Piukun innoittamana, täytyy vielä lisätä esimerkkiä siitä ettei remontissa aina tarvita järeitä työkaluja ja koneita!! Lähetä Piuku tämä naapurillesi, jospa ymmärtäisi yskän...
maanantai 8. joulukuuta 2008
Tahmapöksy tiedottaa
Kuten otsikostakin käy ilmi, täällä on päästy Lugesteronien makuun ja ihanuuteen. Sijaislääkäri ei suostunut kirjoittamaan Terolut reseptiä pähkinäallergiani vuoksi. En tiedä miksi, ei kertonut enkä minä kysynyt. Sain kyllä reseptin jostain Yliopiston Apteekin omasta valmisteesta, mutta keräysklinikan hoitaja sanoi ettei ole kuullut niistä kauhean hyvää... Ovat ilmeisesti vieläkin tahmaisempia ;D Joten päätin ottaa pienen riskin ja kokeilla saanko allergisia oireita. Hoitajan mukaan voin vaihtaa merkkiä keskenkin, jos tarve vaatii. Toistaiseksi kaikki on ok, joten Luget ovat käytössä.
Olen yrittänyt pitää ajatukset hallinnassa. Välillä tapahtuu lipsahduksia ja huomaan miettiväni "mitä jos" ajatusleikkiä, milloin olisi laskettu aika, miten erilainen olisi seuraava joulu... Sitten pakotan itseni lopettamaan. Yritän keskittyä nauttimaan vain siitä, että olemme päässeet näin pitkälle, en muusta. En uskolla. En yksinkertaisesti uskolla.
Oikealla puolella alavatsassa on ollut kipeitä kouristuksia. Tänään, kun lähdin nopeasti liikenteeseen, oli kipu niin suuri, että se veti kaksinkerroin. Toivottavasti ovat vain punktion aiheuttamia, olisiko siellä arpikudosta? Ajatus kohdun ulkopuolisesta raskaudesta saa jopa naurattamaan. Se se vasta olisikin lottovoitto. Omaan vain yhden munasarjan ja kaveri kiinnityisi kroppani ainoaan munatorveen! No, toisaalta jos tilanne olisi tuo, en kai minä sitä vielä tuntisi?!
Armaan selitys kipuihin oli, että kaveri on katsonut taulun paikat ja hakkaa nauloja seinään - ei kai meille ole syntymässä vasaraseksuaalia!! APUA!
PS: Kaveri nimitys pesiytyi meidän talouteen Aadikselta. Tarkemmin sanottuna edellisen kirjoituksen kommentista ;) Kiitos siitä.
Olen yrittänyt pitää ajatukset hallinnassa. Välillä tapahtuu lipsahduksia ja huomaan miettiväni "mitä jos" ajatusleikkiä, milloin olisi laskettu aika, miten erilainen olisi seuraava joulu... Sitten pakotan itseni lopettamaan. Yritän keskittyä nauttimaan vain siitä, että olemme päässeet näin pitkälle, en muusta. En uskolla. En yksinkertaisesti uskolla.
Oikealla puolella alavatsassa on ollut kipeitä kouristuksia. Tänään, kun lähdin nopeasti liikenteeseen, oli kipu niin suuri, että se veti kaksinkerroin. Toivottavasti ovat vain punktion aiheuttamia, olisiko siellä arpikudosta? Ajatus kohdun ulkopuolisesta raskaudesta saa jopa naurattamaan. Se se vasta olisikin lottovoitto. Omaan vain yhden munasarjan ja kaveri kiinnityisi kroppani ainoaan munatorveen! No, toisaalta jos tilanne olisi tuo, en kai minä sitä vielä tuntisi?!
Armaan selitys kipuihin oli, että kaveri on katsonut taulun paikat ja hakkaa nauloja seinään - ei kai meille ole syntymässä vasaraseksuaalia!! APUA!
