ja kunnostamme sitä eläkeikään asti. Ehkä vihdoin uskallamme pistää säästöt leviäksi ja lähteä kiertämään maailmaa. Eihän niitä rahoja mihinkään tarvitse säästää, jos emme omaa pikkuista saa.<br /><br />Suurinta suruani suunnitelmat eivät kuitenkaan poista. En pysty koskaan tarjoamaan Armaalle isyyden iloja. En voi antaa hänelle sitä suurinta lahjaa. Ja se koskee kaikkein eniten.<br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-7279066610075207606?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-26188545333846467052008-11-10T15:09:00.007+02:002008-11-10T15:52:57.945+02:00<div style="text-align: justify;">Ihan aluksi, ennen purkaustani, haluan painottaa, että ymmärrän ihmisten (ainakin enimmäkseen) tarkoittavan hyvää sanomisillaan. Aihe on arka ja myös tällä tavalla halutaan ilmeisesti lohduttaa ja kannustaa, kuten myös edellisen kirjoituksen lauseella. <span style="font-size:78%;">Kävin muuten kommentoimassa kommentteja tuonne kommenttilootaan (voi tätä suomen kieltä =D)</span><br /><br /><div style="text-align: justify;">Mutta siis varsinaiseen aiheeseen... Minä valitettavasti koen tsempit tyyliin "kyllähän teilläkin voi vielä ihan luomusti tärpätä" sekä asenteen "nyt hoidoissa ollessasi olet käytännöllisesti katsoen jo raskaana" jopa omaa älyäni loukaavana. Asia on nyt yksinkertaisesti niin, että meillä mahdollisuudet ovat heikot - jopa surkeat. Tieto ja hyväksyminen lapsettomuudesta ei vain ole edennyt meillä kummallakaan vielä siihen pisteeseen, että osaisimme luovuttaa. Ja tottahan on, että se pienikin mahdollisuus pitää meidät toistaiseksi tällä tiellä.<br /><br />Muiden kertomukset ihme sikiämisistä ja hoitojen varmoista tuloksista saavat, ainakin minut, vain entistä alakuloisemmaksi. Jos kerron sairastavani vakavaa endometrioosia ja menettäneeni vasemman munasarjani, oletan sen tiedon kertovan jo aika paljon. Varsinkin, kun en kyseistä tietoa ihan kevyesti mene kenellekään kertomaan. Asia on sen verran yksityinen, että en sitä ruokakaupan kassalla puolitutuille selittele. Yleensä kyseessä on läheinen, tuttu ihminen ja tilannekin on yksityinen ja rauhallinen.<br /><br />Toisaalta miksi koen kyseiset kommentit omaa älyäni loukkaavina, eikö sen melkein pitäisi olla toisinpäin? Onko nuo kyseiset kommentit lohdutusta vai tiedonpuutetta? Vai lähetänkö kuulijalle signaalin suuresta toivosta ja mahdollisuudesta kertomalla meneillään olevista hoidoista. Lisäksi koen välitöntä syyllisyyttä, kun kuulijan silmät syttyvät ja hän pitää hoitouutista lähes varmana vauvauutisena. Tajuan mitä luultavammin tuottavani kuulijalle tulevaisuudessa pettymyksen. Juuri tästä syystä uutinen on kerrottu todella harvoille. Asian yksityisyydestä ja arkaluontoisuudestakin johtuen en haluaisi vääntää asiaa rautalangasta. Tosiasia kuitenkin on, että minun ikäni ja sairauteni huomioiden, hoitojen onnistumismahdollisuudet ovat pienet. Ja vaikka meillä poljettaisiin kuin tulpatonta mopoa, en tule luomusti raskaaksi. Asia nyt vain on niin. Pitääkö se vääntää rautalangasta?<br /><br /><br /></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-2618854533384646705?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-32922225964854796942008-11-08T03:47:00.006+02:002008-11-08T09:42:20.287+02:00<div style="text-align: justify;">Missä menee raja milloin voi sanoa toiselle tuon kuuluisan lauseen, mä tiedän miltä susta tuntuu?<br /><br />Jos puhuja on kovassa flunssassa ja potee huonoa oloa, voitko sanoa tietäväsi tunteen, jos et itse ole sairastanut flunssaa vuosiin? Olet kyllä kokenut flunssan toisensa perään ja kunnon angiinan, mutta et ole vuosiin kärsinyt tukkoisesta nenästä ja kunnon yskästä.<br /><br />Jos puhuja kertoo eronneensa poika/tyttöystävästään ja itkee elämänmuutoksensa raskautta, voitko sanoa tietäväsi, jos itse et ole koskaan eronnut pitkään kestäneestä seurustelusuhteesta?<br /><br />Jos puhujan lähiomainen on kuollut, voitko sanoa tietäväsi miltä se tuntuu, jos olet itse kokenut oman pitkäikäisen lemmikkisi kuoleman?<br /><br />Jos raskaana oleva kertoo selkäsäryistään ja katkonaisesta yöunesta vatsan painaessa ja paikkojen puutuessa, voitko sanoa tietäväsi miltä se tuntuu, koska itse kärsit kivuista ja unettomuudesta kroonisen sairautesi vuoksi?<br /><br />Jos puhuja kertoo edessä olevasta IVF hoidosta ja lapsettomuuden raskaasta taakasta, voitko sanoa tietäväsi miltä se tuntuu, koska ystäväsi on kärsinyt lapsettomuudesta ja olet kuunnellut hänen tuskaansa?<br /><br /><br />**************************************************<br /><br />Itse olen sortunut "mä tiedän" kommenttiin raskaana olevalle ystävälleni. Vaikka kyllä minä tiedän, että en voi mitenkään tietää miltä vauvan potkujen ja ison mahan aiheuttama paikkojen puutuminen tuntuu. Tiedän vain miltä tuntuu herätä pahimmillaan useita kertoja yössä kipuihin ja valvoa. Mutta riittääkö se?<br /><br />Tiedän myös viimeisen "mä tiedän kommentin" todella satuttavan, varsinkin jos sanojana on oma äiti - kahden lapsen äiti ja kahden lapsenlapsen isoäiti. <span style="font-size:85%;">Että pitikin kertoa.</span><br /><br />Elämä opettaa. Itse pyrin välttämään kyseistä kommenttia. Voin kertoa tunteitani ja kokemuksiani samankaltaisista asioista, mutta tietoisesti vältän tuota kuuluisaa lausetta. Tiedän myös ainakin yhden varman rajan, en koskaan voisi kuvitellakaan sanovani tuota kommenttia lapsensa menettäneelle vanhemmalle. Sitä tunnetta en voi tietää, en mitenkään.<br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-3292222596485479694?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-70224192334190164752008-11-06T14:08:00.006+02:002008-11-06T14:35:00.966+02:00<div style="text-align: justify;">Toinen hyökkäys on virallisesti julistettu alkavaksi. Odotukset eivät ole suuren suuret. Mieliala on jopa hieman alavireinen. Mutta yrittänyttä ei laiteta, vai miten se nyt meni...<br /><br />Joka tapauksessa nyt on lyöty jarrua! Eli <a href="http://pientpuuhaa.blogspot.com/2008/10/procren-depot-pds-375-mg.html">Procren</a> on saavuttanut vatsanahan ja vaikutuksia kuulostellaan. Tällä kertaa reumaoireet eivät valitettavasti poistuneet. Olen muutaman päivän ollut todella kipeä. Toisaalta ehkä keittiöremontilla on myös osuutensa asiaan!? Tälläiselle krämpälle Puuhikselle ei aina tee hyvää hypätä tuolille edestakaisin ja nostella kattopaneleita tai painavia keittiönkaappeja...<br /><br />Mutta, mutta elämänilohan siinä kokonaan menisi, jos ei mitään tekisi!! Tehdään sitten kunnolla ja hikipäässä, kun tietää ettei huomenna välttämättä kykene edes kävelemään.<br /><br />Järkevää? No ei.<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-7022419233419016475?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-12571761318763322452008-11-05T07:59:00.018+02:002008-11-28T12:47:27.101+02:00<div style="text-align: justify;"><a href="http://sofia-1980.vuodatus.net/blog/1611927">Sofia</a><a href="http://sofia-1980.vuodatus.net/blog/1611927"> </a>käsitteli kantin kestävyyttä omassa blogissaan. Itse olen pohdiskellut viime aikoina samaa. Se ettemme päässeet ensimmäisessä IVF:ssä siirtoon asti, oli suurempi kolaus kuin osasin odottaa.<br /><br /><span style="font-weight: bold;">Fyysinen kantti</span><br />on ainakin tähän asti kestänyt mielestäni ihan hyvin. Olen kokenut kylmät ja kuumat aallot, ajoittaisen pahoinvoinnin, suuren väsymyksen sekä turvonneen ja kipeän alavatsan. Kaikesta tästä huolimatta odotin paljon pahempaa. Itselläni pahin "oire aika" oli selvästi siinä vaiheessa, kun hormonien piikitys ja lääkkeiden käyttö jäi pois. Huvittavinta oli se, että pahimpia oireita aiheutti nenäsumute (<a href="http://pientpuuhaa.blogspot.com/2008/10/synarela-200-mikrogdos-annos.html">Synarela</a>). Tällä hetkellä eniten hermoja koetellut oire on ollut turvotus. Piikityksen loppuvaiheessa oli jo vaikeuksia löytää vaatekaapista päällepantavaa, sen verran alavatsa turposi ja aristi.<br /><br />Uskon että Armaani suurimmat pelot liittyivät myös tähän fyysiseen puoleen. Hän jaksoi muistuttaa, että voisin viheltää pelin heti poikki, jos sivuvaikutukset kävisivät sietämättömiksi. Jossain vaiheessa Armaskin rauhoittui, kun huomasi etteivät oireet olleetkaan niin pahoja.<br /><br /><span style="font-weight: bold;">Henkinen kantti</span><br />on ollut suuremmalla koetuksella kuin odotin. Kuvittelin, että selviäisin ilman suurempia romahduksia, koska olen jo kokenut elämässäni yhtä ja toista. Olemme Armaan kanssa taistelleet elämän myrskyjä ja riepotusta vastaa yhdessä rintamassa jo ennenkin, ja selvinneet maaliin käsi kädessä. Tässä taistelussa molempien henkinen kantti on kuitenkin ollut koetuksella.