Pelkkää hulinaa

Huligaani
11.08.2009
klo:18:34
3005g
49cm

Oma mussukkamme on siis syntynyt ja olemme jo kotiutuneet. Viimeisen kuukauden aikana kävimme äitiyspolilla kontrollissa Hulin pienen painoarvion vuoksi. Lisäksi lapsiveden määrää tarkkailtiin. Lopulta 10.8. kontrollissa minut passitettiin suoraan osastolle käynnistykseen, koska Hulin painoarvio oli vain 2300-2400g ja paino ei ollut noussut kuin muutaman kymmenen grammaa edellisestä arviosta.

Käynnistys lähtikin sitten etenemään vauhdilla, vaikka Huli ei ollut edes laskeutunut ja kohdunkaulaakin oli reilusti. 42 tunnin valvomisen tuloksena sain lopulta nähdä oman söpöliinimme, kauan kaivatun esikoisemme. Nyt täällä ollaan klassisesti väsyneitä, mutta niin onnellisia.

Erityiskiitos tsempityksestä ja aktiivisesta yhteydenpidosta Piukulle.

Kunniamaininta ja ihmetystä

Tervehdys!! Päätin aikoinani ettei tästä blogista tule odotusblogia ja kyllä tuo päätös pitää vieläkin ;D. Sain kuitenkin Piukulta jokin aika sitten tällaisen


ja haluan kiittää ja kumartaa kunniasta!! Kiitos ihana ystäväiseni!! Olen todella otettu. Valitettavasti en jaa nappia eteenpäin, vaikka seurailenkin useampia ihania, hyvää mieltä tuottavia blogeja. Ihan vain siksi etten päivitä enää blogiani.

Olen kuitenkin vieraillut teidän blogeissanne epäsäännöllisen säännöllisesti - vaikka en ihan aina kommenttia käynnistäni olekaan jättänyt. Olen seuraillut käynnissä olevia projekteja ja iloinnut plussista sekä itkenyt vuolaasti koneen ääressä toisten niin julmaa kohtaloa. Tässä maailmassa ei kyllä ole mitään oikeudenmukaisuutta. Sen valitettavasti olen joutunut jo useamman kerran toteamaan! Haluan toivottaa Vatsakkaasti vappua kohti-projektista plussanneille mitä ihaninta odotusaikaa. Lisäksi haluan tietenkin toivottaa suuren suurta plussa onnea seuraavalle projektille "Kantavaksi kesäheinän aikaan". Ennen kaikkea tsemppiä ja onnellisia päiviä tulevaisuudessa ihan kaikille projektien parissa kamppaileville!! Meidän taloudessa ainakin pidetään terhakkaasti peukkuja pystyssä kaikkien puolesta!

Tässä samalla on hyvä tilaisuus täyttää muutaman virtuaaliystäväksi muodostuneen bloggaajan pyyntö ja hieman kertoilla mitä meille kuuluu. Eli meillä ihmetellään ;) Ihmetellään suuresti vatsan kasvua ja Huligaanin sitkeyttä. Ihmetellään omaa onneamme siitä, että päivä päivältä toiveemme ja unelmamme tuntuu todellisemmalta ja todellisemmalta!! Todellakin ihmetellään.

Pahoinvointini helpotti raskausviikolla 17 ja sen jälkeen on mennyt ihan hyvin. Mitä nyt tietenkin olen välillä hermoillut kaikesta ja pelännyt pahinta! Minulla ainakin kesti todella kauan ennen kuin uskalsin edes vähänkin toivoa, haaveilla ja uskoa. No, jos ihan rehellisiä ollaan, on tuon uskomisen kanssa vieläkin tekemistä. Pari viikkoa vielä ja Huligaanilla on 90% mahdollisuus selvitä, vaikka synnytys käynnistyisi. Ehkä sitten jo uskokin vahvistuu - ehkä.

