Kiitos myötätunnosta ja tsempistä sekä siitä, että jaksatte käydä kurkkimassa, vaikka täällä uutiset eivät koskaan kovin hyviä ole.
Tajusin otsikoineeni eilisen kirjoituksen "miltä tuntuu", mutta en itse asiassa kertonut kuitenkaan tunteista - vain kylmää raakaa päivitystä. Mutta niistä tunteista. Onnekseni luonto taitaa osata hommansa, olen meinaan enimmäkseen turta, tyhjä, tunnoton. Toisaalta todellisuuden iskiessä tuska on niin suuri ettei sitä kestäisikään jatkuvana. Elämä on pysähtynyt.
Eilen pääsin klinikalta parkkipaikalle ja autoon ennen kuin pokka petti. Ilta meni enemmän ja vähemmän itkiessä, olimme molemmat kotona. Kirurgini kirjoitti minulle Armaan pyynnöstä unilääkkeitä (vai nukahtamislääkkeitä?). Otin yhden jo 18:00 ja seitsemän aikaan taju lähti. Heräsin kuitenkin 22:30 ja ajattelin, että tässäkö se sitten oli! Kylläpä auttoi. Toisaalta kolmen ja puolenkin tunnin unet tähän väsymykseen ovat tervetulleita. Onnekseni sain nukuttua loppuyöstä useamman tunnin olohuoneen sohvalla.
Tänä aamuna Armas lähti urheasti töihin. Minä vedin täkin korvilleni. Tuntuu ettei ole mitään syytä nousta sängystä (tai siis sohvalta ...). Olen yrittänyt valmistella itseäni tähän tilanteeseen, mutta huomaan epäonnistuneeni aika lailla täydellisesti. Minusta taitaa väkisinkin tulla se mitä eniten pelkäsin - katkera lapseton.
Huomenna on pakko nousta, mutta mietin sitä vasta huomenna. Naapurin aiheuttama kolina ja kolke eivät ainakaan helpota tätä oloa missään muodossa. Miten voikaan vihata jotain ihmistä, vaikka häntä ei edes tunne!? Muuttaminenkaan ei ole niitä ihan yksinkertaisimpia ratkaisuja tähän ongelmaan. Saamme tuskin vuokrattua asuntoamme joulua vasten ja tässä taantumassa on turha odottaa nopeaa myyntiaikaa. Toisaalta haluaisin saada suunnittelemamme remontin valmiiksi ja nähdä lopputuloksen. Lisäksi tällä hetkellä, ihan rehellisesti sanottuna, voimat ovat niin vähissä, että en yksinkertaisesti jaksaisi ryhtyä itse muuttamaan ja hoitamaan muuton ym. mukanaan tuomia asioita. Ja miksi perkeleessä meidän täytyisi luopua kodistamme yhden idiootin vuokralaisen vuoksi!? Täytyy toivoa, että yläkerran idiootti lähtee jouluksi pois ja että isännöitsijä LOPULTAKIN tekisi asialle jotain. Siitä hänelle kuitenkin maksetaan.
Ja ihan vain tiedoksi, minulla ei ole mitään vuokralaisia vastaan. Olen itsekin asunut todella kauan vuokralla, ostimme ensiasuntomme varmasti huomattavasti vanhempina kuin yleensä on tapana. En vain ymmärrä miksi pitää muuttaa kerrostaloon, jos oma elämäntyyli ei sinne pienimmässäkään määrin sovellu! Alan lämmetä Armaan mielipiteelle siitä ettei opiskelijoita saisi päästää asumaan "tavallisten" ihmisten asuntoihin, vaikka tuolla ajattelulla olisin joutunut kärsimään opiskeluaikanani huomattavasti kauemmin jatkuvista yöbileistä ja supermasentavasta asuinympäristöstä. Kestin itse vain puoli vuotta opiskelijasolussa.
Toisaalta kuten armas Aadiskin kommentoi, asunnosta voi aina muuttaa, mutta toimimattomia munasarjoja ei voi vaihtaa. Se on kylmä, raaka tosiasia. Meillä mahdollisuudet ovat olemattamat, niin pienet, että nyt on syytä keskustella ja miettiä jatkoa. Minulla ei ole pienintäkään ajatusta miten tulemme tästä selviämään. Jos edes selviämme.
Tajusin otsikoineeni eilisen kirjoituksen "miltä tuntuu", mutta en itse asiassa kertonut kuitenkaan tunteista - vain kylmää raakaa päivitystä. Mutta niistä tunteista. Onnekseni luonto taitaa osata hommansa, olen meinaan enimmäkseen turta, tyhjä, tunnoton. Toisaalta todellisuuden iskiessä tuska on niin suuri ettei sitä kestäisikään jatkuvana. Elämä on pysähtynyt.
Eilen pääsin klinikalta parkkipaikalle ja autoon ennen kuin pokka petti. Ilta meni enemmän ja vähemmän itkiessä, olimme molemmat kotona. Kirurgini kirjoitti minulle Armaan pyynnöstä unilääkkeitä (vai nukahtamislääkkeitä?). Otin yhden jo 18:00 ja seitsemän aikaan taju lähti. Heräsin kuitenkin 22:30 ja ajattelin, että tässäkö se sitten oli! Kylläpä auttoi. Toisaalta kolmen ja puolenkin tunnin unet tähän väsymykseen ovat tervetulleita. Onnekseni sain nukuttua loppuyöstä useamman tunnin olohuoneen sohvalla.