<br /><br />Vaikka hoin Armaalle koko ajan, että tämä ensimmäinen IVF olisi vain harjoituskierros, eikä tulisi varmasti tuottamaan tuloksia, oli lopputulos kova kolaus. Olin yllättynyt, että kolaus oli niinkin suuri. Olin käynyt omasta mielestäni kaikki epäonnistumisen vaihtoehdot läpi ja varautunut niihin. Jostain kumman syystä en kuitenkaan ollut käsitellyt tätä vaihtoehtoa, en ainakaan kunnolla. Muutama päivä uutisen jälkeen meni hyvin. Jopa nautin siitä ettei tarvinnut kytätä kelloa ja olla riippuvainen lääkeajoista. Sen jälkeen olo oli kurja. En tiedä kuinka paljon surkeaan olotilaan vaikutti hormonien poistuminen kropasta - luultavasti aika paljon. Aallonpohja kesti noin viikon. Illat menivät enemmän tai vähemmän alavireisesti ja itkua tuhertamalla. Käperryin aika lailla itseeni. Olo hieman helpotti, kun pääsin eroon punktion aiheuttamasta arkuudesta vatsassa ja harrastamaan kunnon hikijumppaa.<br /><br /><span style="font-weight: bold;">Taloudellista kanttia</span><br />pohdittiin alussa ennen hoitoihin lähtöä selvästi enemmän kuin hoitojen alla. Rahaa menee sen mitä menee, mutta tottakai se ajoittain jopa hirvittää, koska kummallakin on hyvin realistiset käsitykset mahdollisuuksistamme. Toiveita ja haaveita tietenkin on, eihän tätä tietä muuten olisi valittu. Jos hoito tuottaa tulosta, uskoisin ettei summaa tule edes ajateltua. Jos tulosta taas ei synny, on parempi olla ajattelematta tähän mennyttä summaa!<br /><br /><span style="font-weight: bold;font-size:100%;" >Sosiaalinen kantti</span><span style="font-size:100%;"><br />tuskin tuottaa ongelmia. Läheiset ystävät tietävät hoidoistamme ja heille ei tarvitse asiaa selitellä. Meillä on lasta yritetty ja toivottu niin monta vuotta, että pikku hiljaa jopa minä olen oppinut (ainakin osittain) elämään sen mukaan ettei lasta koskaan ole - siis aikataulullisesti. Menoja sovitaan tai ei sovita ihan oman fiiliksen mukaan, ei sen mukaan "jos silloin on raskaana". Jos se onni meille suodaan, voi aikataulut hyvin laittaa uusiksi. Aikaisemmin ajattelin etten voi hakea uutta työpaikkaa, koska en kehtaa jäädä heti äitiyslomalle mahdollisessa uudessa paikassa. </span><span style="font-size:100%;">Meidän tapauksessa mahdollisuudet ovat kuitenkin niin pienet, että elämän on pakko jatkua tässä "välitilassakin". Olen ollut ihan liian kauan odotustilassa. Minun on pakko (ollut) opetella elämään! </span><span style="font-size:100%;"><span style="font-style: italic;font-size:85%;" >Ihan rehellisesti sanottuna, vaikka asiasta kirjoitan hyvinkin määrätietoisesti, on sen kanssa vielä opettelua. Välillä menee hyvin ja pysyn päätöksessä, välillä ei.</span><br /><br /><br /><br />Aika näyttää miten kantti kestää seuraavalla kierroksella. Jostain kumman syystä jännitän vieläkin fyysisen kantin kestävyyttä. Erona on vain se, että nyt tiedän myös henkisen kantin joutuvan koetukselle. Toivottavasti selviämme siitä.<br /><br /></span><span style="display: block;font-size:100%;" id="formatbar_Buttons" ><span class="down" style="display: block;" id="formatbar_CreateLink" title="Linkki" onmouseover="ButtonHoverOn(this);" onmouseout="ButtonHoverOff(this);" onmouseup="" onmousedown="CheckFormatting(event);FormatbarButton('richeditorframe', this, 8);ButtonMouseDown(this);"><img src="http://www.blogger.com/img/blank.gif" alt="Linkki" class="gl_link" border="0" /></span></span></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-1257176131876332245?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-44679139581833844372008-11-04T05:12:00.022+02:002008-11-05T08:03:41.799+02:00<div style="text-align: justify;"><div style="text-align: justify;">Seuraavana aamuna sain puhelun keräysklinikalta. Munasolun tilasta ei kuulema saanut selvää. Hoitaja selvitti asian rauhallisesti ja kiirehtimättä. Tässä vaiheessa ei ollut tapahtunut selvää jakautumista, mutta kaikki toivo ei ollut mennyt, vaan jakautuminen voisi vielä tapahtua. Tietäisimme asian seuraavana aamuna. Hoitaja kyseli tuntemuksiani ja kerroin ettei omat odotukseni olleet kovinkaan korkealla. Erityisesti jäi mieleen hoitajan kommentti "Me kaikki täällä pidämme peukkuja teidän puolesta".<br /><br />Puhelun jälkeen soitin Armaalleni ja kerroin uutiset. Jostain kumman syystä odotuksemme kääntyivät toisinpäin, eli minä olin hieman toiveikas ja Armas ei enää oikein jaksanut uskoa. Aika mahdolliseen istutukseen olisi seuraavana aamuna. Olimme sopineet hoitajan kanssa, että soittaisin itse heti aamusta ja tarkistaisin tilanteen.<br /><br />Illalla sain aikani kulumaan murehtimalla seuraavaa lääkettä, eli Lugesteroneja. <a href="http://rusakonpesassa.blogspot.com/">Rasavillirusakon</a> blogista olin (onneksi) lukenut, että ko. lääkkeessä olisi maapähkinäöljyä. Itse olen pähkinäallergikko. Oma sijaislääkärimme ei ollut osannut asiaa mitenkään kommentoida, oma hoitajani häntä informoi, että "yleensä on kirjoitettu korvaavaksi lääkkeeksi Crinone". Tämä Crinone on kuitenkin apteekissa ns. tilattava lääke, joten sen saamiseen menisi muutama päivä.<br /><br />Onneksi olin saanut vastauksia keräysklinikalta, eli jos en tuota Crinonea ehtisi saamaan, voisin hyvin aloittaa Lugesteroneilla ja sitten tarvittaessa siirtyä Crinoneen. Kaikki allergikot eivät kuulema Lugesteroneista oireita saa. Maapähkinäöljy on vain liukastusaineena lääkkeen kuoressa, joten voisi hyvin olla, että ainoa oire on kutina.<br /><br />Toinen päänvaivaa aiheuttava seikka olisi munasolun tilanne. Periaatteessa minun pitäisi ottaa tuo Lugesteron tai Crinone ennen kuin tietäisin onko munasolu edes istutuskunnossa. Keräysklinikalla olivat lohduttaneet, että maailma ei kaadu vaikka ottaisin ensimmäisen Lugesteronin istutuksen jälkeen. Ainakin itse olen löytänyt itsestäni ihan uuden piirteen näiden hoitojen myötä, panikoimisen. Miksi ihmeessä jokainen pienikin seikka lääkkeiden ja niiden oton suhteen saa aikaan paniikkia? Jos jotain ei tiedä tarkkaan, ja joskus vaikka tietäisikin, alkaa pääkoppa lähettämään pienimuotoista paniikki viestiä. Menikö tämä nyt oikein? Mitä nyt kuuluu tehdä? Miten tämä nyt vaikuttaa? Menikö jotain pieleen? Apua!<br /><br />Heräsin siis aikaisin aamusta ja otin "ihan vain varmuudeksi" Lugesteronin, koska Crinonea en ollut saanut. Hyvä kun sain Lugesteroneja!! Tukusta 200 mg kapselit olivat loppuneet, joten jouduin yhden kapselin sijasta käyttämään heikompaa lääkettä ja laittamaan kaksi kapselia, eli siis vieläkin suuremman annoksen maapähkinäöljyä. Sitten vain kyttäsin kelloa.<br /><br />Lopulta kello oli jo sen verran, että kehtasin soittaa keräysklinikalle. Munasolu ei ollut lähtenyt jakautumaan. Kuuntelin pahoittelut ja kiittelin tiedosta. Kyyneleet tulivat vasta, kun suljin puhelimen.<br /></div><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-4467913958183384437?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-59567027362453144702008-11-04T04:42:00.013+02:002008-11-04T06:07:33.746+02:00<div style="text-align: justify;">Aika keräykseen oli 8:15, mutta paikalla pyydettiin olemaan 8:00. No, me olimme jo ennen kahdeksaa odotustilassa istumassa... Rehellisesti sanottuna Armaani taisi tässä vaiheessa jännittää enemmän kuin minä. Itselläni oli suuri luottamus keräyksen suorittavan klinikan henkilökuntaa kohtaan, vaikka en ollut heistä ainoatakaan nähnyt. Armas oli googlettanut klinikan kotisivut, itse en tehnyt edes sitä. Jos ko. ihmiset tekevät keräystä työkseen, varmasti selviäisin toimenpiteestä hengissä.<br /><br />Olin varmuudeksi ottanut aamulla muutaman särkylääkkeen, kuten ohjeissa kehoitetaan. Olimme tässä vaiheessa keräysklinikalla ainoita asiakkaita ja pääsimmekin pienen odotuksen jälkeen toimenpidehuoneeseen. Ennen sitä olin juossut kaksi kertaa vessassa, ihan vain varmuudeksi, koska rakonhan piti olla ohjeiden mukaan tyhjä.<br /><br />Itse toimenpide oli tuskaton ja nopea. Johtuen varmaan osittain siitä, että kerättävää ei ollut kovinkaan paljon. Follikkelit saatiin nopeasti imettyä, lääke ja puudutus vaikuttivat hyvin. En oikeastaan ehtinyt tuntemaan mitään. Henkilökunta oli ihan uskomatonta. Kaikki olivat ystävällisiä ja koko ajan kyseltiin tuntemuksia ja vointia. Keräyksen tuloksena saatiin vain yksi munasolu. Armas pääsi siis jälkikäteen mainostamaansa fun room:iin! Tästä huoneesta vitsailtiin meidän perheessä useampi päivä. Kuten olen jo aiemmin todennut, tässä prosessissa huumorintaju muuttuu, jopa minunkin tapauksessani, vieläkin sairaammaksi...<br /><br />Armaan ollessa fun room:ssa, minut talutettiin lepäämään. Olo oli hyvä. Se kuitenkin hieman heikkeni, kun join lasin appelsiinimehua. Joten huilailin hetken sängyllä ennen kuin lähdimme kotiinpäin. Söin keräyspäivän aikana särkylääkettä ja nukuin päiväunet (olin nukkunut huonosti yön). Seuraavana päivänä olo oli jo hyvä ja ihan työkuntoinen. Itse en siis tarvinnut sairauslomaa, sitä kehoitettiin hakemaan, jos tarve vaatii.