PS: Kaveri nimitys pesiytyi meidän talouteen Aadikselta. Tarkemmin sanottuna edellisen kirjoituksen kommentista ;) Kiitos siitä.
perjantai 5. joulukuuta 2008
Joulua kohti kyytiläinen matkassa!
Superkiitokset kaikille peukuttaneille!! Se tuotti tulosta! Erityiskiitos Aadikselle - iltarukouksen voimaa ei tule vähätellä. Ihanaa, että teillä riittää onnistumisen uskoa, kun itsellä se on toisinaan niiiin kadoksissa.
Itse operaatio oli nopea, vaikkakin yllättävän kivulias. En tiedä miksi, mutta alussa oikein pomppasin, kun sattui. Ihan kuin olisi neulalla pistetty. Lääkäri totesi, että sinullapa onkin paikat aika herkkinä...
Armas melkein myöhästyi koko tapahtumasta. Olimme sopineet treffit ulkopuolelle, mutta koska häntä ei näkynyt menin sisälle ja soittelin perään. Juuri kun olin itse siirtymässä lääkärin kanssa operaatiohuoneeseen, Armas ryntäsi sisään. Naureskelin, että jos tämä onnistuu, voit kehua tulleesi vauhdilla... hah, hah.
Biologi ilmoitti kyytiläisen olevan nelisoluinen ja näyttävän siltä kuin tässä vaiheessa pitääkin. Siltä osin kaikki on siis hyvin. Olo on hieman omituinen - sekava, pelokas, odottava ja oikeastaan toisaalta aika tyhjäkin. En oikein tiedä mitä ajatella. Vaikka eipä tässä niin tarvitse ajatellakaan. Nyt keskitytään joulun odottamiseen ja katsotaan saadaanko ikimuistettava joululahja.
KIITOS TUESTA JA TSEMPEISTÄ niistä on kerätty voimaa ja uskoa! Ovat todella auttaneet jaksamaan, kiitos.
Itse operaatio oli nopea, vaikkakin yllättävän kivulias. En tiedä miksi, mutta alussa oikein pomppasin, kun sattui. Ihan kuin olisi neulalla pistetty. Lääkäri totesi, että sinullapa onkin paikat aika herkkinä...
Armas melkein myöhästyi koko tapahtumasta. Olimme sopineet treffit ulkopuolelle, mutta koska häntä ei näkynyt menin sisälle ja soittelin perään. Juuri kun olin itse siirtymässä lääkärin kanssa operaatiohuoneeseen, Armas ryntäsi sisään. Naureskelin, että jos tämä onnistuu, voit kehua tulleesi vauhdilla... hah, hah.
Biologi ilmoitti kyytiläisen olevan nelisoluinen ja näyttävän siltä kuin tässä vaiheessa pitääkin. Siltä osin kaikki on siis hyvin. Olo on hieman omituinen - sekava, pelokas, odottava ja oikeastaan toisaalta aika tyhjäkin. En oikein tiedä mitä ajatella. Vaikka eipä tässä niin tarvitse ajatellakaan. Nyt keskitytään joulun odottamiseen ja katsotaan saadaanko ikimuistettava joululahja.
KIITOS TUESTA JA TSEMPEISTÄ niistä on kerätty voimaa ja uskoa! Ovat todella auttaneet jaksamaan, kiitos.
Elämän ihmeellisyyttä...
Ensin sitä odottaa puhelua ja nyt sitä pelkää!
Täällä vatsa solmulla pelkään, että tuo vielä soi. Kello on jo 9:00, joten jokohan voisin hengittää ja sopia treffejä Armaan kanssa? En suostunut aamulla sitä vielä tekemään, vaikka Armas kyseli aikatauluja ja suunnitelmia.
Jokohan sitä uskaltaisi? Kello on jo 9:05...
