Viime yönä tuli nukuttua kaksi tuntia. En ole aiemmin spekuloinut väsymykseni syitä enkä oikeastaan seurauksiakaan, kun en jaksa kaikesta valittaa, varsinkaan julkisesti. Kerrottakoon nyt kuitenkin, että meidän yläkerrassa asuu todellinen idiootti (tämä yksi kauneimmista nimistä, joita itse olen hänestä käyttänyt). Hänen elämänrytminsä on täysin erilainen kuin muilla. Itse olen nyt kuukauden nukkunut maksimissaan neljä tuntia yössä, senkin usein jaksoissa. Viime yönä tuli tosiaan nukuttua kokonaiset kaksi tuntia.
Ei varmaankaan tarvitse mainita, että unettomuus näkyy jo naamasta. Sitä ei edes Joe Blasco ja Diorin puuteri peitä - ei vaikka kuinka yrittäisi. Elämä ei ole herkkua, ei missään muodossa. Päivät menevät sumussa ja fyysisesti todella pahoissa olotiloissa. Olo vaihtelee surkean, järkyttävän ja todellisen kooman välillä. Edellisviikon lauantaina ilmoitin Armaalle, että jos en ensi yönä nuku, täytyy lähteä sairaalaan. Armas oli samaa mieltä. Nukuin silloin neljä tuntia ja sillä jaksoin taas pari viikkoa.
Nyt tuntuu heittävän jo psyykkisestikin. Naapurin onneksi olen niin väsynyt etten jaksa mennä yläkertaan riehumaan pesäpallomailan kera, en vaikka herään kolinaan kolmannen kerran puolentoista tunnin sisällä. Varsinkaan, kun en ole jaksanut sitä mailaa käydä vielä ostamassa, hyvistä suunnitelmista huolimatta.
Voihan tietenkin olla, että hoidot vaikuttavat osaltaan asiaan. Tähän en kuitenkaan ihan heti usko, koska en ensimmäisellä kierroksella kärsinyt tälläisestä unettomuudesta. Voin siis täysin puhtaalla omalla tunnolla ilmoittaa naapurimme syylliseksi. Tästä minulla on todisteena myös Armaani mustat silmänaluset ja kiristyvä pinna.
Jotta elämämme ei olisi liian helppoa, kävimme tänään klinikalla mustien silmänalusiemme kera. Ainoa positiivinen asia oli, että paikalla oli oma hoitajani ja iki-ihana kirurgini. Tämä oli pelastus, kun kuulimme uutiset. Armaani sanoin, jos pitää kuulla huonoja uutisia, kuulen ne mielummin kirurgin kuin sijaislääkärin kertomana.
Eli olen piikittänyt nyt kuusi päivää 300 yksikköä päivässä (Gonal-f). Tästä huolimatta mitään ei ole tapahtunut. Kohdun limakalvo oli 6 mm ja suuren painelun ja ronkkimisen jälkeen lantion seinämästä löytyi oikealta puolelta yksi follikkeli. Kirurgini oli sitä mieltä, että katsotaan tuo yksikin nyt kuitenkin loppuun asti, koska tähän on jo panostettu näin paljon. Jatkan Gonalia 375 yksikköä päivässä. Perjantain ultra peruttiin ja siirrettiin maanantaille.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että minun varastoni ovat tyhjät. Kiitos vakavan endometrioosin ja ikäni. Se oli sitten tässä. Kolmatta IVF on ihan turha edes aloittaa.
Ei varmaankaan tarvitse mainita, että unettomuus näkyy jo naamasta. Sitä ei edes Joe Blasco ja Diorin puuteri peitä - ei vaikka kuinka yrittäisi. Elämä ei ole herkkua, ei missään muodossa. Päivät menevät sumussa ja fyysisesti todella pahoissa olotiloissa. Olo vaihtelee surkean, järkyttävän ja todellisen kooman välillä. Edellisviikon lauantaina ilmoitin Armaalle, että jos en ensi yönä nuku, täytyy lähteä sairaalaan. Armas oli samaa mieltä. Nukuin silloin neljä tuntia ja sillä jaksoin taas pari viikkoa.