<br /><br />Minulla oli toiveet aika nollatasoa tuon ainokaisen munasolun suhteen. Armas jaksoi tässä vaiheessa vielä uskoa, vaikka henkilökuntakin oli tehnyt hienovaraisesti selväksi huonot mahdollisuudet. Itseäni masensi myös tieto siitä, että luultavasti tulevaisuudessakaan munasolujen määrä ei tästä kovinkaan suurella todennäköisyydellä nousisi, vaikka hormoniannosta nostettaisiin.<br /><br /><br /><span style="font-style: italic;">(Keräys maksoi yhteensä muistaakseni noin 110€. Minun osuuteni oli 85€ja Armaan 25€, jos nyt ihan oikein muistan)</span><br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-5956702736245314470?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-86113645317337514012008-10-31T11:32:00.012+02:002009-01-24T12:43:09.074+02:00IVF pidemmän kaavan mukaan tuntuu aluksi pelkältä odottelulta. Ensin odottelet tätiä, sitten 21 päivää jarrupiikkiä (minulla Procren). Tämän jälkeen odotetaan useampi viikko ultraan ja lupaan aloittaa piikitys hormooneilla...<br /><div style="text-align: justify;"><br />Sitten meno kiihtyy ja kunnolla. Tulee juostua klinikalla useampia kertoja viikossa. Ja ainakin meidän tapauksessa, joka kerta kysytään osoitetiedot! Sangen huvittavaa. Toisaalta onhan se hyvä, että tässä touhussa näkee ja kokee myös huvittavia puolia - ainakin toistaiseksi.<br /><br /><span style="font-style: italic;">Kävelen luukulle (ollaan opittu jo tulemaan viime tingassa, koska lääkäri on kuitenkin myöhässä). Hoitaja kysyy "Oliko sinulla aika?" Haloo, ei kun ihan muuten vain tässä hengailen... Tai "Ei ole, tuli tultua tänne ihan vanhasta tottumuksesta!". Aina olen kuitenkin vastannut kiltisti "kyllä". Tämän jälkeen hoitaja lukee ääneen osoitteen (ihan varmasti kaikki kuulevat...). Kerran kommentoin kiltin "kyllä" sijasta, että olin täällä viimeksi tiistaina (silloin oli perjantai), eikä ole tässä välissä tullut muutettua...</span><br /><br />Mutta asiaan... Eli edellisessä ultrassa oikeassa munasarjassa näkyi kaksi 15 mm follikkelia. Minä surin määrän vähyyttä ja Armas hoki koko ajan "Yksi riittää. Älä sure yksi riittää!". Kaksi päivää tästä ultrasta ja olin pistämässä Pregnyliä, eli irroituspiikkiä. Pregnyl kypsyttää rakkulat lopullisesti ja irroittaa ne. On sitten helpompi imuroida pois... Ohjeiden mukaan piikki pitäisi piikittää illalla 20.15. Kun hieman hymähdin hoitajalle ajasta, hän kommentoi ettei se ole ihan minuutilleen, mutta piikitä 20.15... ;)<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://4.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SQrbVOSvAVI/AAAAAAAAAC0/e0hLfjl1TMM/s1600-h/blogi5.jpg"><img style="margin: 0pt 10px 10px 0pt; float: left; cursor: pointer; width: 200px; height: 171px;" src="http://4.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SQrbVOSvAVI/AAAAAAAAAC0/e0hLfjl1TMM/s200/blogi5.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5263260272196256082" border="0" /></a>Meillä otettiinkin ko. paketti esiin hyvissä ajoin ja luettiin ohje muutamaan kertaan. Kyseessä on hieman kinkkisempi piikki. Aineet ovat ampulleissa ja ne pitää itse sekoittaa ruiskun avulla. Pakettia avatessa toisen piikin koko voi hieman hirvittää, kunnes selviää, että kyseessä on vain aineiden sekoituksessa käytettävä piikki. Ampulleja oli minusta vaikea saada auki, joten luovutin avausvastuun Armaalleni. Hän onnistuneesti viilsi toista avatessa sormensa auki... Lääke saatiin kuitenkin sekoitettua ilman sen suurempaa draamaa. Mitä minä nyt panikoin, että verta oli mennyt myös ampulliin. Eihän se mitään, että toinen vuotaa verta, mutta jos lääkettä ei voi enää käyttää!! Mitä huolenpitoa...<br /><br />Itse sekoitus onnistui helposti. Ruiskuun vedetään neste, joka sitten ruiskutetaan kuiva-aineampulliin. Pitkällä neulalla on helppo sekoittaa. Itse pistäminenkin onnistui hyvin ja ilman tuskaa, vaikka neula onkin paksumpi kuin Gonalin neulat. En saanut aikaan jälkiä, eikä tullut mitään kirvelyä. Pidin neulaa paikoillaan pistämisen jälkeen, mutta kuitenkin kun otin sen pois, jäi ihon pintaan pieni pisara nestettä. Sillä ei kuulema ole merkitystä. Ainetta on kuitenkin mennyt tarpeeksi perille asti...<br /><br />Seuraavana päivänä sumutin viimeisen kerran Synarelat. Nenän limakalvot olivat tässä vaiheessa arat ja kipeät, mutta verta nenästäni ei ollut tullut. Seuraavaksi vuorossa olisi munasolujen keräys.<br /><br />Pregnyl 5000IU 7,86€<br />Kelan korvaus (42%) 3,30<br /><span style="font-style: italic;">Omavastuu 4,56€</span><br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-8611364531733751401?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-86588792817033544552008-10-30T15:06:00.014+02:002009-01-24T12:42:43.565+02:00<div style="text-align: justify;"><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://2.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SQm2PxQj3kI/AAAAAAAAACs/FOfv1Idb0xM/s1600-h/blogi4.jpg"><img style="margin: 0pt 10px 10px 0pt; float: left; cursor: pointer; width: 92px; height: 200px;" src="http://2.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SQm2PxQj3kI/AAAAAAAAACs/FOfv1Idb0xM/s200/blogi4.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5262938021596225090" border="0" /></a>Ultrasta seuraavana päivänä aloitin Synarela nenäsumutteen. Kaksi kertaa päivässä, aamuin illoin, tasan 12 tunnin välein. Vuoro sieraimin. Sumutteesta tuli varsinkin alussa varsin yököttävä olo. Lisäksi nenä oli kipeä. Naureskelinkin Armaalleni, että ainoa normaali lääke, siis nenäsumute, ja siitä minulle tulee paha olo!<br /><br />Kahden päivän päästä sumutteen aloittamisesta olin taas klinikalla. Petyin, kun huomasin huoneessa sijaislääkärin. Tyypillinen nopea kättely, housut pois ja lisäohjeet. Ai niin ja follikkelien koko oli 15mm, eli ihan hyvän kokoisia.<br /><br /></div><div style="text-align: justify;">Tämä sijaislääkäri... oma kirurgi oli ilmeisesti lomalla. Edellisellä kerralla sama lääkäri oli ultrannut ensin oikean puolen munasarjan ja kertoi silloin noista kahdesta follikkelista. Siirtyi sitten vasemmalle ultraamaan, johon minä parahdin ettei sieltä mitään löydy! Eihän siellä ole edes munasarjaa... Sanoin tuon, koska ultraaminen jostain syystä sattui. Armas kiehui raivosta. Luulisi lääkärin edes sen verran papereita lukevan ennen kuin ottaa potilaan sisään. Tämä lääkäri ei missään vaiheessa kysellyt miten olen voinut tai mitä kuuluu. Kaipasin kirurgiani. Jos tuo lääkäri olisi ollut meidän lääkäri alusta lähtien, tuskin olisimme hoitoihin lähteneet. Onneksi alussa kohdalle osui kirurgi!<br /><br />Kirurgi jaksaa aina selittää asiat ja vastailla kysymyksiin, eikä hänellä tunnu olevan kiirettä. Tältä toiselta lääkäriltä en ole koskaan saanut kunnon vastausta. En siis ole saanut hänestä kovinkaan ammattitaitoista vaikutelmaa. Onneksi hoitaja on sentään pysynyt samana! Loppuvaiheessa esitinkin kaikki kysymykseni hänelle. Ja hyvä että kyselin! Lääkärin ohjeen mukaan olisin ensin ottanut irroituspiikin ja illalla vielä piikittänyt Gonalia. Kun hämmästelin tätä ääneen hoitajalle, oli hänen ilmeensä aika hyvä. Eipä kai sitä hoitaja voi suoraan kumota lääkärin ohjetta, vaikka tietää sen vääräksi. Varsinkin, kun ko. lääkäri istuu vieressä.<br /><br />Mielenkiintoinen klinikkakäynti. Ja Armas oli taas kiukkuinen lääkärin toimista, kun ulos käveltiin. Murisi siinä kävellessä, että seuraavalla kerralla tuo lääkäri varmaan pyytää sinua riisumaan housut jo odotustilassa tai ainakin laittamaan hameen päälle - ilman alushousuja!<br /><br />Synarela 200 mikrog 85,91€<br />Kelan korvaus (42%) 36,08€<br /><span style="font-style: italic;">Omavastuu 49,83€</span><br /><br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-8658879281703354455?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-18299956040840028342008-10-28T18:37:00.019+02:002009-01-24T12:42:14.468+02:00<div style="text-align: justify;">Tasan 14 päivän päästä Procren piikistä alkoi vuoto. Netistä löysin tietoa lääkkeestä ja sen mukaan useimmiten se jäisi kokonaan pois. Klinikalta taas kerrottiin, että ultraan ei ole tulemista, jos vuoto ei ole alkanut. Onneksi alkoi, joten päästiin eteenpäin.<br /></div><div style="text-align: justify;"><div style="text-align: justify;"><br />Eli noin kolme viikkoa Procrenin jälkeen ultralla varmistettiin, että vaikutus oli halutunlainen. Tuosta päivästä lähtien aloitin sitten Gonalin piikityksen. Lääkärikäynnillä määräksi ilmoitettiin 225 yksikköä per päivä. Olin lueskellut blogeista ja keskustelupalstoilta huomattavasti pienemmistä määristä, joten hieman jännityksellä jäin odottelemaan vaikutuksia. Ja tottakai, kuten aina ennenkin Armas olisi työnsä vuoksi poissa, joten olisin mahdollisten sivuvaikutusten kanssa yksin.<br /><br /></div>Piikki oli kuitenkin positiivinen yllätys. Neula oli todella ohut ja terävä<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://1.