Tänä aamuna Armas lähti urheasti töihin. Minä vedin täkin korvilleni. Tuntuu ettei ole mitään syytä nousta sängystä (tai siis sohvalta ...). Olen yrittänyt valmistella itseäni tähän tilanteeseen, mutta huomaan epäonnistuneeni aika lailla täydellisesti. Minusta taitaa väkisinkin tulla se mitä eniten pelkäsin - katkera lapseton.
Huomenna on pakko nousta, mutta mietin sitä vasta huomenna. Naapurin aiheuttama kolina ja kolke eivät ainakaan helpota tätä oloa missään muodossa. Miten voikaan vihata jotain ihmistä, vaikka häntä ei edes tunne!? Muuttaminenkaan ei ole niitä ihan yksinkertaisimpia ratkaisuja tähän ongelmaan. Saamme tuskin vuokrattua asuntoamme joulua vasten ja tässä taantumassa on turha odottaa nopeaa myyntiaikaa. Toisaalta haluaisin saada suunnittelemamme remontin valmiiksi ja nähdä lopputuloksen. Lisäksi tällä hetkellä, ihan rehellisesti sanottuna, voimat ovat niin vähissä, että en yksinkertaisesti jaksaisi ryhtyä itse muuttamaan ja hoitamaan muuton ym. mukanaan tuomia asioita. Ja miksi perkeleessä meidän täytyisi luopua kodistamme yhden idiootin vuokralaisen vuoksi!? Täytyy toivoa, että yläkerran idiootti lähtee jouluksi pois ja että isännöitsijä LOPULTAKIN tekisi asialle jotain. Siitä hänelle kuitenkin maksetaan.
Ja ihan vain tiedoksi, minulla ei ole mitään vuokralaisia vastaan. Olen itsekin asunut todella kauan vuokralla, ostimme ensiasuntomme varmasti huomattavasti vanhempina kuin yleensä on tapana. En vain ymmärrä miksi pitää muuttaa kerrostaloon, jos oma elämäntyyli ei sinne pienimmässäkään määrin sovellu! Alan lämmetä Armaan mielipiteelle siitä ettei opiskelijoita saisi päästää asumaan "tavallisten" ihmisten asuntoihin, vaikka tuolla ajattelulla olisin joutunut kärsimään opiskeluaikanani huomattavasti kauemmin jatkuvista yöbileistä ja supermasentavasta asuinympäristöstä. Kestin itse vain puoli vuotta opiskelijasolussa.
Toisaalta kuten armas Aadiskin kommentoi, asunnosta voi aina muuttaa, mutta toimimattomia munasarjoja ei voi vaihtaa. Se on kylmä, raaka tosiasia. Meillä mahdollisuudet ovat olemattamat, niin pienet, että nyt on syytä keskustella ja miettiä jatkoa. Minulla ei ole pienintäkään ajatusta miten tulemme tästä selviämään. Jos edes selviämme.
3 kommenttia:
Toi on NIIN totta et kyl sekin vihaks pistää että täytyis luopua omasta kodista sen takia että joku kekskenkavuinen(kaikesta päätellen) ei ymmärrä kerrostaloasumisen tapoja!! Mut siis hiffasit just sen pointin mikä mulla oli siin viime postauksen kommentis!
Mä en oikeesti löydä tähän kohtaan sanoja. Mun kurkkua kuristaa teidän puolesta ja sieluun saakka sattuu. Se on ihmeellistä, oudon ihmisen puolesta voi tuntea fyysistä tuskaa. Mutta niin se vaan menee.
Jumalauta tää maailma on vaan niin helvetin epäreilu ja kohtuuton!!! Mä pelkään tota ihan samaa, juuri sitä että musta tulee katkera lapseton. Mä voin luetella miljoona niitä kaikkia korulauseita kuinka muiden onni ei ole multa pois ja onhan mahdollisuutena vielä adoptio(vaikkakaan ei meillä) ja sijoitusperheenä toiminen mutta helvetti soikoon, jos me emme biologista lasta saa, sitä ei korvaa yhtään mikään!!!!! Ei muiden onni, ei adoptio, ei sijoitus, EI MIKÄÄN!
Ja mä en usko että siitä selviää ikinä. Niin julmaa kun se onkin. Mä en vaan usko. Ja sehän tässä pelottavinta onkin.
Pitäisikö meidän suunnitella jokin kumisaapasisku sinne sun ihanaisen naapurin luo??
Ei voi kun toivoa, että suurempi Gonal annos puhaltaisi jotain tuulta sun muniksiin!! Se on aivan käsittämättömän karmea tilanne , että tosiaan joutuu toteamaan , että tässäkö tämä oli. Suurella pelolla odotan onko se jonain päivänä meidän kohdalla.
Mitäs kaikkea olet tuohon unettomuuteen kokeillut?
Ja voit koska tahansa kirjuuttaa tänne päin jos siltä yhtään tuntuu!! Rasavillirusakko@gmail.com
Mä oon niin pahoillani. :( Typerästä naapurista, tottelemattomista munasarjoista - kaikesta! Ja pidän peukkuja, että gonal äffä osoittaisi voimansa, kaikista peloista huolimatta.
Minä voin myös suorilta käsin liittyä samaan "pelkään, että minusta tulee katkera lapseton" -kerhoon. Todellakin!
Ei helv.!!! Eikö tässä voisi onni jo kääntyä meillä kaikilla!!!???
Lähetä kommentti