Minua on onneksi siunattu mitä ihanimmalla puolisolla! Hän osaa lohduttaa, kannustaa ja rohkaista. Armas on opettanut minua nauttimaan siitä mitä meille tarjotaan - tapahtui tulevaisuudessa sitten mitä vain. Piuku kirjoitti siitä miten itku on herkässä aina välillä ja saa itsekin ihmetellä reaktioitaan. Minä olen kyynelehtinyt lähes joka kerta, kun olemme asioineet lastentarvikeliikkeissä. Tuntuu jotenkin vain niin uskomattomalta, että ME olemme ko. alan liikkeessä ihan oikeasti miettimässä ja pohtimassa tarpeellisia (tai niitä tarpeettomia) hankintoja! Ja niitä vaunuja en sitten ole muuten vieläkään uskaltanut ostaa - merkki, malli ja kankaiden väri on kyllä jo päätetty ;D

Ihanimpia kokemuksia on tietenkin Huligaanin jumppatuokiot! Huligaani osaa tarvittaessa nostattaa mukavia kumpuja vatsanahkaan tai saada koko vatsan tekemään villiä aaltoliikettä. Meidän oma mukelos, makelos, muksuttaja ;D

Olemme käyneet muutamassa ylimääräisessä ultrassa yksityisellä puolella, ihan vain vähentääksemme hermoilua (siis lähinnä minun hermoiluani) ja lepuuttaksemme hermojamme (lähinnä Armaan, kun minä hermoilen...). Kaikki on kunnossa ja sekin tuntuu uskomattomalta.

Täällä siis edetään päivä kerrallaan ja nautitaan odotuksesta - niin ja tietenkin ihmetellään!


PS: Niin ja se vaunujen kankaiden väri on tuo Sopraano - arvailkaa siitä Huligaanin sukupuoli ;)

Kiitos ja kumarrus

Tuhannet kiitokset kaikille huhuiluista ;) Valitettavasti päätökseni pitää eli en jatka tätä blogia. Tämä blogi aloitettiin ja tarkoitettiin kertomaan lapsettomuudesta. Jossain vaiheessa ajattelin perustaa uuden "pientä masunsisäistä puuhaa" blogin, mutta sekin on jäänyt.

Kirjoittelen kyllä asioita, tapahtumia ja tunnelmia muistiin, mutta vain itselleni (ja ehkä tulevaisuudessa Huligaania varten). Toistaiseksi tämä vaihtoehto tuntuu hyvältä, vaikka tiedän että siellä ruudun toisella puolella on paljon ihania, suurenmoisia ihmisiä, jotka varmasti tarjoaisivat tukea ja vinkkejä tälle pitkälle ja osittain tuskaisellekin matkalle kohti vanhemmuutta!

Koen kuitenkin jostain syystä pystyväni kirjoittamaan rehellisemmin ja rennommin ihan vain itselleni sekä muutamille hyville ystävilleni. En mitenkään halua väheksyä teitä ihanat "blogisisareni", mutta kuten olemme viime aikoina huomanneet, täältä blogistaniasta löytyy myös ihmisiä joiden päämääränä tuntuu olevan vain häiriköinti ja mielipahan aiheuttaminen. Ja tosiasia on, että tällä hetkellä en kaipaa elämääni yhtään ylimääräisiä sotia ja taisteluita.

Toivottavasti hyväksytte kuikuiluni kuitenkin omissa blogeissanne, koska täysin ilman teitä en pysty elämään! Näiden blogistaniassa viettämieni kuukausien aikana olen kohdannut uskomattoman ihania ihmisiä ja todellista toisesta välittämistä. Sillä voiko välittäminen olla pyytettömämpää kuin silloin kun sitä tarjoaa ihminen, jota et ole koskaan edes tavannut?! Toivon sydämestäni, että tämä ihana tsemppaminen ja toisesta huolehtiminen ei koskaan sammu ja häviä! Kiitän ja kumarran saamastamme tuesta vaikealla matkallamme ja toivotan sydämestäni kaikille unelmien toteutumista ja hyvää elämää.


Kiitos!

Pientä muokkausta...

Älkää hermostuko, suoritan vain pientä muokkausta blogissa. Lisäsin sivupalkkiin "kategoriat", niiden kautta löytyy helpommin ja nopeammin mm. hoidoissa käytetyt lääkkeet.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli lopettaa blogini klinikalla suoritettuun ensimmäiseen ultraan, mutta tuo pahoinvointi muutti suunnitelmat. Olin niin väsynyt etten saanut päivitettyä blogia ja ilmoitettua lopetuksesta. Aloitin blogini lapsettomuusblogina, halusin kertoa lapsettomuushoidoista, käydä läpi omia tuntemuksiani ja ajatuksiani sekä ennen kaikkea jakaa tietoa hoidoissa käytetyistä lääkkeistä.