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SQdFxApHldI/AAAAAAAAACU/HX46WuA094w/s1600-h/blogi2.jpg"><img style="margin: 0pt 0pt 10px 10px; float: right; cursor: pointer; width: 200px; height: 114px;" src="http://1.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SQdFxApHldI/AAAAAAAAACU/HX46WuA094w/s200/blogi2.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5262251397894084050" border="0" /></a>, joten pistäminen oli tuskatonta. Lisäksi kynän käyttö oli helppoa. Ohjeet olivat jälleen kerran selvät ja yksinkertaiset seurata. Paketissa on kynä ja läjä neuloja. Kynästä otetaan tulppa pois ja neulasta "alaosan" suojapaperi tämän jälkeen neula painetaan kynän kärkeen kiinni. Neulassa on lisäksi kaksi muovisuojaa, jotka on helppo poistaa ennen pistämistä.<br /><div style="text-align: justify;"><br />Olin yllättynyt miten helppoa pistäminen oli. Ensimmäisellä kerralla en tuntenut mitään! Muistaakseni toisena tai kolmantena iltana pistäminen sattui, mutta vaihdoin vielä kesken kaiken pistopaikkaa ja sain senkin piikin suhteellisen tuskattomasti nahkaani. Kahden päivän pistämisen jälkeen olo oli todella turvonnut ja kipeä. Käveleminenkin sattui. Jouduin raahustamaan kotiin kesken shoppailukierroksen, joten kipu oli merkittävä =D<br /></div><br /><br /><div style="text-align: justify;"><div style="text-align: justify;"><div style="text-align: justify;"><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://2.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SQdG00AZxwI/AAAAAAAAACc/1xGZ_58TbZM/s1600-h/blogi3.jpg"><img style="margin: 0pt 10px 10px 0pt; float: left; cursor: pointer; width: 200px; height: 123px;" src="http://2.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SQdG00AZxwI/AAAAAAAAACc/1xGZ_58TbZM/s200/blogi3.jpg" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5262252562733188866" border="0" /></a>Tämän jälkeen kipuja ei ollut. Turvotusta aina silloin tällöin. Kuumia ja kylmiä aaltoja koin hetkittäin, mutta en sen ihmeellisempiä kuin reumani aiheuttamina. Joten en osaa täysin niitä tuon Gonalin piikkiin laittaa. Onnistuin saamaan alavatsaani vain yhden mustelman, kun en vaihtanut pistopaikkaa pienestä kivusta huolimatta. Kaikki muut pistokerrat olivat verettömiä ja siksi myös mustelmia ei ilmestynyt. Itse huomasin, että piikki kannattaa pistää vatsanahkaan täysin vaakasuoraan, pienikin kallistuminen tuntuu! Oikean pistotekniikan oppii nopeasti. Kipu kyllä kertoo nopeasti väärän tavan...<br /></div><br />Vain viiden päivän päästä olin taas klinikalla ultrassa. Follikkeleita näkyi (vain) kaksi, kooltaan ne olivat 9 ja 10 mm. Nimesin pallurat Armaani kauhistukseksi Matiksi ja Tepoksi. Minä surin follikkelien pientä määrää ja Armas kauhisteli nimivalintaani...<br /></div><br /><div style="text-align: justify;">Gonal kyniä on kolmea eri kokoa, 300, 450 ja 900 IU. Luku kertoo kuinka monta yksikköä lääkettä kussakin kynässä on. Itse piikitin tuon 225 yksikköä päivässä, joten minulla meni kaksi 900 kynää ja yksi 450. Kynät pitää säilyttää kylmässä!<br /><br />Gonal-f 900 IU/1,5 489,91€<br />Kelan korvaus (42%) 205,76€<br /><span style="font-style: italic;">Omavastuu 284,15€<br /><br /></span>Gonal-f 450 IU/0,75 253,89€<br />Kelan korvaus (42%) 106,63€<br /><span style="font-style: italic;">Omavastuu 147,26€</span><br /><br /><br /></div></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-1829995604084002834?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-6195196882911625172008-10-26T02:15:00.011+03:002009-01-24T12:41:29.616+02:00<a href="http://vinkea.blogspot.com/">Piuku</a> on iskenyt taas kerran asian ytimeen! Miten olisi Omituisten Unettomien Kerho!?<br /><br />Minä ainakin liittyisin.<span style="font-size:78%;"> Heti kun vain väsymykseltäni jaksaisin!<br /><br /><br /><span style="font-size:85%;">Suokaa anteeksi mahdolliset kirjoitusvirheet. Luin tekstin pariin otteeseen ja joka kerta löysin virheitä. Uni ei olisi pahitteeksi!<br /><br /><br /><span style="color: rgb(255, 0, 0);">Edit: Piuku miten olisi oma nappi tälle kerholle?<br /><br /><br /></span></span></span><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-619519688291162517?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-38626940622943774492008-10-18T16:54:00.007+03:002009-01-24T12:39:35.955+02:00<div style="text-align: justify;">Sotamme alkoi neljän kuukauden päästä laparoskopian jälkitarkastuksesta. Jälkitarkastuskäynnillä olimme allekirjoittaneet lapsettomuushoitosopimuksen ja saaneet mukaamme suuren läjän reseptejä sekä aikataulusuunnitelman ensimmäiseen IVF hoitoomme. Kesän aikana ehdimme teroittaa pistimet ja puhdistaa aseet. Olimme siis valmiina sotaan.<br /><br /><div style="text-align: justify;">KP 21 käynnisti virallisesti sotamme. Kyseessä oli Procren piikki. Kyseisellä lääkkeellä hoidetaan miesten eturauhassyöpää ja naisten endometrioosia. Käsittääkseni tämä piikki aiheuttaa naiselle vaihdevuosia vastaavan tilan.<br /></div></div><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://4.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SPnuLp32fZI/AAAAAAAAABM/SgmM0-__KeY/s1600-h/DSC09827.JPG"><img style="margin: 0px auto 10px; display: block; text-align: center; cursor: pointer;" src="http://4.bp.blogspot.com/_Plxwqb5z1Qg/SPnuLp32fZI/AAAAAAAAABM/SgmM0-__KeY/s320/DSC09827.JPG" alt="" id="BLOGGER_PHOTO_ID_5258495923917847954" border="0" /></a><br /><div style="text-align: justify;">Klinikalta saadussa esitteessä on selkeät ja havainnolliset ohjeet ruiskun esivalmistelusta ja käytöstä. Pistettävä aine on valmiina ruiskussa ja neula on jo kiinni. Ruiskua pitää vain pyöritellä käsissä pystyasennossa aineen sekoittumiseksi. Esivalmisteluissa ei ollut minusta mitään hankalaa tai epäselvää. Itse pistäminen oli asia erikseen.<br /><br />Pistämisvaiheessa koko rumban aloitus ja sen mukanaan tuomat tunteet nousivat pintaan. Olin nukkunut edellisen yön huonosti ja päätin pistää piikin heti aamusta, koska Armaani oli lähdössä työmatkalle enkä saisi illalla apua, jos sitä kaipaisin. Esivalmistelut tein tyynesti ja olin aikeissa pistää, kun sain jonkin ihme tunteenpurkauksen. Kyyneleet valuivat silmistä niin etten nähnyt kunnolla. Armas seisoi vieressä ja kysyi tyynesti haluanko hänen hoitavan pistämisen. Sain vain nyökättyä. Ei ollut mukava kokemus, mutta piikki tuli pistettyä.<br /><br />Netistä löytyy paljon tietoa (googleta lääkkeen nimi). Haittavaikutuksiakin on lueteltu roppakaupalla. Itselläni pistoskohtaan nousi ensin punainen iso jälki, joka aristi ja kirveli. Sen jälkeen pistoskohta näytti siltä kuin siihen olisi pistänyt kunnon hyttynen tai paarma. Kahtena seuraavana päivänä minulla oli hieman pahoinvointia. Kumartuminen sai aikaan öklöreaktion, mutta en missään vaiheessa oksentanut.<br /><br />Jatkossa olo oli mitä mainioin. Voin itse asiassa todella hyvin, koska lääke poisti kaikki reuman oireet. Olen kyllä lukenut, että minulla diagnosoidun reuman oireet helpottuvat vaihdevuosien aikaan, mutta olen suhtautunut tietoon varauksella. Nytpä on sitten jotain mitä odottaa - vaihdevuosia! Mistään ei kolottanut eikä paikat olleet jäykkinä. Nautin elämästä!<br /><br />Procren Depot PDS 3,75 mg 193,01€<br />kelan korvaus (42%) 81,06€<br /><span style="font-style: italic;">Omavastuu 111,95€<br /><br /><br /></span></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-3862694062294377449?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-27912426320456412862008-10-18T14:25:00.005+03:002008-10-18T14:56:21.257+03:00<div style="text-align: justify;">Koska itselleni oli muiden hoitoja läpikäyvien blogeista suunnattomasti hyötyä IVF hoitojen tiedonetsintävaiheessa, haluan myös itse ainakin yrittää helpottaa seuraavien polkua. Eli muutama tiedonjyvä silloin tällöin matkan varrelta ;)<br /><br />Lapsettomuushoitosopimus on kaiken kaikkiaan hyvin simppeli paperi. Siinä kumpikin antaa suostumuksensa hedelmöityshoitoihin, eli kummallekin puolisolle tehdään oma sopimus. Paperissa on siis henkilöllisyystiedot ja (ainakin meillä) muutama rastitettava kohta. Eli vannot allekirjoituksellasi, että sinulle on selvitetty hedelmöityshoidoissa käytetyt menetelmät ja niiden yleiset ehdot, olet tietoinen hoidon tuloksena syntyvän lapsen ja muiden osapuolten oikeudellisesta asemasta ja sinulle on selvitetty oikeutesi muuttaa antamaasi suostumusta. Lisäksi paperista selviää hoitomenetelmä, johon annat suostumuksesi (meidän tapauksessa IVF ja siihen liittyvä alkioiden pakastus ja pakastusalkiosiirrot) ja joudut vastaamaan kysymykseen "Onko hoitoa saava osapuoli avioliitossa muun henkilön kanssa?". Minä täytin meidän molempien paperit ja kiusallani luin Armaalleni tuon kysymyksen ääneen. Kirurgi kommentoi pöytänsä äärestä "Nyt tuli tiukka kysymys...".