Pelkkää hulinaa

Huligaani
11.08.2009
klo:18:34
3005g
49cm

Oma mussukkamme on siis syntynyt ja olemme jo kotiutuneet. Viimeisen kuukauden aikana kävimme äitiyspolilla kontrollissa Hulin pienen painoarvion vuoksi. Lisäksi lapsiveden määrää tarkkailtiin. Lopulta 10.8. kontrollissa minut passitettiin suoraan osastolle käynnistykseen, koska Hulin painoarvio oli vain 2300-2400g ja paino ei ollut noussut kuin muutaman kymmenen grammaa edellisestä arviosta.

Käynnistys lähtikin sitten etenemään vauhdilla, vaikka Huli ei ollut edes laskeutunut ja kohdunkaulaakin oli reilusti. 42 tunnin valvomisen tuloksena sain lopulta nähdä oman söpöliinimme, kauan kaivatun esikoisemme. Nyt täällä ollaan klassisesti väsyneitä, mutta niin onnellisia.

Erityiskiitos tsempityksestä ja aktiivisesta yhteydenpidosta Piukulle.

Kunniamaininta ja ihmetystä

Tervehdys!! Päätin aikoinani ettei tästä blogista tule odotusblogia ja kyllä tuo päätös pitää vieläkin ;D. Sain kuitenkin Piukulta jokin aika sitten tällaisen


ja haluan kiittää ja kumartaa kunniasta!! Kiitos ihana ystäväiseni!! Olen todella otettu. Valitettavasti en jaa nappia eteenpäin, vaikka seurailenkin useampia ihania, hyvää mieltä tuottavia blogeja. Ihan vain siksi etten päivitä enää blogiani.

Olen kuitenkin vieraillut teidän blogeissanne epäsäännöllisen säännöllisesti - vaikka en ihan aina kommenttia käynnistäni olekaan jättänyt. Olen seuraillut käynnissä olevia projekteja ja iloinnut plussista sekä itkenyt vuolaasti koneen ääressä toisten niin julmaa kohtaloa. Tässä maailmassa ei kyllä ole mitään oikeudenmukaisuutta. Sen valitettavasti olen joutunut jo useamman kerran toteamaan! Haluan toivottaa Vatsakkaasti vappua kohti-projektista plussanneille mitä ihaninta odotusaikaa. Lisäksi haluan tietenkin toivottaa suuren suurta plussa onnea seuraavalle projektille "Kantavaksi kesäheinän aikaan". Ennen kaikkea tsemppiä ja onnellisia päiviä tulevaisuudessa ihan kaikille projektien parissa kamppaileville!! Meidän taloudessa ainakin pidetään terhakkaasti peukkuja pystyssä kaikkien puolesta!

Tässä samalla on hyvä tilaisuus täyttää muutaman virtuaaliystäväksi muodostuneen bloggaajan pyyntö ja hieman kertoilla mitä meille kuuluu. Eli meillä ihmetellään ;) Ihmetellään suuresti vatsan kasvua ja Huligaanin sitkeyttä. Ihmetellään omaa onneamme siitä, että päivä päivältä toiveemme ja unelmamme tuntuu todellisemmalta ja todellisemmalta!! Todellakin ihmetellään.

Pahoinvointini helpotti raskausviikolla 17 ja sen jälkeen on mennyt ihan hyvin. Mitä nyt tietenkin olen välillä hermoillut kaikesta ja pelännyt pahinta! Minulla ainakin kesti todella kauan ennen kuin uskalsin edes vähänkin toivoa, haaveilla ja uskoa. No, jos ihan rehellisiä ollaan, on tuon uskomisen kanssa vieläkin tekemistä. Pari viikkoa vielä ja Huligaanilla on 90% mahdollisuus selvitä, vaikka synnytys käynnistyisi. Ehkä sitten jo uskokin vahvistuu - ehkä.