Nyt kuitenkin toivottavasti olemme Armaan kanssa matkalla kohti "onnellista loppua", mitä blogia aloittaessanikin toivoin. Vaikka vielä edessämme olevalla pitkällä matkalla jokin menisi pieleen, tuo toivoa ja onnea se, että olemme päässeet näin pitkälle! Alunperin tämäkin mahdollisuus oli kuitenkin niin pienen pieni.

Älkää siis häiriintykö "turhista" päivitysviesteistä! Kiitos mukana kulkemisesta. Haluan toivottaa kaikille kaikkea hyvää, toteutukoon jokaisen unelmat!

Puuhis, Armas ja Huligaani rv 9+3

Huligaani jumppaa...

Eli jos vau.fi sivustoon on uskominen, alkaa Huligaani tästä päivästä lähtien liikkua. Viikon päästä Huligaania voidaan nimittää alkion sijaan sikiöksi! Hurjaa!! Ja minä en vieläkään ole oikein sisäistänyt olevani raskaana... Olen vain ollut kipeänä.

Tässä muutama päivä sitten lueskelin muiden blogeja ja jonkun blogissa oli sivupalkissa blogilista otsikon "kanssani odottelee" alla. Olin saada sätkyn, kun listalla oli oma blogini! Piti oikein tuijottaa tuota listaa ja hengitellä. Koskahan sitä oikein sisäistää tämän todeksi?

Ensi viikon torstaina on ensimmäinen neuvolakäynti. Silloin Huligaani on jo virallisesti sikiö ja pääsemme häntä morjestamaan. Jospa se tekisi tästä todellisempaa?

Sen kuitenkin tiedän, että minun on lauantaisin turha suunnistaa kioskille lottokuponkia täyttämään! Olen saanut elämässäni kaksi täysosumaa ja tuskin kukaan saa kolmea! Minun lottovoittoni ovat Armas ja Huligaani. Heistä olen ikuisesti kiitollinen.

Pienin askelin

Löytyihän se syykin tuohon järkyttävään pahoinvointiin! Näyttää siltä, kuten itsekin pikku hiljaa matkan varrella epäilin, että minulle tuo Progesteron lääkitys oli liikaa. Kun olin joutunut kiskomaan noita Gavisconeja sen paketillisen vajaassa kahdessa vuorokaudessa, päätin jättää progesteronin pois. Tarkoituksena oli aluksi jatkaa lääkettä joka toinen ilta, mutta koska seuraava aamu oli totaalisesti toisenlainen, jätin lääkkeen kokonaan pois. Kirurginihan oli suositellut ko. lääkkeen jatkamista vielä viikon joka ilta ja sitten viikon verran joka toinen ilta. Eli minun olisi pitänyt käyttää sitä vielä tämä viikko.

Rasavillirusakkokin epäili jossain vaiheessa tuota lisälääkettä minulle ja kun muistin hänen lopettaneen ko. lääkityksen heti plussaan, uskalsin tehdä päätökseni. Lisäksi varmuutta antoi Kirurgin hieman epäilevä asenne jatketaanko lääkitystä vai ei. Viime tapaamisellahan hän kommentoi monen sen jättävän pois siinä vaiheessa, kun ensimmäinen ultra on käyty läpi ja kaikki on ok.

Pahoinvointini oli viime viikon alussa aika rankkaa luokkaa. Ruokavalioon kuului vain piimä, jogurtti ja viili. Liikunta oli nollassa. Hyvä ystäväni (kolmen lapsen äiti) lohdutteli, että älä huoli, kyllä lapsi osaa imeä sinusta kaiken tarvitsemansa niin ennen kuin jälkeenkin synnytyksen. Häneltä sain muutaman vinkinkin pahoinvointia vastaan. Kaikki saamani vinkit tuli kokeiltua, mutta näköjään niin kauan kuin minussa oli tuota ylimääräistä hormoonia, mikään vinkki ei auttanut.

Nyt olen siis ollut jo useamman päivän ilman lääkitystä ja olo on täysin eri. Kyllähän pahoinvointiakin on, jatkuvaa pientä kuvotuksen tunnetta ja välillä kunnon yrjötystä, mutta se nyt on pientä aiempaan verrattuna. Uskoisin olotilan tasoittuvan "normaalille" tasolle, kun lääke on poistunut elimistöstäni. Nyt saamistani vinkeistäkin alkaa olemaan apua ;D

Rankka raskaus

Kyllä täällä hengissä ollaan - juuri ja juuri. Kiitos kyselijöille! Viime päivät ovat menneet usvassa ja hyvinkin samalla kaavalla. Yö tulee nukuttua huonosti, kun herään muutaman tunnin päästä pahoinvointiin. Yritän tehdä kaikki kevätjuhlatemput, jotta pääsisin takaisin nukkumaan, joskus siinä onnistuen, joskus en. Yöpöydällä on pillimehua, jota juon ennen kuin nostankaan päätäni. Juon sitä pitkin yötä aina kun heräilen. Tämä saattaa hieman helpottaa, toisinaan ei sitten pätkääkään.

