tiistai 4. marraskuuta 2008

Sen ainokaisen munasolun tarinaa

Seuraavana aamuna sain puhelun keräysklinikalta. Munasolun tilasta ei kuulema saanut selvää. Hoitaja selvitti asian rauhallisesti ja kiirehtimättä. Tässä vaiheessa ei ollut tapahtunut selvää jakautumista, mutta kaikki toivo ei ollut mennyt, vaan jakautuminen voisi vielä tapahtua. Tietäisimme asian seuraavana aamuna. Hoitaja kyseli tuntemuksiani ja kerroin ettei omat odotukseni olleet kovinkaan korkealla. Erityisesti jäi mieleen hoitajan kommentti "Me kaikki täällä pidämme peukkuja teidän puolesta".

Puhelun jälkeen soitin Armaalleni ja kerroin uutiset. Jostain kumman syystä odotuksemme kääntyivät toisinpäin, eli minä olin hieman toiveikas ja Armas ei enää oikein jaksanut uskoa. Aika mahdolliseen istutukseen olisi seuraavana aamuna. Olimme sopineet hoitajan kanssa, että soittaisin itse heti aamusta ja tarkistaisin tilanteen.

Illalla sain aikani kulumaan murehtimalla seuraavaa lääkettä, eli Lugesteroneja. Rasavillirusakon blogista olin (onneksi) lukenut, että ko. lääkkeessä olisi maapähkinäöljyä. Itse olen pähkinäallergikko. Oma sijaislääkärimme ei ollut osannut asiaa mitenkään kommentoida, oma hoitajani häntä informoi, että "yleensä on kirjoitettu korvaavaksi lääkkeeksi Crinone". Tämä Crinone on kuitenkin apteekissa ns. tilattava lääke, joten sen saamiseen menisi muutama päivä.

Onneksi olin saanut vastauksia keräysklinikalta, eli jos en tuota Crinonea ehtisi saamaan, voisin hyvin aloittaa Lugesteroneilla ja sitten tarvittaessa siirtyä Crinoneen. Kaikki allergikot eivät kuulema Lugesteroneista oireita saa. Maapähkinäöljy on vain liukastusaineena lääkkeen kuoressa, joten voisi hyvin olla, että ainoa oire on kutina.

Toinen päänvaivaa aiheuttava seikka olisi munasolun tilanne. Periaatteessa minun pitäisi ottaa tuo Lugesteron tai Crinone ennen kuin tietäisin onko munasolu edes istutuskunnossa. Keräysklinikalla olivat lohduttaneet, että maailma ei kaadu vaikka ottaisin ensimmäisen Lugesteronin istutuksen jälkeen. Ainakin itse olen löytänyt itsestäni ihan uuden piirteen näiden hoitojen myötä, panikoimisen. Miksi ihmeessä jokainen pienikin seikka lääkkeiden ja niiden oton suhteen saa aikaan paniikkia? Jos jotain ei tiedä tarkkaan, ja joskus vaikka tietäisikin, alkaa pääkoppa lähettämään pienimuotoista paniikki viestiä. Menikö tämä nyt oikein? Mitä nyt kuuluu tehdä? Miten tämä nyt vaikuttaa? Menikö jotain pieleen? Apua!

Heräsin siis aikaisin aamusta ja otin "ihan vain varmuudeksi" Lugesteronin, koska Crinonea en ollut saanut. Hyvä kun sain Lugesteroneja!! Tukusta 200 mg kapselit olivat loppuneet, joten jouduin yhden kapselin sijasta käyttämään heikompaa lääkettä ja laittamaan kaksi kapselia, eli siis vieläkin suuremman annoksen maapähkinäöljyä. Sitten vain kyttäsin kelloa.

Lopulta kello oli jo sen verran, että kehtasin soittaa keräysklinikalle. Munasolu ei ollut lähtenyt jakautumaan. Kuuntelin pahoittelut ja kiittelin tiedosta. Kyyneleet tulivat vasta, kun suljin puhelimen.


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen niin todella pahoillani... :( En osaa muuta edes sanoa. Ei ole sanoja.

Voimia ja jaksamista. Ja iso halaus.

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei!!! Oon todella pahoillani! Lämmin halaus ja voimia!!

PiKo kirjoitti...

*haaaalitus*
ja iso "voi p*ska"...

pähkinäallergia on minulle myös tuttu juttu, jännä että käyttävät noin allegisoivaa ainetta lääkkeissä!!! ihan pöhköä!

PiKo kirjoitti...

Vähäsen pitää aina tirauttaa, ihan periaatteesta. Mä oon poikkeuksellisesti kikatellut tänään. (lopullisesti kajahtanut tai jotakin?)

Ja kun kätilö kertoi tämän kriittisen informaation se säikähti kun mä löin kädet yhteen ja hihkasin "JeSSS Mä tiesin sen!!"
Sitten pitikin jo kiiruhtaa selittelemään syytä.

Sää oot ihana.
Tsemppiä sinne.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! En voi kun pahoitella huonoa tuuriasi.Toivotaan että seuraavalla kerralla käy paremmin.Itse käyn välillä lukemassa teidän lapsettomien blogia kun olen aikoinaan käynyt saman läpi parisuhteessa vuosia sitten ja nyt parisuhteen päätyttyä yritän lasta yksin.Takana on yksi inssi ja toinen tehostetusti.Nyt siirryin ivf:ään,joka onkin entuudestaan tuttua puuhaa.

Myös minä olen allerginen maapähkinälle.Koetin ekalla kerralla asiasta kysellä,mutta silloin ei kukaan ottanut kantaa ja vähätteli asiaa.Jopa apteekissa sanoivat ja väittivät minulle ettei se mitään pähkinää sisällä kunnes näytin pakkauksen merkintää.Onneksi nykyään asiaan jo suhtaudutaan vakavasti.Nyt kun aloitin hoidot ja tämän projektin uudestaan osasin jo sanoa allergiastani ja vaatia muuta lääkettä.Sain lugesteroiden sijasta tabletteja eli sellainen lääke kun Terolut.Tuolla apteekissa ainakin niitä oli heti saatavilla eivätkä kuulemma ole yhtään kalliimpia.

En sitten varmaksi tiedä käykö tuo lääke sinulle,mutta kannattaahan aina kysäistä.

Anonyymi kirjoitti...

Suuri kiitos kaikille tsemppi kommenteista! Kyllä täällä toivutaan - pikku hiljaa. Päivä kerrallaan, niinhän se menee.

Kiitos Tuhkimolle Terolut vinkistä! Tuo Crinone on tosiaan tilaustuote ja hinta on sen veroinen. Lisäksi se ei tietenkään ole Kela korvauksen piirissä, kuten ei ole Lugesteronikaan. Täytyypä kysäistä lääkäriltä, jospa ensi kierroksella saataisiin sijaislääkärin tilalle vielä oma kirurgi.