<br /><br />Hyvinkin simppeli paperi, joka kuitenkin pitää sisällään niin paljon. Tämä paperi tulee muuttamaan elämäsi ainakin kuukausiksi, useimmiten vuosiksi.<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-2791242632045641286?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-34667178779550275162008-10-11T13:24:00.007+03:002008-10-11T13:36:27.634+03:00<div style="text-align: justify;"><span style="font-size:100%;"><span style="font-family:georgia;">Lapsettomuuden astuessa elämään huumorintaju ja keskustelut muuttuvat aika lailla rankoiksi, ajoittain sen oivaltaa (onneksi) itsekin. Istuimme Armaani kanssa muutama viikko sitten yhteisellä sunnuntaiaamiaisella.</span><br /><br /><span style="font-family:georgia;">Ajattele, jos meillä on joskus lapsi ja hän kysyy sen kinkkisen kysymyksen "Mistä vauvat tulevat?". Mitä aiot vastata?</span><br /><br /></span><span style=";font-family:georgia;font-size:78%;" >hiljaisuus, selkeästi pientä pohdintaa</span><span style="font-size:100%;"><span style="font-size:78%;"><br /></span><br /></span><span style=";font-family:georgia;font-size:100%;" >Ensin isillä ja äidillä pitää olla jo hieman ikää, koska rahaa täytyy olla säästössä. Sitten mennään yhdessä lääkärisedän luo, joka antaa ison nipun reseptejä ja niiden kanssa mennään apteekkitädin luo. Apteekkitäti puolestaan antaa suuren määrän erilaisia piikkejä ja lääkkeitä, joita äiti sitten ottaa ja piikittää masuaan....</span><span style="font-size:100%;"><br /><br /></span><span style=";font-family:georgia;font-size:100%;" >vai olisikohan se ihan normaalitapa helpompi selittää!?<br /><br /><br /></span></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-3466717877955027516?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-88336480723539374312008-10-10T15:16:00.011+03:002008-10-18T14:21:18.093+03:00<div style="text-align: justify;">Viiden viikon päästä leikkauksesta istuimme Armaani kanssa lapsettomuusklinikan aulassa odottaen kutsua kirurgin vastaanotolle. Minulle tehtäisiin leikkauksen jälkeinen tarkastus ja keskustelisimme mahdollisista hoidoista, eli IVF:stä. Sitä kirurgini oli meille ehdottanut. Huonossa tilanteessa on syytä turvautua heti järeisiin aseisiin! Tunteet olivat sekavat, toisaalta jännittyneet mutta myös toiveikkaat. Tässä vaiheessa en ollut selvittänyt oikeastaan yhtään mitään hoidoista. Olin keskittynyt pelkästään leikkauksesta toipumiseen.<br /><br />Ennen laparoskopiaa istuin koneen ääressä ja kaivoin esille kaikki tiedot operaatiosta. Siis aivan kaikki - ne pahimmatkin. Sain useamman kommentin sukulaisiltani siitä miten "pimeä" ja "hullu" olin, kun selvitin huonoimpiakin skennaarioita. Armaani onneksi piti minut järjissäni, vakuuttaen minulla olevan täysi oikeus tekemisiini ja tunteisiini! Onneksi yksi serkuistani oli tiedonetsintäoperaatiossa suurena apuna, sain häneltä useita hyviä linkkejä ja tietoja sekä suomennoksia omituisista laboratoriotesteistä. Hän jaksoi kuunnella selityksiäni ja kysymyksiäni niin sähköpostitse kuin puhelimitse. Kiitos hänelle siitä!<br /><br />Aiempi tietojen etsintäoperaatio oli ilmeisesti osittain syynä siihen, että en yksinkertaisesti jaksanut enää selvittää IVF kulkua ja vaikutuksia. Vastaanotolla kaduin päätöstäni vain toipua leikkauksesta. Kirurgi esitteli hoidon vaiheet pääpiirteittäin. Itse en osannut esittää oikein mitään kysymyksiä. Tunsin itseni idiootiksi, ei mikään mukava tunne. Kyseessä oli kuitenkin aika merkittävä asia meidän elämässä ja minä vain istuin ja nyökyttelin.<br /><br />Poislähtiessäni murehdin jopa sitä, ettei meitä hyväksytäkään, kun emme antaneet kovin asioihin perehtynyttä kuvaa itsestämme. Kirjoitimme lapsettomuushoitosopimukset ja jäimme odottelemaan hoitojen alkua, koska edessä olisi klinikan kesätauko ja siksi varsinaiset hoidot aloitettaisiin vasta neljän kuukauden päästä, seuraava aika sairaalaan oli sovittu viiden kuukauden päähän. IVF:n hoitokaaviot, aikataulut ja lapsettomuushoitosopimukset taskussa marssimme kotiin sekavin tuntein. Kirurgini oli painottanut, että voisimme koska tahansa purkaa sopimuksen. Meillä oli siis muutama kuukausi aikaa setviä tunteitamme ja selvittää mihin olisimme ryhtymässä.<br /><br />Olimme kuitenkin päättäneet aloittaa sodan. Tässä vaiheessa kuvittelin sodankäynnin olevan fyysisesti rankempaa kuin henkisesti. Me olimme jo kokeneet yhtä ja toista yhdessä ja selviäisimme kyllä henkisesti. Miten väärässä olinkaan...<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-8833648072353937431?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-84545897943998306562008-10-09T13:24:00.013+03:002009-01-24T12:36:13.095+02:00<div style="text-align: justify;font-family:georgia;">Kotiuduin sairaalasta leikkauksen jälkeisenä päivänä. Vatsani oli <span style="font-size:78%;"><span style="font-weight: bold;">TODELLA</span></span> suuri ja turvoksissa. Turvotus johtui sekä kaasusta että lantionpohjalle jätetystä nesteestä. Kauniisti sanottuna vatsani seutu oli iso ja hieman lotiseva =D (neste poistuu itsestään, kuten kaasukin). Kaasu voi aiheuttaa ilkeää pistoksen tunnetta olkapäässä. Minullekin sitä tuli, mutta se kesti vain leikkauksen jälkeisen illan ja siihen auttoi särkylääke.<br /><br />Vaikka turvotuksen poistumiseen meni selkeästi aikaa, muuten olo oli ihan hyvä. Mitä nyt muisti mennä makuulle sivuttain ja sama noustessa - ensin sivuttain ja sitä kautta ylös. Muutaman kerran unenpöpperössä yritin nousta suoraan sängystä, kipu ihmeellisesti opetti muistamaan.<br /><br />Särkylääkkeitä söin vain yhden päivän kotiuduttuani, koska en kokenut niitä tarvitsevani. Rauhallinen kävely auttoi ehdottomasti parhaiten pieniin kipuihin ja jomotuksiin. Leikkaukseni oli ilmeisesti hieman normaalia laajempi, mutta toipuminen oli minusta nopeaa. Ison vatsan vuoksi ei heti voinut lähteä ihmistenilmoille enkä suosittele kunnon lenkkejä tai punttisalia/jumppaa pariin viikkoon, mutta muuten laparoskopiasta selviää varsin helpolla.<br /><br />Toipuminen on tietenkin yksilöllistä, mutta voisin hyvin antaa vinkkinä ettei turhaan kannata jännittää operaatiota. Seuraavat pari viikkoa kannattaa elää hieman rauhallisemmin ja nauttia hiljaisista kävelylenkeistä. Elämä jatkuu ja haavatkin paranevat, niistä jää vain pienet arvet. Aluksi napani näytti aika hurjalta, mutta normalisoitui ajan kanssa. Itselläni suurin jälki on noin 2 cm mittainen ja niin alhaalla, että jää aina alushousujen alle.<br /><br />Ruokavalio leikkauksen jälkeen kannattaa pitää muutaman päivän aika lailla nestemäisenä, koska usein turvotus pahenee syömisen jälkeen ja aiheuttaa hieman epämiellyttävän olon. Itse söin vain erilaisia soseutettuja kasviskeittoja, sairaalassa huonetoverini söi kiinteää ruokaa ja valitteli sen aiheuttavan kipuja. Siinä vaiheessa, kun keitot alkoivat kyllästyttää myös suolistoni kesti kiinteämpää ruokaa. Pikku hiljaa ja oman fiiliksen mukaan.<br /><br />Armaani ottamia kuvia vatsastani muutama päivä leikkauksen jälkeen en tänne laita, ne saavat minutkin yhä vielä voimaan sen verran pahoin. Ei kaunista katsottavaa... Katselkaa mielummin sivupalkista itse ottamiani kuvia, syksy on kaunis vuodenaika. Kauniimpi kuin vatsani koskaan.<br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-8454589794399830656?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-76013754806234980432008-10-06T21:42:00.005+03:002009-01-24T12:35:41.393+02:00<div style="text-align: justify;"><span style=";font-family:georgia;font-size:85%;" ><span style="font-weight: bold;">Leikkauksen jälkeinen päivä</span></span><br /><span style="font-family:georgia;">Aamulla luokseni tulee uusi hoitaja, joka esittelee itsensä ja kertoo olevansa minun hoitajani. Hän antaa aamulääkkeet ja poistuu. Aamiaista jaetaan. Huonetoverini nousee syömään ja ruoanjakaja kyselee mitä minä haluaisin syödä aamiaiseksi. Kysyn hämmästyneenä saanko syödä ja miten se onnistuu, kun en saa nousta. Ruoanjakaja valittelee ettei osaa vastata, kun hän vain jakaa ruokaa. Hälyttää paikalle hoitajani, joka kommentoi "eikun ylös vain ja syömään". Nousen hieman vaivalloisesti ja maailma pyörähtää. Hoitaja katselee parin askeleen päässä ja kehoittaa katselemaan ylöspäin niin ei heikota. Saan itseni joten kuten ylös ja tarjottimen eteeni - hitain hieman kankein liikkein. Tässä vaiheessa hoitaja sanoo tulevansa poistamaan katetrin ihan kohta ja katoaa paikalta. Syön varovasti, koska välillä maailma pyörii. Huonetoverini huhuilee verhontakaa, että onko kaikki hyvin, jos on pidemmän aikaa hiljaista... ihana. Muuten oloni on hyvä. Syönnin jälkeen jopa niin hyvä, että tekisi mieli päästä liikenteeseen. Hoitajaa ei kuitenkaan näy. Asetun takaisin makuulle, kun en jaksa odotella. Katselemme huonetoverin kanssa aamuohjelmia. Lopulta hoitaja tulee, nappaa sängyn laidan yli roikkuvasta katetriletkusta ja kiskaisee. Ihan pieni auts. Kommentoin jopa ääneen, että jos olisin tiennyt sen lähtevän noin helposti, olisin voinut poistaa sen ihan itsekin. Hoitaja heittää sängynlaidalle vaatteet ja valittelee ettei ole ihan sopivaa kokoa. Kyselen voisinko mennä suihkuun, mutta hoitaja kehoittaa odotelemaan ainakin seuraavaan päivään ja poistuu. Harmittaa, koska olo ei ole puhtain. Saan kuin saankin vaatteet päälleni, sukkien pukeminen on taitolaji, kun et voi katsoa yhtään alas. Piste ruoanjakajalle, miinus hoitajalle.