Huligaani jumppaa...

Eli jos vau.fi sivustoon on uskominen, alkaa Huligaani tästä päivästä lähtien liikkua. Viikon päästä Huligaania voidaan nimittää alkion sijaan sikiöksi! Hurjaa!! Ja minä en vieläkään ole oikein sisäistänyt olevani raskaana... Olen vain ollut kipeänä.

Tässä muutama päivä sitten lueskelin muiden blogeja ja jonkun blogissa oli sivupalkissa blogilista otsikon "kanssani odottelee" alla. Olin saada sätkyn, kun listalla oli oma blogini! Piti oikein tuijottaa tuota listaa ja hengitellä. Koskahan sitä oikein sisäistää tämän todeksi?

Ensi viikon torstaina on ensimmäinen neuvolakäynti. Silloin Huligaani on jo virallisesti sikiö ja pääsemme häntä morjestamaan. Jospa se tekisi tästä todellisempaa?

Sen kuitenkin tiedän, että minun on lauantaisin turha suunnistaa kioskille lottokuponkia täyttämään! Olen saanut elämässäni kaksi täysosumaa ja tuskin kukaan saa kolmea! Minun lottovoittoni ovat Armas ja Huligaani. Heistä olen ikuisesti kiitollinen.

Pienin askelin

Löytyihän se syykin tuohon järkyttävään pahoinvointiin! Näyttää siltä, kuten itsekin pikku hiljaa matkan varrella epäilin, että minulle tuo Progesteron lääkitys oli liikaa. Kun olin joutunut kiskomaan noita Gavisconeja sen paketillisen vajaassa kahdessa vuorokaudessa, päätin jättää progesteronin pois. Tarkoituksena oli aluksi jatkaa lääkettä joka toinen ilta, mutta koska seuraava aamu oli totaalisesti toisenlainen, jätin lääkkeen kokonaan pois. Kirurginihan oli suositellut ko. lääkkeen jatkamista vielä viikon joka ilta ja sitten viikon verran joka toinen ilta. Eli minun olisi pitänyt käyttää sitä vielä tämä viikko.

Rasavillirusakkokin epäili jossain vaiheessa tuota lisälääkettä minulle ja kun muistin hänen lopettaneen ko. lääkityksen heti plussaan, uskalsin tehdä päätökseni. Lisäksi varmuutta antoi Kirurgin hieman epäilevä asenne jatketaanko lääkitystä vai ei. Viime tapaamisellahan hän kommentoi monen sen jättävän pois siinä vaiheessa, kun ensimmäinen ultra on käyty läpi ja kaikki on ok.

Pahoinvointini oli viime viikon alussa aika rankkaa luokkaa. Ruokavalioon kuului vain piimä, jogurtti ja viili. Liikunta oli nollassa. Hyvä ystäväni (kolmen lapsen äiti) lohdutteli, että älä huoli, kyllä lapsi osaa imeä sinusta kaiken tarvitsemansa niin ennen kuin jälkeenkin synnytyksen. Häneltä sain muutaman vinkinkin pahoinvointia vastaan. Kaikki saamani vinkit tuli kokeiltua, mutta näköjään niin kauan kuin minussa oli tuota ylimääräistä hormoonia, mikään vinkki ei auttanut.

Nyt olen siis ollut jo useamman päivän ilman lääkitystä ja olo on täysin eri. Kyllähän pahoinvointiakin on, jatkuvaa pientä kuvotuksen tunnetta ja välillä kunnon yrjötystä, mutta se nyt on pientä aiempaan verrattuna. Uskoisin olotilan tasoittuvan "normaalille" tasolle, kun lääke on poistunut elimistöstäni. Nyt saamistani vinkeistäkin alkaa olemaan apua ;D

Rankka raskaus

Kyllä täällä hengissä ollaan - juuri ja juuri. Kiitos kyselijöille! Viime päivät ovat menneet usvassa ja hyvinkin samalla kaavalla. Yö tulee nukuttua huonosti, kun herään muutaman tunnin päästä pahoinvointiin. Yritän tehdä kaikki kevätjuhlatemput, jotta pääsisin takaisin nukkumaan, joskus siinä onnistuen, joskus en. Yöpöydällä on pillimehua, jota juon ennen kuin nostankaan päätäni. Juon sitä pitkin yötä aina kun heräilen. Tämä saattaa hieman helpottaa, toisinaan ei sitten pätkääkään.

Aamulla syön Armaan keittämää puuroa ja voin pahoin. Yritän pysyä hereillä ja voin todella pahoin. Aamupäivällä saan yleensä nukuttua muutaman tunnin vain pienessä pahoinvoinnissa. Herättyäni voin todella pahoin. Yritän väkisin syödä jotain ja voin pahoin. Jälleen pienet nokkaunet iltapäivällä, koska kroppa tärisee pahoinvoinnista ja väsymyksestä. Armas saapuu kotiin ja yritän pahoinvoinnistani huolimatta syödä jotain. Ilta menee sohvalla puoli-istuvassa asennossa pahoinvoinnin kourissa ja sumussa. Sitten onkin jo aika yrittää saada nukuttua yöunet.