Aamulla syön Armaan keittämää puuroa ja voin pahoin. Yritän pysyä hereillä ja voin todella pahoin. Aamupäivällä saan yleensä nukuttua muutaman tunnin vain pienessä pahoinvoinnissa. Herättyäni voin todella pahoin. Yritän väkisin syödä jotain ja voin pahoin. Jälleen pienet nokkaunet iltapäivällä, koska kroppa tärisee pahoinvoinnista ja väsymyksestä. Armas saapuu kotiin ja yritän pahoinvoinnistani huolimatta syödä jotain. Ilta menee sohvalla puoli-istuvassa asennossa pahoinvoinnin kourissa ja sumussa. Sitten onkin jo aika yrittää saada nukuttua yöunet.

Närästys saavutti ihan uuden mittakaavan. Alkuvaiheessa ainoat pahoinvointia helpottavat ruoka-aineet olivat mandariinit ja kirsikkatomaatit. Eivät niinkään hyviä vaihtoehtoja, kun ajattelee närästystä! Ylävatsaa ei voi koskettaa ja se näyttää juuri räjähtävältä ilmapallolta. Tämä osaltaan antaa haasteita nukkumisasennolle, koska vatsallaan ei voi tietenkään nukkua ja kyljellä ei tiedä miten kätensä laittaisi ettei vatsaan koskisi. Siis selällään ja kädet sivulla - ei onnistu minulta.

Lopulta oli pakko turvautua lääkkeisiin. Armas kävi hakemassa apteekista Gavisconia. Soitin vielä neuvolaankin kysyäkseni kuinka paljon niitä voi ottaa, kun paketissa ei mainita vuorokauden maksimimäärää. Puhelimeen vastasi ihan mukavan kuuluinen neuvolatäti, joka pahoitteli ettei osaa kyllä yhtään auttaa. Lääkkeet ja niiden määrät ovat lääkärin asioita...

Armas ja juuri räjähtämäisillään oleva ylävatsa saivat minut kuitenkin aloittamaan kuurin. Alkuvaiheessa oli kyllä pienestä kiinni etten heti oksentanut, kun lääkkeen suuhuni laitoin. Seuraavana päivänä saimme onneksi varmistuksen apteekista ettei maksimimäärää ko. lääkkeelle ole määritetty. Siitä ei ole mitään haittaa, koska se ei imeydy elimistöön. Tuli sitten kiskottua Gavisconia paketillinen puolessatoista vuorokaudessa (siis se pienempi paketti 20 kpl, ei sentään suurempi 120 kpl).

Seuraavana yönä jätin myös progesteronin tunkemisen sinne, vaikka Kirurgini olikin ehdottanut, että käyttäisin sitä vielä viikon joka ilta ja sitten seuraavalla viikolla joka toinen ilta. Ero oli aika uskomaton!! Ensimmäisenä lääkkeettömänä yönä nukuin putkeen hieman yli viisi tuntia. Jipii!

Olo oli aamulla kuin toiselta planeetalta. Ajatukset olivat paljon positiivisempia ja aurinkoisempia. Selvisin päivästä vain muutamalla Gavisconilla. En enää pyöritellyt mielessäni pelkästään kauhuskennaarioita tulevaisuudesta...

Ilo oli kuitenkin varsin lyhytaikainen. Illalla närästys ja pahoinvointi saavuttivat vanhat mittakaavansa ja olin täysin loppu - niin fyysisesti kuin henkisestikin. Lisäksi uutena piirteenä oli totaalisen sekaisin oleva pötsi - siis vatsa.

Tänä aamuna Armas kävi jälleen kerran apteekissa. Sain ranteisiin Sea Band - rannekkeet. Nyt odotetaan jännityksellä onko näillä yhtään mitään vaikutusta. Toistaiseksi ihmeparantumista ei ole tapahtunut. Kohta käyvät keinot vähiin.