</span><br /><br /><span style="font-family:georgia;">Kirurgini ilmestyy sänkyni laidalle aamusta. Kyselee vointia ja kertoo hieman leikkauksen kulusta. Kun hän saa tietää ettei Armaani ole vielä tullut, lupaa tulla iltapäivällä uudestaan osastolle. Voisimme silloin kolmistaan keskustella rauhassa. Kirurgini poistuu ja huonetoverini on pettynyt, kun tajuaa ettei kyseessä ollut hänen kirurginsa. Hän joutuisi vieläkin odottelemaan tietojaan. Minut heräämöstä hakenut hoitaja tulee huoneeseen. Mitään sanomatta käärii vasenta hihaani ylös ja laittaa piikin. Katselen todella hämmästyneenä ja tokaisen "Anteeksi, mitähän mahdoit laittaa?". Hoitaja vaikuttaa närkästyneeltä ja vastaa ruiskeen olevan ihan normaali käytäntö, estää leikkauksen jälkeisten veritulppien syntyä. Kiitän tiedosta ja hoitaja poistuu. Apua! Haluan täältä pois. En ole koskaan pitänyt sairaaloista, en halua olla vain lihaklöntti sängyssä ilman identiteettiä ja ihmisarvoa. Onneksi Armaani tulee osastolle. Minä aloitan kävelyn pitkin osaston käytävää. Ensin Armaaseen tukien, sitten seinässä olevaan kaiteeseen ja seinään tukien, lopulta ilman tukea. Olo paranee yllättävän nopeasti, kun vain jaksan kävellä hiljaa edestakaisin käytävää. Piste kirurgille, miinuksia hoitajalle.</span><br /><br /><span style="font-family:georgia;">Huonetoverini hoitaja kehoittaa huonetoveriani menemään suihkuun "Kyllä minä tarvittaessa autan ja siellä on tanko. Tulee parempi olo, kun on puhdas". Lisäksi hän auttaa huonetoverilleni vaatteet päälle, kyselee vointia ja kannustaa nousemaan ylös. Minä seuraan vierestä hieman kateellisena. Huonetoverini suihkureissun ja minun käytäväkävelyn jälkeen makoilemme sängyllä ja juttelemme tovin. Selviää ettei hän ole vielä edes nähnyt kirurgiaan, kun leikkaus oli viivästynyt eikä kirurgi ollut tullut käymään ennen sitä. Huonetoverini vaikutti tyytymättömältä. Lopulta huonetoverini kirurgi saapuu. Kertoilee leikkauksen kulusta ja huoneesta lähtiessään huikkaa minulle, että onko oma kirurgini käynyt. Vastaan myöntävästi ja hän kommentoi siihen, että ajatteli vain, jos en ole saanut tietoja, olisi hän voinut kertoa "kun minäkin kurkkasin sinne sinun vatsaasi". En kehtaa sanoa huonetoverilleni, että minähän se sitten olin ollut hänen leikkauksensa viivästymisen syy... Piste huonetoverini hoitajalle, miinus hänen kirurgilleen ja minulle!</span><br /><br /><span style="font-family:georgia;">Omaa hoitajaani en paljoa näe. Hän käy muutaman kerran kysymässä olenko käynyt vessassa. Iltapäivällä pistän hiljaa jo omia vaatteita päälleni, koska vakaa aikomukseni on päästä kotiin. Kirurgini tulee osastolle, kun notkumme Armaani kanssa käytävällä. Kirurgi näkee meidät ja kommentoi, että sinullahan on jo omat vaatteet päällä. Tunnustan tehneeni sen ilman lupaa, johon kirurgi "En ihmettele. Ei nuo sairaalan vaatteet niin kivoja ole". Hän kysyy olisiko meillä aikaa keskustella ja siirrymme kirurgin huoneeseen juttelemaan. Keskustelussa selviää, että endometrioosi oli pahasti levinnyt ja koko vasen munasarja piti poistaa. Kirurgi vaikuttaa kiireettömältä ja selittää asiat selkokielellä. Vastailee myös minun ja Armaani esittämiin kysymyksiin. Kyselee vointiani ja näyttää hämmästyneeltä, kun kerron kaipaavani vain suihkua, mutta parempi se on kai kärvistellä huomiseen. Kirurgista suihkuun voi hyvin mennä ja itse asiassa siellä olisikin hyvä käydä huuhtelemassa haavoja. Kysyn voinko tehdä sen kotona ;) ja saan siihen luvan. Tilanteemme huomioiden kirurgi kyselee olemmeko miettineet lapsettomuushoitoja. Kertoo merkinneensä meidän hoitoihin jo ennen leikkausta, koska ikäni kolkuttelee uhkaavasti hoitoon pääsyn maksimirajoja. Eli hoitoihin pääsisimme, jos vain itse haluamme. Varaamme ajan klinikalta, kirurgini olisi meidän hoitava lääkäri! Päät hieman sekaisin tiedosta, pakkaan tavarani ja lähdemme kotiin. Pisteitä kirurgille ja miinus hoitajalle.</span><br /><br /><br /><br /><span style=";font-family:georgia;font-size:85%;" ><span style="font-weight: bold;">Valivalivalitusta</span></span><br /><span style="font-family:georgia;">Lopuksi hieman kritiikkiä omien kokemusteni perusteella. Nämä perustuvat siis vain ja ainoastaan omiin kokemuksiini, muilla voi olla ja toivottavasti on parempaa sanottavaa asioihin liittyen.</span><br /><br /><span style="font-family:georgia;">Ennen leikkausta kävin sairaalassa ko. osastolla saamassa lisätietoa leikkauksesta ja sairaalassaoloajastani. Minun piti käydä verikokeissa ja nähdä kirurgini. Minua haastatteli "omaksi hoitajakseni" esittäytyvä nuori nainen, joka täytti haastattelussa saman lapun, jonka itse olin täyttänyt jo kahteen eri kertaan ennen haastattelua. Eli samat allergiat ja asiat kirjattiin jo kolmannen kerran ylös. Tämän hoitajan näin muuten seuraavan kerran, kun olin lähdössä kotiin... Kaikista papereiden täyttelystä huolimatta en saanut kertaakaan minulle sopivaa ruokaa. Onneksi ruoanjakaja aina onnistui taikomaan edes jotain syötävää. Luulisi sairaanhoitajien tajuavan, jos potilas on allerginen ja on jo vuosia ollut kasvisyöjä, ettei hän voi syödä "edes vähän" lihasoppaa! Tuollaisia kommentteja olen tottunut saamaan, mutta en uskonut niin kuulevani sairaanhoitajan suusta. Varsinkin, jos ko. ihmiselle on juuri tehty leikkaus, hän ei varmasti siinä vaiheessa halua rasittaa kroppaansa lisää syömällä allergisoivia aineita ja lihaa, jota elimistö tuskin mielellään ottaa siinä vaiheessa monen vuoden tauon jälkeen vastaan... En missään nimessä halua olla nipo, ihmetyttää vain miksi asioita kysellään ja niitä kovasti kirjataan ylös, jos niitä ei kuitenkaan lueta ja huomioida.</span><br /><br /><span style="font-family:georgia;">Osaston toiminta näytti kaiken kaikkiaan aika kaoottiselta ja uskomattominta oli potilaan "katoaminen". Tätä episodia seurasin, kun istuskelin aulassa enimmän osaa päivästä. Ilmeisesti osaston sisäinen ilmapiiri ei ollut parhaimmasta päästä. Minua henkilökohtaisesti ärsytti tämän "minun hoitajani" haastattelutilanteessa esittämä kommentti miten "heidän kirurgeihin ei voi aina luottaa", kun yksi papereistani oli hetken kadoksissa. Kommentoinkin tähän, että olen itse kyllä saanut kirurgeista erittäinkin ammattitaitoisen kuvan. Tuollainen kommentti antaa muuten varmaan potilaalle todella levollisen ja hyvän olon ennen leikkausta! Paperi löytyi lopulta toisen hoitajan hallusta... Minua juoksutettiin edestakaisin ihan turhaan. Kävin muun muassa sairaalan labran ovella vain todetakseni, että se on mennyt jo kiinni... takaisin osastolle lähetettä hakemaan. Uskomatonta, että hoitajat eivät muista edes oman sairaalansa laboratorion aukioloaikoja... Tämä siinä vaiheessa, kun olin odotellut jo kahdeksan tuntia (ilman ruokaa), että vihdoin pääsisin kotiin.</span><br /><br /><span style="font-family:georgia;">Kuten aiemminkin on käynyt selväksi, olen itse erittäin tyytyväinen kirurgini toimintaan ja lopulta sehän se on tärkeintä. Onneksi hoitajienkin joukossa oli ihania ihmisiä, ettei usko koko järjestelmään katoa. Loppupisteitä on turha laskea, koska sanomattakin on selvää, että ylivoimainen voittaja koko prosessin aikana oli oma Armas! Armaalle suuret kiitokset huolenpidosta ja välittämisestä. Pahoittelut, että lomaviikko ei varmasti ollut hänen elämänsä rentouttavin ja mukavin.</span><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-7601375480623498043?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-47928730683455875762008-10-05T09:53:00.044+03:002009-01-24T12:35:02.088+02:00<div style="text-align: justify;"><span style="font-family:georgia;">Seuraavassa raporttia omista kokemuksistani laparoskopiasta. Heikkohermoisimmat voivat jättää tämän suosiolla väliin ja jos et halua kuulla kritiikkiä maamme sairaanhoitojärjestelmästä, suosittelen myös lämpimästi muuta lukukokemusta; Jari Tervon Kallellaan on ihan mukava ja rentouttava, jos kaipaat kuitenkin hieman jännitystä suosittelen Leena Lehtolaista!</span> <span style="font-family:georgia;"><br /><br />Leikkaavan kirurgin toiveesta leikkaustani siirrettiin iltapäivästä aamun ensimmäiseksi. Itseasiassa sitä siirrettiin vielä päivää aikaisemmaksikin, koska kirurgi halusi leikkauspäivään enemmän aikaa.</span> Kaikkein uskomattominta oli, että kirurgi ihan itse soitti minulle ja kysyi sopisiko leikkauksen aikaistaminen. Piste kirurgille.