Täällä vatsa solmulla pelkään, että tuo vielä soi. Kello on jo 9:00, joten jokohan voisin hengittää ja sopia treffejä Armaan kanssa? En suostunut aamulla sitä vielä tekemään, vaikka Armas kyseli aikatauluja ja suunnitelmia.
Jokohan sitä uskaltaisi? Kello on jo 9:05...
torstai 4. joulukuuta 2008
SE soitto
Ehdin laittaa Armaalle jo tekstiviestin "Ei näytä hyvältä, kun eivät ole vielä soittaneet." No, sittenhän se puhelin soi. Täytyy myöntää, että hengittelin muutamaan kertaan aika lailla syvään ennen kuin vastasin.
Aluksi soittelija (biologi? meni taas jostain syystä tuo nimi ja titteli ohi aivosolujeni...) kyseli voinnit. Kiltisti kerroin, vaikka se aina hämmentää. En ole tottunut, että vointia edes kysellään - kunnallisella puolellahan se on ihan turhaa ajanhukkaa ;D Eli kiitos kysymästä, olo on itse asiassa hyvä. Tänään en ole edes tarvinnut särkylääkettä. Tässä vaiheessa kuulostelin soittajan äänenpainoa ja sen perusteella odotin huonoja uutisia.
Ja sitten asiaan, enhän minä nyt mitenkään halua pitkittää ja pitää jännityksessä, vaikka oma vatsani kouristelikin tuossa vaiheessa jo ihan kunnolla! Eli toinen munasolu ei ollut tarpeeksi kypsä, sillä ei siis ollut mitään mahdollisuuksia edes hedelmöittyä. Toinen oli lähtenyt jakautumaan ja huomenna on siirto puolen päivän aikoihin (ihan pikkiriikkinen JEE JEE). Jos jakautuminen ei jatku, soittavat aamusta ja peruttavat siirron.
Tuo viimeinen tieto kolahti. Jaa, no siinä se sitten on. Huomenna tulee se lopullinen viikatteen isku.
Kiittelin uutisista ja valitsin Armaan numeron. Armas vastasi ja siirtyi syrjemmälle, että voi puhua (ne avokonttorit...). Ennen kuin ehdin aloittamaan, oli Armaan reaktio "Tuli tietenkin huonoja uutisia". Kerroin ettei toisella ollut edes mahdollisuuksia, kun ei ollut tarpeeksi kypsä, kommentoi Armas "Niin ja se toinenkaan ei sitten lähtenyt..." Vasta kun olin kertonut kaikki uutiset, oli toisessa päässä hetken hiljaista. Sitten tuli kommentti "Olenkohan mä jo vähän liian pessimistinen" ja naurua.
Sitten se ilkimys laukoi suustaan, että nyt varmaan vaikuttaa tuo stressitasokin jo jatkoon, joten ei kannattaisi stressailla, jos siirtoon asti päästään. Kiittelin *vidusti* kommentista ja sanoin, että sun on niin helppo ladella. No, minä vuorostani kehottelin Armasta ottamaan elämäntehtäväkseen minun hyvällä tuulella pitämisen ;D Eli mielenkiinnolla jään odottelemaan kaikkea ihanuutta, jos matkalaisen saan kyytiini!!
Ihan rehellisesti sanottuna, ei tässä kumpikaan suuria toiveita ja unelmia uskolla kehitellä. Kyllä nuo mahdollisuudet vieläkin ovat aika lailla hiuskarvan varassa. Toisaalta me ollaan tällä hetkellä huomattavasti paremmassa tilanteessa kuin viimeksi ja siitä pitää osata nauttia!! Eli jatketaan jännittyneenä, pientä toivetta ilmassa.
Aluksi soittelija (biologi? meni taas jostain syystä tuo nimi ja titteli ohi aivosolujeni...) kyseli voinnit. Kiltisti kerroin, vaikka se aina hämmentää. En ole tottunut, että vointia edes kysellään - kunnallisella puolellahan se on ihan turhaa ajanhukkaa ;D Eli kiitos kysymästä, olo on itse asiassa hyvä. Tänään en ole edes tarvinnut särkylääkettä. Tässä vaiheessa kuulostelin soittajan äänenpainoa ja sen perusteella odotin huonoja uutisia.