Nyt tuntuu heittävän jo psyykkisestikin. Naapurin onneksi olen niin väsynyt etten jaksa mennä yläkertaan riehumaan pesäpallomailan kera, en vaikka herään kolinaan kolmannen kerran puolentoista tunnin sisällä. Varsinkaan, kun en ole jaksanut sitä mailaa käydä vielä ostamassa, hyvistä suunnitelmista huolimatta.
Voihan tietenkin olla, että hoidot vaikuttavat osaltaan asiaan. Tähän en kuitenkaan ihan heti usko, koska en ensimmäisellä kierroksella kärsinyt tälläisestä unettomuudesta. Voin siis täysin puhtaalla omalla tunnolla ilmoittaa naapurimme syylliseksi. Tästä minulla on todisteena myös Armaani mustat silmänaluset ja kiristyvä pinna.
Jotta elämämme ei olisi liian helppoa, kävimme tänään klinikalla mustien silmänalusiemme kera. Ainoa positiivinen asia oli, että paikalla oli oma hoitajani ja iki-ihana kirurgini. Tämä oli pelastus, kun kuulimme uutiset. Armaani sanoin, jos pitää kuulla huonoja uutisia, kuulen ne mielummin kirurgin kuin sijaislääkärin kertomana.
Eli olen piikittänyt nyt kuusi päivää 300 yksikköä päivässä (Gonal-f). Tästä huolimatta mitään ei ole tapahtunut. Kohdun limakalvo oli 6 mm ja suuren painelun ja ronkkimisen jälkeen lantion seinämästä löytyi oikealta puolelta yksi follikkeli. Kirurgini oli sitä mieltä, että katsotaan tuo yksikin nyt kuitenkin loppuun asti, koska tähän on jo panostettu näin paljon. Jatkan Gonalia 375 yksikköä päivässä. Perjantain ultra peruttiin ja siirrettiin maanantaille.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että minun varastoni ovat tyhjät. Kiitos vakavan endometrioosin ja ikäni. Se oli sitten tässä. Kolmatta IVF on ihan turha edes aloittaa.
3 kommenttia:
Voi hevonvittu (anteeksi järkyttävän groteski sanavalintani).
Mä tuun pian leipomaan sitä naapuria jollain lainapatongilla jos ei meno muutu, täällä ihan tarpeeksi murheita ilman tuollaisia!!!
Joululahjaksi vähintään saat jonkun mäiskimen!
Onks tää sit siinä? Maanantaina on siis vielä toivoa? Folli voi vielä kypsyä kauniiksi, upeaksi pikku "alkkariksi" pienellä avulla?
Tsempitykset ja voimat lähtee täältä niiiiin lujaa sun luo. Oot mielessä.
Voi helvetin helvetin helvetti!!!!! Ja tää kaikki tuli siitä että mä olen NIIN pahoillani tosta teidän tilanteesta!!! Toki joo, onhan toi naapurikin vittumainen juttu, mutta näin karskisti sanottuna siitähän pääsee eroon muuttamalla, mutta milläs pääset eroon toimintansa lopettaneista munasarjoista? Et millään!
Mä olen niin pahoillani että mä en edes yritä löytää siihen sanoja. Mä vaan toivon että te jaksaisitte joten kuten eteenpäin. Mä en ala tarjoilemaan edes mitään "toivotaan ihmettä" juttua, joo, tokihan sitä toivoo ihan varmasti kaikki, mut tiedän senkin että se ei sua lohduta!
Voimia mä lähetän teille molemmille. Jokaiseen päivään jonkun pienen pienen hyvän mielen pisaran, jonkun jutun, jonka avulla pääsee hetken kerrallaan eteenpäin. Mä oon vaan niin helvetin pahoillani!
(niin ja anteeks tää kielenkäyttö, en vaan tässä kohtaa pysty sanojani säästeleen!)
Minua itkettää, niin suuri suru ja epätoivo tekstistäsi ilmenee. Jälleen kerran olen ihan sanaton tämän maailman epäreiluuden edessä! Aadis ja Piuku kommentoivatkin tosi osuvasti, heihin on tässä asiassa helppo yhtyä. Tosin itse haluan löytää aina jokin pienen toivon pilkahduksen ja kyllähän teillä sellainen on. Ajatukset siis kiinni siihen yhteen folliin :)
Jaksamista Puuhis!
Lähetä kommentti