<span style="font-family:georgia;"><br /><br /><span style="font-size:85%;"><span style="font-weight: bold;">Valmistautuminen</span> </span><br />Itse aloitin leikkaukseen valmistautumisen edellisenä iltana kotona. Eli kyseessä oli tietenkin suolen tyhjennys (no näitä yksityiskohtiahan haluatte ihan ehdottomasti tietää =D). Sain sairaalasta neljä purkkia Colonster jauhetta, jota piti sekoittaa veteen ja juoda. Olin mielestäni varautunut tyhjennykseen keventämällä ruokavaliotani ja syömällä helposti sulavaa ravintoa.<br /><br />Suoleni oli toista mieltä.<br /><br />Join väkisin järkyttävän makuista litkua monta tuntia ilman toivottua tulosta. Ainoa muutos oli vatsani <span style="font-style: italic;font-size:78%;" ><span style="font-weight: bold;">JÄRJETÖN</span></span> turpoaminen, siis ihan oikeasti älytön. Olisin hyvin voinut aamulla suunnata synnytysosastolle naistentautien poliklinikan sijasta, eikä kukaan olisi epäillyt mitään. Lopulta soitin keskellä yötä sairaalaan itku kurkussa ja kerroin murheeni. Hoitaja rauhoitteli ja kehoitti nukkumaan, että jaksaisin seuraavan päivän. Hän antoi myös armahduksen - minun ei tarvitsisi jouda kaikkea litkua, vaikka se ei ollutkaan vielä vaikuttanut. Armaani murehti ja valvoi kanssani koko yön. Hän oli jo aikoja ennen hoitajaa kehoittanut minua lopettamaan nesteen juomisen, koska pelkäsi suoleni repeävän jostain kohtaa. Piste hoitajalle.<br /><br />Painuin siis maate ja jostain kumman syystä sain jopa nukuttua hetken kunnes heräsin outoon tunteeseen. Pääsin vessaan ja se kuuluisa varpusparvi oli tällä kertaa ladattu, muutaman naapuriparvenkin jäsenen kera, kanuunaan ja laukaistiin kerralla <span style="font-size:78%;"><span style="font-weight: bold;">JÄMERÄN</span></span> ruutimäärän kera. Ei siitä sen enempää.<br /><br /><span style="font-size:85%;"><span style="font-weight: bold;">Sairaalaan meno</span></span><br />Menin siis hieman helpottuneena aikaisin aamulla sairaalaan. Yöhoitaja, joka otti minut vastaan, oli mukava ja ystävällinen. Ensimmäisenä jouduin vielä röntgeniin, koska anestesialääkäri oli huomannut papereissani astma merkinnän ja halusi keuhkokuvat. Herättelimme siis röntgenhoitajan ja odottelimme koneen käynnistymistä kuvat saadaksemme. Osastolle palattuani minulle haettiin vaatteet ja koko jalan mittaiset tukisukat, jotka sain kiskottua jalkaani. Tämän jälkeen hoitaja ohjasi minut huoneeseeni, jonne hiljaa hipsin sängylle odottelemaan, koska huonekaveri veteli vielä sikeitä. Armaani jäi osaston aulaan. Puoli kahdeksan aikoihin otin minulle määrätyt lääkkeet (mm. verenohennus veritulppia vastaan) ja odottelin leikkauksen alkua. Armas istui tässä vaiheessa sänkyni laidalla huomattavasti hermostuneemman oloisena kuin minä. Lääkkeillä oli varmaan oma vaikutuksensa, mutta olin myös väsynyt ja helpottunut, että jotain vihdoin tapahtuisi. En ole koskaan ollut kovinkaan kärsivällinen odottelija. Lisäksi olin saanut sen verran luotettavan ja ammattitaitoisen kuvan kirurgista, että pystyin odottamaan leikkausta ilman turhaa jännitystä. Piste kirurgille ja yöhoitajalle.<br /><br />Hieman kahdeksan jälkeen minut tultiin noutamaan leikkaukseen. Nuori, mukavanoloinen nainen kärräsi sänkyni osastolta käytävänvarrella olevaan hissiin. Armas pyrki hissiin mukaamme, josta tämä nuori nainen hieman häkeltyi ja sanoi lopulta, että tämän pidemmälle Armaani ei enää voisi tulla. Huomasin Armaani kasvoilla pelokkaan ja hermostuneen ilmeen, jota en ollut ennen nähnyt. Muistan tässä vaiheessa laukoneeni jonkin tyhmän vitsin, ihan vain tunnelmaa keventääkseni - siinä kuitenkaan onnistumatta. Sängyn kärrääjä lupasi tulla kertomaan Armaalleni heti, kun minut on viety heräämöön, koska tämäkin kärräystyö kuului hänen tehtäviinsä. Sanoin heit ja yritin katsella hissin kattoa, ettei minua alkaisi itkettää Armaani ilme hissin ovien sulkeutuessa. Piste kärrääjälle.<br /><br />Leikkausosastolle päästyäni kärrääjä puristi varpaitani ja toivotti onnea, "nähdään pian". Tämän jälkeen sänkyni ympärille kerääntyi ainakin neljä-viisi naista, jotka kaikki tulivat ensin kättelemään minua ja esittelemään itsensä. Muistaakseni osa oli leikkaussalihoitajia ja taisi joukossa olla joku opiskelijakin. Tämän jälkeen minut vietiin leikkaussaliin ja siirryin leikkauspöydälle. Minut peiteltiin ja käsivarsiini kiinnitettiin erilaisia tippoja sekä seurantalaitteita. Koko ajan minulle kerrottiin mitä he tekisivät seuraavaksi ja miksi. Jossain vaiheessa hoitaja pahoitteli, että kestää hieman, koska kirurgi on vielä aamun palaverissaan. Tokaisin tähän ettei se minua häiritse, ei minulla ole mihinkään kiirettä. Ei ole tullut sovittua mitään menoja täksi päiväksi... Piste kärrääjälle ja hoitajille.<br /><br /><span style="font-size:85%;"><span style="font-weight: bold;">Leikkaus</span></span><br />Jossain vaiheessa hoitaja pyysi minua hengittelemään muutaman kerran syvään. Muistan hengitelleeni kolme kertaa ja sen jälkeen filmi katkesi. Harmittaa, kun en tajunnut nukutuksen alkavan. Kuvittelin, että minua pyydettäisiin laskemaan kymmeneen ja olin varautunut voittamaan veljeni, joka muutamia vuosia aikaisemmin oli ehtinyt nukutuksessa laskemaan kolmeen. Kaikkihan pystyvät kuitenkin järkeilemään, että jos ehtii rauhassa hengittelemään kolme kertaa syvään, olisi siinä ajassa aivan <span style="font-size:78%;"><span style="font-weight: bold;">VARMASTI</span></span> ehtinyt laskemaan kolmea pidemmälle. Joten voin ylpeänä ilmoittaa pistäneeni paremmaksi ja voittaneeni vedon! Piste hoitajille ja <span style="font-size:78%;"><span style="font-weight: bold;">MINULLE</span></span>!<br /><br />Itse leikkauksesta en pysty paljoakaan kommentoimaan ja hyvä niin. Sen verran yököttävää lukemista on leikkauskertomus.<br /><br /><span style="font-style: italic;">Alainstrumentit paikalleen. Navasta kaarimaisesta viillosta kertapistolla ilmastointineula vatsaonteloon ja täytetään kaasulla ad 2.8 litraa. Troakaari vatsaonteloon. Aputroakaarit laitetaan näkökontrollissa keskiviivasta 10 mm ja lateraalisesti molemmin puolin navasta 5 mm. Alavatsalla paljastuu normaalikohtu (jee!), joka pinnaltaa sileä (jee, kai?!). Etuperitoneumilla fossa vesicouterinassa arpipoimua, jossa pinnallista endometrioosia. Oikealla adnex täysin terve (jee!).... </span> <span style="font-style: italic;"><br />Vasen adnex muodostuu kokonaisuudessaan endometrioomasta, jota peittää kauttaaltaan ylhäältä suoli. Suoli takertuneena mediaalipinnoilta kauttaaltaan ja ainoastaan yläpinnalta tuban rajalta nähdään vähäisessä määrin ovariota ja endometrium-pintaa. Endometrium kahdessa osassa, pienempi pesäke alhaalla suolen rajalla peittäen paksua ligamentum ovari proprita. Vapautetaan suoli siten, että ovario ja endometrium-pinta paljastuu kauttaaltaan. Käsittelyn aikana endometriooma puhkeaa (Yäk!) sisältäen suklaan väristä eritettä (pitäisköhän vähentää suklaan syöntiä...?). Pienempi endometriooma kohdun läheisyydessä enukleoidaan erikseen. Suolta pyritään vapauttamaan ja saadaankin lähes kokonaisuudessaan irti lantion seinämästä...<br /><br /></span>Kaiken kaikkiaan leikkaus kesti useamman tunnin. Itse en ihan tarkkaan pysty aikaa sanomaan, kun olin ilmeisesti heräämössäkin hieman normaalia pidempään. Leikkaukseen oli kuitenkin lopulta osallistunut useampi lääkäri (uteliaisuuttaanko vai tehdäkseen jotain?) ja siihen meni noin 3-4 tuntia. Vatsa saatiin varsin hyvin putsattua, vaikka kaikkea ei pystytty poistamaan. Paksusuolikin on vielä osittain kiinni kohdun seinämässä, koska sen irroittaminen olisi nostanut suolen puhkeamisen riskiä huomattavasti. Itse olen lopputulokseen tyytyväinen. Selvisin laparoskopialla ja toipumisaika oli näin huomattavasti lyhyempi kuin avoleikkauksessa, sen lisäksi vältyin avanteelta. Suolen osittainen kiinnittyminen kohtuun ei pitäisi tuoda ongelmia tulevaisuudessa - ei edes mahdollisen raskauden aikana. Helpotusta tuo myös leikkauskertomuksen viimeinen lause; <span style="font-style: italic;">Sidetarpeet ja instrumentit tarkistettu ennen haavan sulkua ja ne tallella</span>. Roppakaupalla pisteitä kirurgille.<br /><br /><span style="font-size:85%;"><span style="font-weight: bold;">Heräämö ja paluu osastolle</span></span><br />Hoitaja herättelee ja kertoo, että leikkaus on tehty ja se meni hyvin. Onneksi mietin hetken, enkä sano sitä mitä ensimmäisenä tulee mieleen. Mietin meinaan mielessäni, että mikä pi#&amp;% leikkaus, kunnes tajunta selvenee. Sen sijaan sanon ääneen, että tulipa nähtyä elämäni ihmeellisintä unta. Huvittavinta on se, että muistan noin sanoneeni, mutta minulla ei ole mitään mielikuvia itse unesta... Heräämössä aika menee unen ja tajunnan rajamailla. Minulta tullaan useampaan kertaan kysymään miten voin ja onko kipuja. Kerron kaiken olevan hyvin. Lopulta kehtaan sanoa, että minulta tulee kyllä kohta pissat sänkyyn, jos en pääse vessaan. Hoitaja naurahtaa ja sanoo, ettei voi olla pissahätä, koska minut on katetroitu. Seuraavaankin kyselyyn kerron saman, koska olo alkaa olemaan jo hieman tukala - Uskokaa nyt, että kohta en voi pidätellä! Tämä hoitaja tajuaa, että kyseessä ei ole vessahätä vaan kipu minkä leikkaus aiheuttaa. Saan lääkettä ja olo helpottuu. Tämä "pissahätä" on ainoa kipua tuova tunne leikkauksen jälkeen. Piste heräämön hoitajille ja lääkkeille.