Ja sitten asiaan, enhän minä nyt mitenkään halua pitkittää ja pitää jännityksessä, vaikka oma vatsani kouristelikin tuossa vaiheessa jo ihan kunnolla! Eli toinen munasolu ei ollut tarpeeksi kypsä, sillä ei siis ollut mitään mahdollisuuksia edes hedelmöittyä. Toinen oli lähtenyt jakautumaan ja huomenna on siirto puolen päivän aikoihin (ihan pikkiriikkinen JEE JEE). Jos jakautuminen ei jatku, soittavat aamusta ja peruttavat siirron.
Tuo viimeinen tieto kolahti. Jaa, no siinä se sitten on. Huomenna tulee se lopullinen viikatteen isku.
Kiittelin uutisista ja valitsin Armaan numeron. Armas vastasi ja siirtyi syrjemmälle, että voi puhua (ne avokonttorit...). Ennen kuin ehdin aloittamaan, oli Armaan reaktio "Tuli tietenkin huonoja uutisia". Kerroin ettei toisella ollut edes mahdollisuuksia, kun ei ollut tarpeeksi kypsä, kommentoi Armas "Niin ja se toinenkaan ei sitten lähtenyt..." Vasta kun olin kertonut kaikki uutiset, oli toisessa päässä hetken hiljaista. Sitten tuli kommentti "Olenkohan mä jo vähän liian pessimistinen" ja naurua.
Sitten se ilkimys laukoi suustaan, että nyt varmaan vaikuttaa tuo stressitasokin jo jatkoon, joten ei kannattaisi stressailla, jos siirtoon asti päästään. Kiittelin *vidusti* kommentista ja sanoin, että sun on niin helppo ladella. No, minä vuorostani kehottelin Armasta ottamaan elämäntehtäväkseen minun hyvällä tuulella pitämisen ;D Eli mielenkiinnolla jään odottelemaan kaikkea ihanuutta, jos matkalaisen saan kyytiini!!
Ihan rehellisesti sanottuna, ei tässä kumpikaan suuria toiveita ja unelmia uskolla kehitellä. Kyllä nuo mahdollisuudet vieläkin ovat aika lailla hiuskarvan varassa. Toisaalta me ollaan tällä hetkellä huomattavasti paremmassa tilanteessa kuin viimeksi ja siitä pitää osata nauttia!! Eli jatketaan jännittyneenä, pientä toivetta ilmassa.
keskiviikko 3. joulukuuta 2008
Punktio takana
Yritän kirjoittaa muutaman sanan, vaikka istuminen ei ole tällä hetkellä lempiharrastus ;) Eli tänään oli toisen IVF:n punktio. Jännitin paljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Uskoisin tuon pelon ainakin osittain johtuvan Kirurgini sanoista raportissa "Pariskunnan kanssa on keskusteltu, että tämä olisi viimeinen hoitokerta". Minulla on FSH (tulikohan oikein...?) taso korkealla, joten lisästimulaatiot ovat hänestä turhia... Tämä toinen kierros on muutenkin ollut henkisesti aika lailla rankka, joten punktioon tuli lähdettyä noin kahden tunnin yöunien jälkeen.
Lisäksi olin unohtanut ettei meillä ollut Panadolia ja etukäteislääkitys jäi ottamatta. Ensimmäinen punktiohan meni varsin kivuttomasti. En tuntenut toimenpiteen aikana mitään, eikä minulla ollut oikeastaan kipuja jälkeenpäinkään. Tällä kertaa meni toisin. Itse operaatio oli suhteellisen kivuton, tunsin vain epämiellyttävää tunnetta, mutta en kipua. Lisäksi tunsin miten valuin verta pitkin pöytää. Ei kovinkaan miellyttävä tunne.
