Viiden viikon päästä leikkauksesta istuimme Armaani kanssa lapsettomuusklinikan aulassa odottaen kutsua kirurgin vastaanotolle. Minulle tehtäisiin leikkauksen jälkeinen tarkastus ja keskustelisimme mahdollisista hoidoista, eli IVF:stä. Sitä kirurgini oli meille ehdottanut. Huonossa tilanteessa on syytä turvautua heti järeisiin aseisiin! Tunteet olivat sekavat, toisaalta jännittyneet mutta myös toiveikkaat. Tässä vaiheessa en ollut selvittänyt oikeastaan yhtään mitään hoidoista. Olin keskittynyt pelkästään leikkauksesta toipumiseen.
Ennen laparoskopiaa istuin koneen ääressä ja kaivoin esille kaikki tiedot operaatiosta. Siis aivan kaikki - ne pahimmatkin. Sain useamman kommentin sukulaisiltani siitä miten "pimeä" ja "hullu" olin, kun selvitin huonoimpiakin skennaarioita. Armaani onneksi piti minut järjissäni, vakuuttaen minulla olevan täysi oikeus tekemisiini ja tunteisiini! Onneksi yksi serkuistani oli tiedonetsintäoperaatiossa suurena apuna, sain häneltä useita hyviä linkkejä ja tietoja sekä suomennoksia omituisista laboratoriotesteistä. Hän jaksoi kuunnella selityksiäni ja kysymyksiäni niin sähköpostitse kuin puhelimitse. Kiitos hänelle siitä!
Aiempi tietojen etsintäoperaatio oli ilmeisesti osittain syynä siihen, että en yksinkertaisesti jaksanut enää selvittää IVF kulkua ja vaikutuksia. Vastaanotolla kaduin päätöstäni vain toipua leikkauksesta. Kirurgi esitteli hoidon vaiheet pääpiirteittäin. Itse en osannut esittää oikein mitään kysymyksiä. Tunsin itseni idiootiksi, ei mikään mukava tunne. Kyseessä oli kuitenkin aika merkittävä asia meidän elämässä ja minä vain istuin ja nyökyttelin.
Poislähtiessäni murehdin jopa sitä, ettei meitä hyväksytäkään, kun emme antaneet kovin asioihin perehtynyttä kuvaa itsestämme. Kirjoitimme lapsettomuushoitosopimukset ja jäimme odottelemaan hoitojen alkua, koska edessä olisi klinikan kesätauko ja siksi varsinaiset hoidot aloitettaisiin vasta neljän kuukauden päästä, seuraava aika sairaalaan oli sovittu viiden kuukauden päähän. IVF:n hoitokaaviot, aikataulut ja lapsettomuushoitosopimukset taskussa marssimme kotiin sekavin tuntein. Kirurgini oli painottanut, että voisimme koska tahansa purkaa sopimuksen. Meillä oli siis muutama kuukausi aikaa setviä tunteitamme ja selvittää mihin olisimme ryhtymässä.
Olimme kuitenkin päättäneet aloittaa sodan. Tässä vaiheessa kuvittelin sodankäynnin olevan fyysisesti rankempaa kuin henkisesti. Me olimme jo kokeneet yhtä ja toista yhdessä ja selviäisimme kyllä henkisesti. Miten väärässä olinkaan...
Ennen laparoskopiaa istuin koneen ääressä ja kaivoin esille kaikki tiedot operaatiosta. Siis aivan kaikki - ne pahimmatkin. Sain useamman kommentin sukulaisiltani siitä miten "pimeä" ja "hullu" olin, kun selvitin huonoimpiakin skennaarioita. Armaani onneksi piti minut järjissäni, vakuuttaen minulla olevan täysi oikeus tekemisiini ja tunteisiini! Onneksi yksi serkuistani oli tiedonetsintäoperaatiossa suurena apuna, sain häneltä useita hyviä linkkejä ja tietoja sekä suomennoksia omituisista laboratoriotesteistä. Hän jaksoi kuunnella selityksiäni ja kysymyksiäni niin sähköpostitse kuin puhelimitse. Kiitos hänelle siitä!
Aiempi tietojen etsintäoperaatio oli ilmeisesti osittain syynä siihen, että en yksinkertaisesti jaksanut enää selvittää IVF kulkua ja vaikutuksia. Vastaanotolla kaduin päätöstäni vain toipua leikkauksesta. Kirurgi esitteli hoidon vaiheet pääpiirteittäin. Itse en osannut esittää oikein mitään kysymyksiä. Tunsin itseni idiootiksi, ei mikään mukava tunne. Kyseessä oli kuitenkin aika merkittävä asia meidän elämässä ja minä vain istuin ja nyökyttelin.
Poislähtiessäni murehdin jopa sitä, ettei meitä hyväksytäkään, kun emme antaneet kovin asioihin perehtynyttä kuvaa itsestämme. Kirjoitimme lapsettomuushoitosopimukset ja jäimme odottelemaan hoitojen alkua, koska edessä olisi klinikan kesätauko ja siksi varsinaiset hoidot aloitettaisiin vasta neljän kuukauden päästä, seuraava aika sairaalaan oli sovittu viiden kuukauden päähän. IVF:n hoitokaaviot, aikataulut ja lapsettomuushoitosopimukset taskussa marssimme kotiin sekavin tuntein. Kirurgini oli painottanut, että voisimme koska tahansa purkaa sopimuksen. Meillä oli siis muutama kuukausi aikaa setviä tunteitamme ja selvittää mihin olisimme ryhtymässä.
Olimme kuitenkin päättäneet aloittaa sodan. Tässä vaiheessa kuvittelin sodankäynnin olevan fyysisesti rankempaa kuin henkisesti. Me olimme jo kokeneet yhtä ja toista yhdessä ja selviäisimme kyllä henkisesti. Miten väärässä olinkaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti