Hengissä ollaan - eipä paljon muuta. Enpä olisi ikipäivinä uskonut, että pelkkä hengittäminen voi olla näin raskasta. Ulospuhaltaminen vielä onnistuu, mutta se sisäänhengittäminen vie voimat... ihan oikeasti.
Sanomattakin lienee selvää ettei meillä vietetä tänä vuonna joulua. Onneksi emme olleet lupautuneet lähtemään minnekään. Emme myöskään ole kutsuneet ketään kyläilemään, emme edes välipäiviksi.
Pelkkä ajatus joulupöydässä istumisesta isolla porukalla saa aikaan kylmiä väreitä. Murehdin eilen Armaalle ettemme varmaan koskaan enää sopeudu joukkoon. Olemme aina niitä friikkejä, hieman omituisia. Vai olemmeko jatkossakin väkisin iloisia ja puheliaita, kuten tähänkin asti? Kipuilemme vasta poislähtiessä.
Tuli myös yhdessä pohdiskeltua, jos tämä on näin tuskallista, vaikka mitään vauvaa ei vielä edes ollut, niin miten ihmeessä joku voi selvitä lapsensa kuolemasta!? Miten sen jälkeen voi jatkaa elämää edes siinä uudessa muodossa? Ei voi kuin hyvin, hyvin nöyränä kumartaa syvään ja nostaa hattua näille selviytyjille.
Sanomattakin lienee selvää ettei meillä vietetä tänä vuonna joulua. Onneksi emme olleet lupautuneet lähtemään minnekään. Emme myöskään ole kutsuneet ketään kyläilemään, emme edes välipäiviksi.
Pelkkä ajatus joulupöydässä istumisesta isolla porukalla saa aikaan kylmiä väreitä. Murehdin eilen Armaalle ettemme varmaan koskaan enää sopeudu joukkoon. Olemme aina niitä friikkejä, hieman omituisia. Vai olemmeko jatkossakin väkisin iloisia ja puheliaita, kuten tähänkin asti? Kipuilemme vasta poislähtiessä.
Tuli myös yhdessä pohdiskeltua, jos tämä on näin tuskallista, vaikka mitään vauvaa ei vielä edes ollut, niin miten ihmeessä joku voi selvitä lapsensa kuolemasta!? Miten sen jälkeen voi jatkaa elämää edes siinä uudessa muodossa? Ei voi kuin hyvin, hyvin nöyränä kumartaa syvään ja nostaa hattua näille selviytyjille.
3 kommenttia:
Oon sua täällä miettinyt kovasti.
Hali.
Ajatuksissa olet täälläkin ollut, todellakin!!! Mä täällä taasen vaan nyökkäilen sun postaukselle, mä tunnen NIIN omikseni jokaisen noista tunteista!!! Mä olen pyöritelly tota ihan samaa päässäni et tullaanko me oleen lopun ikäämme se "epänormaali" pariskunta?!
Mutta olen mä miettinyt sitäkin, että miten helvetissä mä olen selvinny tähän asti suurinpiirtein järjissäni, isän ja äidin kuolemat, kaksi keskenmenoa ja kaikki muu siihen päälle. Mä en todellakaan tiedä miten mä olen tässä.
Myös toi on niin helvetin tuttua että hengittäminen voi olla NIIN raskasta. Pelkkä hengittäminen. Voi luoja! Sitten tulee ihmiset sanomaan että "Kyllä se sieltä tulee kun on sen aika ja jos ei tule niin kyllä te siitä selviätte!"
WTF??!!! Tästä kun ei vaan yksinkertaisesti voi selvitä! Se on totta että tähän ei kuole, siis fyyisesti, mutta mikään, EI MIKÄÄN ole tämän jälkeen ennallaan!!
Mä en voi muuta kuin rukoilla teille voimia! Sitä, että te pääsisitte hetken kerrallaan eteenpäin! Ajatuksissa olette, molemmat. Tiedäthän että sä et ole yksin!!!
Jokainen lapsettomuuden kokenut kokee taatusti noita samoja tunteita! Sängystä ylösnouseminen on tuskaa, sitä tuntee itsensä ainoaksi epänormaaliksi ja epäonnistujaksi. Kulissit on opittu pitämään hyvin kasassa ja kipuilemaan sitten kaksin. Siksikin tämä virtuaalimaailma on niin tärkeä, se osoittaa, että meitä saman kokeneita, samat paskat tunteet tunteneita on ja paljon! "Normaalielämässä" me emme tapaa, koska pidämme kaikki ne kulissit pystyssä..
Onneksi saatte joulun aikaan käydä aihetta läpi kaksin, rauhassa. Pitäkää huolta toisistanne!
Lähetä kommentti