Punktion jälkeen kivut olivat kovat. Oikea puoli oli todella kipeä ja turvonnut. Onneksi hoitaja toi minulle pari Panadolia ja olo pikku hiljaa helpottui. Nyt ymmärrän sairasloman tarpeellisuuden, vaikka en sitä vielä itse pyytänyt. Ajattelin katsella josko kivut hellittäisivät, koska voin huilailla tämän päivän. Huomenna pitää hakea saikkua, jos olo ei helpotu.
Mutta se tärkein! Punktiossa löytyi kaksi isompaa follikkelia ja ainakin yksi pieni. Tuo pieni oli kuitenkin liian pieni. Armas väitti, että siellä olisi imuroitu enemmänkin pieniä pois, mutta lääkäri mainitsi tuon yhden. Tärkein uutinen on kuitenkin se, että saimme talteen kaksi munarakkulaa ja nyt odotetaan päästäänkö perjantaina jatkoon!
Lääkäri kävi kyselemässä punktion jälkeen vointiani. Varoitteli, että olo voi olla aika lailla kipeä, kun vuosin niin paljon vertakin ja nestettä luultavasti kertyy kohdun taakse. Kertoi myös oman mielipiteensä tilanteestamme. Eli se on totta ettei munasarjani toimi kunnolla, mutta ei ole sanottu, että sieltä ei saataisi myös kunnollisia munarakkuloita. Vihjasi monen siirtyvän tässä vaiheessa yksityiselle puolelle... Toisaalta hieman ihmetyttää, miksi emme saa käydä kolmatta hoitoa, jos tällä kertaa tulos oli lopulta parempi kuin ensimmäisellä? No, tätä pitää kysellä tarkemmin, jos (ja kun) siihen on tarvetta. Nyt kuitenkin odotetaan huomista puhelinsoittoa ja tietoa päästäänkö siirtoon perjantaina.
Lisäksi olin unohtanut ettei meillä ollut Panadolia ja etukäteislääkitys jäi ottamatta. Ensimmäinen punktiohan meni varsin kivuttomasti. En tuntenut toimenpiteen aikana mitään, eikä minulla ollut oikeastaan kipuja jälkeenpäinkään. Tällä kertaa meni toisin. Itse operaatio oli suhteellisen kivuton, tunsin vain epämiellyttävää tunnetta, mutta en kipua. Lisäksi tunsin miten valuin verta pitkin pöytää. Ei kovinkaan miellyttävä tunne.
Punktion jälkeen kivut olivat kovat. Oikea puoli oli todella kipeä ja turvonnut. Onneksi hoitaja toi minulle pari Panadolia ja olo pikku hiljaa helpottui. Nyt ymmärrän sairasloman tarpeellisuuden, vaikka en sitä vielä itse pyytänyt. Ajattelin katsella josko kivut hellittäisivät, koska voin huilailla tämän päivän. Huomenna pitää hakea saikkua, jos olo ei helpotu.
Mutta se tärkein! Punktiossa löytyi kaksi isompaa follikkelia ja ainakin yksi pieni. Tuo pieni oli kuitenkin liian pieni. Armas väitti, että siellä olisi imuroitu enemmänkin pieniä pois, mutta lääkäri mainitsi tuon yhden. Tärkein uutinen on kuitenkin se, että saimme talteen kaksi munarakkulaa ja nyt odotetaan päästäänkö perjantaina jatkoon!