Närästys saavutti ihan uuden mittakaavan. Alkuvaiheessa ainoat pahoinvointia helpottavat ruoka-aineet olivat mandariinit ja kirsikkatomaatit. Eivät niinkään hyviä vaihtoehtoja, kun ajattelee närästystä! Ylävatsaa ei voi koskettaa ja se näyttää juuri räjähtävältä ilmapallolta. Tämä osaltaan antaa haasteita nukkumisasennolle, koska vatsallaan ei voi tietenkään nukkua ja kyljellä ei tiedä miten kätensä laittaisi ettei vatsaan koskisi. Siis selällään ja kädet sivulla - ei onnistu minulta.

Lopulta oli pakko turvautua lääkkeisiin. Armas kävi hakemassa apteekista Gavisconia. Soitin vielä neuvolaankin kysyäkseni kuinka paljon niitä voi ottaa, kun paketissa ei mainita vuorokauden maksimimäärää. Puhelimeen vastasi ihan mukavan kuuluinen neuvolatäti, joka pahoitteli ettei osaa kyllä yhtään auttaa. Lääkkeet ja niiden määrät ovat lääkärin asioita...

Armas ja juuri räjähtämäisillään oleva ylävatsa saivat minut kuitenkin aloittamaan kuurin. Alkuvaiheessa oli kyllä pienestä kiinni etten heti oksentanut, kun lääkkeen suuhuni laitoin. Seuraavana päivänä saimme onneksi varmistuksen apteekista ettei maksimimäärää ko. lääkkeelle ole määritetty. Siitä ei ole mitään haittaa, koska se ei imeydy elimistöön. Tuli sitten kiskottua Gavisconia paketillinen puolessatoista vuorokaudessa (siis se pienempi paketti 20 kpl, ei sentään suurempi 120 kpl).

Seuraavana yönä jätin myös progesteronin tunkemisen sinne, vaikka Kirurgini olikin ehdottanut, että käyttäisin sitä vielä viikon joka ilta ja sitten seuraavalla viikolla joka toinen ilta. Ero oli aika uskomaton!! Ensimmäisenä lääkkeettömänä yönä nukuin putkeen hieman yli viisi tuntia. Jipii!

Olo oli aamulla kuin toiselta planeetalta. Ajatukset olivat paljon positiivisempia ja aurinkoisempia. Selvisin päivästä vain muutamalla Gavisconilla. En enää pyöritellyt mielessäni pelkästään kauhuskennaarioita tulevaisuudesta...

Ilo oli kuitenkin varsin lyhytaikainen. Illalla närästys ja pahoinvointi saavuttivat vanhat mittakaavansa ja olin täysin loppu - niin fyysisesti kuin henkisestikin. Lisäksi uutena piirteenä oli totaalisen sekaisin oleva pötsi - siis vatsa.

Tänä aamuna Armas kävi jälleen kerran apteekissa. Sain ranteisiin Sea Band - rannekkeet. Nyt odotetaan jännityksellä onko näillä yhtään mitään vaikutusta. Toistaiseksi ihmeparantumista ei ole tapahtunut. Kohta käyvät keinot vähiin.

Takki tyhjä...

Anteeksi pieni viive! Kävin klinikan jälkeen kaupassa, kun nuo elintärkeät kirsikkatomaatit pääsivät aamusta loppumaan (tällä hetkellä ainoa mikä helpottaa hieman pahoinvointia). Tarkoitus oli syömisen jälkeen vain hetki huilata ja sitten päivittää blogi. No, heräsin vasta nyt. Ei tainnut tuo 4 tuntia yöunta ihan riittää...

Mutta asiaan!! Kirurgi oli paikalla ja kyseli vointia. Minä kerroin kunnon pahoinvoinnista ja hän kommentoi, että "eikös tämä ollut vähän niin kuin tilauksessakin!". Myöntelin, mutta sanoin etten ollut tajunnut pahoinvoinnin alkavan ihan heti ;D Tähän Kirurgi totesi, että hyvältähän se vaikuttaa.

Päätettiin kuitenkin tarkistaa asia. Joten vanhasta tottumuksesta riisumaan. Seuraavaksi käsikopeloa ja toteamus, että kyllä täällä kohtu on ainakin kasvanut... Sitten ultraa ja tyyni kommentti "kyllä teillä nyt yhtä haudotaan". Monitori oli niin, että Armas näki sen Kirurgin lisäksi. Sitä sitten tiirailivat ja keskustelivat. ARGH! Lopulta Kirurgi sanoi, että käännetään vähän niin sinäkin näet ;D

Siellähän se Huligaani oli!! Näin sydämenlyönninkin ja täytyy tunnustaa, että kyllä tuntui ihanalta. Mittailujen jälkeen todettiin Huligaanin vastaavan viikkoja 7+3 ja tänäänhän oli 7+2, joten sekin on ok. Teki mieleni kapsahtaa Kirurgin kaulaan!