<br /><br />Lopulta minut haetaan heräämöstä osastolle. Hakua suorittava hoitaja ei esittele itseään, nakkaa vain sängyn liikkeelle valitettuaan ensin heräämön hoitajalle kiirettä ja lähtee matkaan. Kyyti on kylmää ja reipasta. Olo helpottuu, kun hoitajan asetellessa sänkyäni osastolla paikoilleen, näen Armaani hahmon hänen takanaan. Siis vain hahmon, koska silmälasini ovat koko ajan roikkuneet pussissa tippapussin vieressä ylhäällä pääni yläpuolella. Hoitaja ärähtää Armaalleni "Ulos, ulos. Ei vielä voi tulla. Täällä tehdään ensin ihmeitä." ja vetää verhot sängyn ympärille. En tänä päivänä tiedä mitä "ihmeitä" hän sängynlaidallani suoritti; rypyt eivät poistuneet, kilot eivät karisseet, peppu ei kiinteytynyt, älykkyysosamääräni ei kasvanut... No, lopulta kuitenkin pääsin juttelemaan Armaani kanssa. Miinuksia hoitajalle.<br /><br />Armaani kertoo ettei ole saanut mitään tietoa hoitajilta leikkauksestani ja sen kulusta. Kärrääjäkään ei ole pitänyt lupaustaan. Armas vaikuttaa helpottuneelta ja väsyneeltä. Hän oli lopulta odottanut minua osaston ulkopuolella sairaalan käytävällä, koska oli saanut hoitajilta jo ihmetteleviä katseita. Osastolla on aula televisioineen, lehtineen ja tuoleineen, missä minusta olisi ihan hyvin voinut mukavammin odotella. Onneksi kirurgi oli sattumoisin kävellyt käytävällä, huomannut Armaani ja pysähtynyt informoimaan tilanteesta. Armaani ehtii olemaan luonani vain muutaman tunnin, koska hänen pitää lähteä kokoukseen. Olo on jostain syystä todella kurja ja haluaisin hänen jäävän, vaikka tiedän ettei se ole mahdollista. Onneksi saan nukuttua suurimman osan illasta. Piste kirurgille, miinuksia hoitajille ja kärrääjälle.<br /><br />Armaani pääsee onneksi käymään osastolla vielä myöhemmin illalla ja saan aloittaa yöunet hänen lähdettyään. Herään yöllä moneen otteeseen, kun huonetoveri soittaa hoitajaa paikalle avustamaan vessassa käynteihinsä. Lopulta herään kunnolla ja pistän silmälasit päähäni. En kuitenkaan sytytä valoja, ettei huonetoveri heräisi. Makailen vain sängyssä ja ihmettelen. Minulla ei ole pahempia kipuja, makaaminen vain hieman ärsyttää. En ole saanut lupaa edes kohottautua sängyllä ja minulla on vieläkin katetri. Yöhoitaja tulee taas huoneeseen auttamaan huonekaveriani. Hän huomaa hereilläoloni ja kysyy onko kipuja. Kerron, että ei vain enää väsytä. Hoitaja tuo kuitenkin minulle lääkettä "että saat nukuttua". Taju lähtee ja havahdun vasta aamuherätykseen. Piste yöhoitajalle.<br /><br /><span style="font-style: italic;"></span><br /><br /></span></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-4792873068345587576?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-20404264462474749042008-10-04T16:25:00.015+03:002009-01-24T12:34:37.642+02:00<div style="text-align: justify;"><span style="font-style: italic;">Laparoskopia eli vatsaontelontähystys on toimenpide, jossa vatsaonteloon viedään vatsanpeitteisiin tehdyn pienen leikkausviillon kautta laparoskooppi. Laparoskoopilla lääkäri pystyy tarkastelemaan muun muassa naisen lisääntymiselimiä. Laparoskopia tehdään useimmiten silloin, kun epäillään munanjohdinten vauriota tai endometrioosia, selvitetään vatsakipujen syytä tai kohdun ja munatorvien rakennetta sekä munatorvien aukioloa. Tämä siis kun kyseessä on lapsettomuus. Laparoskopia on nopeasti yleistynyt vatsan alueen leikkauksissa ja sitä käytetään myös mm. sappileikkauksissa, nivustyrän korjauksessa ja umpilisäkkeen poistossa. Laparoskopia tehdään nukutuksessa. Toimenpiteen yhteydessä vatsaonteloon johdetaan hiilidioksidikaasua näkyvyyden parantamiseksi.</span><br /><br />Itse jouduin laparoskopiaan, kun rutiininomaisella gynekologikäynnillä gynekologini havaitsi toisessa munasarjassani suuren klöntin (tarkka tieteellinen termi =D). Tässä vaiheessa raskautta oli toivottu jo useampia vuosia. Kummallekaan ei oltu kuitenkaan tehty mitään tarkempia tutkimuksia, koska mieheni suhtautui epäilevästi hoitoihin. Itse olen käynyt säännöllisesti samalla gynekologilla jo monta vuotta, mutta pillereiden poisjäännin vuoksi käyntien väli venyi yli vuodeksi. Tämä oli omaa tyhmyyttäni, koska muutenhan tuo "klöntti" olisi voitu havaita aikaisemmin. Ajattelin kuitenkin, että menen gynekologille sitten, kun olen raskaana...<br /><br />Klöntin havaitsemisen jälkeen sain lähetteen sairaalaan naistentautien poliklinikalle. Ensimmäisellä käynnillä nuori lääkäri totesi sen mitä gynekologini oli jo todennut, eli siellähän se oli ja iso. Seuraavalla käynnillä leikkaava kirurgi totesi saman eli siellähän se ja vielä isompana! En vieläkään ymmärrä miksi minun piti käydä tuo ensimmäinen kerta sairaalassa nuorella lääkärillä, joka totesi asian ja soitti heti tälle toiselle lääkärille, kirurgille, josta tuli meitä hoitava lääkäri. Oma gynekologini on kuitenkin käsittääkseni arvostettu ja toimii itsekin sairaalassa yksityisvastaanottonsa lisäksi. Toisaalta olen ikuisesti kiitollinen siitä, että kyseinen kirurgi ilmoitti heti leikkaavansa minut. Ilman hänen ammattitaitoaan tilanteeni voisi olla huomattavasti huonompi. Eli jos sairastuu, kannattaa kehittää ko. taudista paha/vakava versio, niin saa alan spesialistit kiinnostumaan ;)<br /><br />Oma gynekologini varoitti heti, että saatan menettää koko munasarjan, koska tuo kuuluisa "klöntti" oli niin iso. Samaa varoitteli kirurgini. Minua valmisteltiin varautumaan myös avoleikkaukseen ja avanteeseen, koska "klöntti" oli vasemmassa munasarjassa ja siellä puolellahan on myös paksusuoli sekä virtsaputki. Kirurgista sain ystävällisen ja ammattitaitoisen vaikutelman. Hän vastasi kaikkiin kysymyksiini suoraan ja asiaa kaunistelematta. Tästä piirteestä pidän erityisesti, kun keskustelen lääkärin tai hoitajien kanssa. Vihaan paapomista ja asioiden kaunistelua. Osa läheisistäni kammoksuu asennettani, mutta itse haluan varautua pahimpaan. Mielummin tiedän riskit etukäteen ja varaudun niihin kuin leikkauksesta herättyäni huomaisin yllättäen avanteen... Sellainen minä nyt vain satun olemaan.<br /><br />Aluksi näytti siltä, että laparoskopia tehtäisiin vasta useamman kuukauden päästä ensimmäisestä sairaalakäynnistäni. Aikoja ei ollut. Ilmoitin heti meneväni yksityiselle, jos joutuisin odottelemaan niin kauan. Minulle annettiin ultrakuvia klöntistä ja pyydettiin pitämään niitä koko ajan mukana, koska riskinä oli klöntin sponttaani puhkeaminen. Eli jos saisin kovat vatsakivut, pitäisi minun heti kiirehtiä sairaalaan kuvat mukanani...<br /><br />Pienen raivoamisen ja muutaman kyyneleen jälkeen minulle kuitenkin varattiin aika huomattavasti nopeammin. Tarkoituksena oli aloittaa laparoskopialla ja säästävällä leikkauksella, mutta pahempaankin siis varauduttiin.<br /><br /><br /><br /></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-2040426446247474904?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-6198562319941872330.post-87185871418885083132008-10-04T13:17:00.003+03:002008-10-04T16:24:21.785+03:00<div style="text-align: justify;"><span style="font-family:georgia;">Olen jo jonkin aikaa seurannut muiden lapsettomuushoitoja läpikäyvien blogeja. Näiden ihanien ihmisten avulla olen saanut sekä tärkeää tietoa hoidoista että vahvistuksen sille etten ole tunteideni ja ongelmieni kanssa yksin. Kiitos siitä!!</span> <span style="font-family:georgia;"><br /><br />Pitkällisten pohdintojen tuloksena aloitan oman blogini. Nimimerkkini pysyy samana kuin aiemminkin, eli olen Puuhanurkka ja toiveina on oma sinappikone. Lähestyn uhkaavasti maagista 40 vuoden ikää, kuten Armas miehenikin. Minulla on todettu vakava endometrioosi ja olen menettänyt toisen munasarjani laparoskopiassa. Jaetut kortit eivät siis ole kovinkaan hyvät tähän sotaan. Päätimme siihen kuitenkin ryhtyä, koska toinen vaihtoehto olisi ollut vieläkin rankempi! Vielä emme laske aseita ja heiluta valkoista lippua.</span> <span style="font-family:georgia;"><br /><br /></span><div style="text-align: justify;"><span style="font-family:georgia;">Tervetuloa seuraamaan sodan vaiheita.</span><br /></div></div><div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/6198562319941872330-8718587141888508313?l=pientpuuhaa.blogspot.com' alt='' /></div>Puuhanurkkahttp://www.blogger.com/profile/10988145554496891585noreply@blogger.com2