Lääkäri kävi kyselemässä punktion jälkeen vointiani. Varoitteli, että olo voi olla aika lailla kipeä, kun vuosin niin paljon vertakin ja nestettä luultavasti kertyy kohdun taakse. Kertoi myös oman mielipiteensä tilanteestamme. Eli se on totta ettei munasarjani toimi kunnolla, mutta ei ole sanottu, että sieltä ei saataisi myös kunnollisia munarakkuloita. Vihjasi monen siirtyvän tässä vaiheessa yksityiselle puolelle... Toisaalta hieman ihmetyttää, miksi emme saa käydä kolmatta hoitoa, jos tällä kertaa tulos oli lopulta parempi kuin ensimmäisellä? No, tätä pitää kysellä tarkemmin, jos (ja kun) siihen on tarvetta. Nyt kuitenkin odotetaan huomista puhelinsoittoa ja tietoa päästäänkö siirtoon perjantaina.
tiistai 2. joulukuuta 2008
Onnenpotku vai kohtalon ivaa?
Kiitos taas kerran kaikista kommenteista ja huolenpidosta! Ne todella auttavat jaksamaan!!
Eilen oli sitten se toinen ultra. Aika oli 8:15 eli aamun ensimmäinen aika. Armas onnistui monen mutkan kautta siirtämään omaa aamun työtapaamistaan puolella tunnilla ja kuvittelimme, että pääsemme yhdessä klinikalle. Olimme varautuneet keskustelemaan Kirurgini kanssa jatkosta. Olin varautunut tämän yrityksen loppumiseen ja jatkon pohtimiseen. Mielessä risteili Kirurgin mainitsemat luovutetut munasolut, endometrioosin hoitaminen jatkossa, mahdolliset tulevat syöpäriskit ja jopa kohdun ja munasarjan poisto syövät välttääkseni. Pää oli siis aika lailla täynnä ajatuksia ja kysymyksiä. Siksi myös Armas halusi ehdottomasti olla paikalla.
Siellä siis istuimme ja odotimme. Kuvittelimme pääsevämme ajoissa sisälle, koska kyseessähän oli aamun ensimmäinen aika! No, näin ei käynyt. Kello kävi eikä kutsua tullut. Lopulta Armas joutui lähtemään töihin ja minä jäin yksin odottelemaan. Tässä vaiheessa toivoin, että paikalla olisi sijaislääkäri, koska olimme yhdessä päättäneet puhua jatkosta vain Kirurgini kanssa. Olimme päättäneet tarvittaessa varata erikseen ajan juuri Kirurgilta, jos hän ei nyt olisi paikalla.
Lopulta minut huudettiin sisälle ja paikalla oli oma hoitajani sekä sijaislääkäri. Tällä kertaa sijaislääkäri yllättäen vaihtoi kättelyn jälkeen muutaman sanan ennen kuin kehoitti riisumaan. Ja minä suurin piirtein avasin vetoketjuani, kun huomasin hänet pöydän takana... No, lääkkeiden määrien tarkistamisen jälkeen kiipesin jälleen kerran pöydälle. Sijaislääkäri totesi yllättäen, että täällä on kaksi follikkelia. Itse tajusin vain hämmästyneenä sanoa "Mitä?".
Eli tarjolla olisi kaksi follikkelia, kooltaan 20mm ja 18mm. Sijaislääkäri arveli toisen olleen viimeksi piilossa sen toisen takana. Kehoitti minuakin katsomaan ruudulta miten toista on vaikea nähdä. Punktio sovittiin keskiviikoksi ja minun piti piikittää Pregnylia jo heti eilen illalla. Voitte varmaan kuvitella miten liitelin klinikalta ulos soittamaan Armaalle! Liitelin hieman liian korkealla, koska kesken matkaa puhelimeni soi, klinikalta soitettiin. Olin unohtanut odottaa papereita, jotka pitää viedä keräysklinikalle...