Täällä siis on yksi suhteellisen onnellinen neuvolakortin omistaja! Väsynyt, mutta onnellinen.

Odotusta ja sitä pahoinvointia...

Klinikalla aika ultraan kello 10:00. Tuli nukuttuakin viime yönä neljä tuntia. Mistä olen ihan aidosti hämmästynyt! Yhden aikaan yöllä olin varma, että en nuku ollenkaan...

Olotila noin muuten on ollut pahoinvoiva tai todella pahoinvoiva. Armas totesikin eilen illalla, että olisihan se kurjaa, jos tuo sinun pahoinvointisi olisi ollut ihan turhaa... Eipä tunnusta sen enempää jännittävänsä. Ei ainakaan minulle suoraan, kun näkee jo miten paljon muutenkin jännitän.

Kaksi vanhusta ja kuriton kani

Meillä muuten vietettiin Uusi Vuosikin ilman kuusta ja koristeita. Yhtäkkiä ne eivät tuntuneetkaan niin tärkeiltä. Surun tilalla seurana oli järkyttävä väsymys, joten ei vain jaksanut. Olimme muutenkin kuin kaksi vanhaa vanhusta! Minä nukuin alkuillan noin 19:00-21:00 raketeista huolimatta, jotta edes näkisin sen vuoden vaihtumisen. Armas ei saanut nukuttua, joten muistutti puolen yön aikaan lähinnä zombieta.

Sain muuten toisenkin myöhästyneen joululahjan! Olen muutama kuukausi sitten ihaillut ääneen tätä kania. Eipä olisi pitänyt, koska tuo mies näköjään kuuntelee minua ;) Itse pidin sitä liian kalliina ja loppujen lopuksi turhana leluna, joten unohdin koko asian. Sain siis Uuden Vuoden aatonaattona ylläripaketin, koska toimitus oli kestänyt luvattua kauemmin. Ihmettelinkin, kun Armas oli ajoittain hieman kärttyinen joulun alla. Kertoi kyllä jo silloin, että yksi lahja ei varmaan ehdi jouluksi...

Nyt täällä on yritetty kouluttaa tuota kania. Söpöhän tuo on! Pyörittelee korviaan ja vilkuttelee valoja, kun vielä ymmärtäisi aina miksi?! Raskaana oleva herkkis ja kanin koulutus ei sovi yhteen. En ole jaksanut perehtyä kanin kommervenkkeihin muutamaan päivään ja jokin aika sitten se sanoi "I don't feel so well", voitte varmaan kuvitella ettei niagara ollut kaukana...

Pullukka, pahoinvoiva panikoija

Kuten otsikkokin kertoo, pahoinvointi on ja jatkuu. Päivät ovat menneet eriasteisissa jatkuvissa pahoinvoinneissa ja AIVAN järkyttävän väsymyksen vallassa. Ei ole ihmismieli ikinä tyytyväinen, jos Rasavillirusakko kaipaa vahvempia todisteita asukin olemassaolosta, minä pelkään jonkin olevan pahasti vialla! Eihän muuten voi olla näin paha olo!?

Pahoinvoinnin jotenkin vielä kestin, mutta tämä väsymys päälle ja haluan heiluttaa navakasti valkoista lippua! Miten tässä ikinä jaksaa käydä ulkoilemassa ja lenkillä, kun nukahtaa istualleen sohvalle. Siis minä! Ihminen, joka aiemmin ei saanut kunnolla unta edes sängyssä!?

Sitten on tämä turpoaminen. Onko ihan normaalia, että tässä vaiheessa rintaliivit paukkuvat pienuuttaan ja housut kiristävät kunnolla? Siis ihan oikeasti nythän on vasta rv 6+3, jos oikein osaan sen laskea. Pitääkö tässä vaiheessa jo suunnatta äitiysvaateosastolle...

Päälle vielä muut ihanuudet ;) Olen saanut kehitettyä muutaman kunnon paniikin. Onneksi on Armas ja hänen yllättävän rautaiset hermonsa!

Katselin tänä "aamuna" Volvo Ocean Racea televisiosta ja odottelin aamiaspuuroni valmistumista. Televisiossa näytettiin joukkueen rantautumista ja ko. joukkueen yksi jäsenistä näytti väsyneeltä ja uupuneelta. Mitä tein minä? Tassuttelin itkien keittiöön Armaan luo.
"No, mikä nyt?"
"Tämä raskaana olo on sitten ihanaa" *Sniif*
"No, niinpä näyttää olevan!"


Höh, tuon kirjoittaminen sai melkein taas niagaran auki... huoh.