Onnen tunne ja liitely kesti vain hetken. Sitten se jymähti. Mitä jos follikkelit ovatkin tyhjiä? Mitä jos emme pääse vieläkään istutukseen asti? Pelko pamahti vasten kasvoja kylmänä ja kovana. Onko elämä todella niin julmaa? Meille annetaan pientä toivoa ja sitten ammutaan nauraa räkättäen alas? Juuri kun saimme itsemme edes heikosti karsittua kokoon edellisen alas ampumisen jäljiltä... Toisaalta eipä tässä muutakaan vaihtoehtoa ole. Nyt vain toivoa ei edes uskalla ajatella, päälimmäisenä tunteena on pelko. Niin suuri pelko, että se kuristaa vatsassa asti.
Eilen oli sitten se toinen ultra. Aika oli 8:15 eli aamun ensimmäinen aika. Armas onnistui monen mutkan kautta siirtämään omaa aamun työtapaamistaan puolella tunnilla ja kuvittelimme, että pääsemme yhdessä klinikalle. Olimme varautuneet keskustelemaan Kirurgini kanssa jatkosta. Olin varautunut tämän yrityksen loppumiseen ja jatkon pohtimiseen. Mielessä risteili Kirurgin mainitsemat luovutetut munasolut, endometrioosin hoitaminen jatkossa, mahdolliset tulevat syöpäriskit ja jopa kohdun ja munasarjan poisto syövät välttääkseni. Pää oli siis aika lailla täynnä ajatuksia ja kysymyksiä. Siksi myös Armas halusi ehdottomasti olla paikalla.
Siellä siis istuimme ja odotimme. Kuvittelimme pääsevämme ajoissa sisälle, koska kyseessähän oli aamun ensimmäinen aika! No, näin ei käynyt. Kello kävi eikä kutsua tullut. Lopulta Armas joutui lähtemään töihin ja minä jäin yksin odottelemaan. Tässä vaiheessa toivoin, että paikalla olisi sijaislääkäri, koska olimme yhdessä päättäneet puhua jatkosta vain Kirurgini kanssa. Olimme päättäneet tarvittaessa varata erikseen ajan juuri Kirurgilta, jos hän ei nyt olisi paikalla.
Lopulta minut huudettiin sisälle ja paikalla oli oma hoitajani sekä sijaislääkäri. Tällä kertaa sijaislääkäri yllättäen vaihtoi kättelyn jälkeen muutaman sanan ennen kuin kehoitti riisumaan. Ja minä suurin piirtein avasin vetoketjuani, kun huomasin hänet pöydän takana... No, lääkkeiden määrien tarkistamisen jälkeen kiipesin jälleen kerran pöydälle. Sijaislääkäri totesi yllättäen, että täällä on kaksi follikkelia. Itse tajusin vain hämmästyneenä sanoa "Mitä?".
Eli tarjolla olisi kaksi follikkelia, kooltaan 20mm ja 18mm. Sijaislääkäri arveli toisen olleen viimeksi piilossa sen toisen takana. Kehoitti minuakin katsomaan ruudulta miten toista on vaikea nähdä. Punktio sovittiin keskiviikoksi ja minun piti piikittää Pregnylia jo heti eilen illalla. Voitte varmaan kuvitella miten liitelin klinikalta ulos soittamaan Armaalle! Liitelin hieman liian korkealla, koska kesken matkaa puhelimeni soi, klinikalta soitettiin. Olin unohtanut odottaa papereita, jotka pitää viedä keräysklinikalle...
Onnen tunne ja liitely kesti vain hetken. Sitten se jymähti. Mitä jos follikkelit ovatkin tyhjiä? Mitä jos emme pääse vieläkään istutukseen asti? Pelko pamahti vasten kasvoja kylmänä ja kovana. Onko elämä todella niin julmaa? Meille annetaan pientä toivoa ja sitten ammutaan nauraa räkättäen alas? Juuri kun saimme itsemme edes heikosti karsittua kokoon edellisen alas ampumisen jäljiltä... Toisaalta eipä tässä muutakaan vaihtoehtoa ole. Nyt vain toivoa ei edes uskalla ajatella, päälimmäisenä tunteena on pelko. Niin suuri pelko, että se kuristaa vatsassa asti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)