Minua on onneksi siunattu mitä ihanimmalla puolisolla! Hän osaa lohduttaa, kannustaa ja rohkaista. Armas on opettanut minua nauttimaan siitä mitä meille tarjotaan - tapahtui tulevaisuudessa sitten mitä vain. Piuku kirjoitti siitä miten itku on herkässä aina välillä ja saa itsekin ihmetellä reaktioitaan. Minä olen kyynelehtinyt lähes joka kerta, kun olemme asioineet lastentarvikeliikkeissä. Tuntuu jotenkin vain niin uskomattomalta, että ME olemme ko. alan liikkeessä ihan oikeasti miettimässä ja pohtimassa tarpeellisia (tai niitä tarpeettomia) hankintoja! Ja niitä vaunuja en sitten ole muuten vieläkään uskaltanut ostaa - merkki, malli ja kankaiden väri on kyllä jo päätetty ;D

Ihanimpia kokemuksia on tietenkin Huligaanin jumppatuokiot! Huligaani osaa tarvittaessa nostattaa mukavia kumpuja vatsanahkaan tai saada koko vatsan tekemään villiä aaltoliikettä. Meidän oma mukelos, makelos, muksuttaja ;D

Olemme käyneet muutamassa ylimääräisessä ultrassa yksityisellä puolella, ihan vain vähentääksemme hermoilua (siis lähinnä minun hermoiluani) ja lepuuttaksemme hermojamme (lähinnä Armaan, kun minä hermoilen...). Kaikki on kunnossa ja sekin tuntuu uskomattomalta.

Täällä siis edetään päivä kerrallaan ja nautitaan odotuksesta - niin ja tietenkin ihmetellään!


PS: Niin ja se vaunujen kankaiden väri on tuo Sopraano - arvailkaa siitä Huligaanin sukupuoli ;)

Kiitos ja kumarrus

Tuhannet kiitokset kaikille huhuiluista ;) Valitettavasti päätökseni pitää eli en jatka tätä blogia. Tämä blogi aloitettiin ja tarkoitettiin kertomaan lapsettomuudesta. Jossain vaiheessa ajattelin perustaa uuden "pientä masunsisäistä puuhaa" blogin, mutta sekin on jäänyt.

Kirjoittelen kyllä asioita, tapahtumia ja tunnelmia muistiin, mutta vain itselleni (ja ehkä tulevaisuudessa Huligaania varten). Toistaiseksi tämä vaihtoehto tuntuu hyvältä, vaikka tiedän että siellä ruudun toisella puolella on paljon ihania, suurenmoisia ihmisiä, jotka varmasti tarjoaisivat tukea ja vinkkejä tälle pitkälle ja osittain tuskaisellekin matkalle kohti vanhemmuutta!

Koen kuitenkin jostain syystä pystyväni kirjoittamaan rehellisemmin ja rennommin ihan vain itselleni sekä muutamille hyville ystävilleni. En mitenkään halua väheksyä teitä ihanat "blogisisareni", mutta kuten olemme viime aikoina huomanneet, täältä blogistaniasta löytyy myös ihmisiä joiden päämääränä tuntuu olevan vain häiriköinti ja mielipahan aiheuttaminen. Ja tosiasia on, että tällä hetkellä en kaipaa elämääni yhtään ylimääräisiä sotia ja taisteluita.

Toivottavasti hyväksytte kuikuiluni kuitenkin omissa blogeissanne, koska täysin ilman teitä en pysty elämään! Näiden blogistaniassa viettämieni kuukausien aikana olen kohdannut uskomattoman ihania ihmisiä ja todellista toisesta välittämistä. Sillä voiko välittäminen olla pyytettömämpää kuin silloin kun sitä tarjoaa ihminen, jota et ole koskaan edes tavannut?! Toivon sydämestäni, että tämä ihana tsemppaminen ja toisesta huolehtiminen ei koskaan sammu ja häviä! Kiitän ja kumarran saamastamme tuesta vaikealla matkallamme ja toivotan sydämestäni kaikille unelmien toteutumista ja hyvää elämää.


Kiitos!

Pientä muokkausta...

Älkää hermostuko, suoritan vain pientä muokkausta blogissa. Lisäsin sivupalkkiin "kategoriat", niiden kautta löytyy helpommin ja nopeammin mm. hoidoissa käytetyt lääkkeet.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli lopettaa blogini klinikalla suoritettuun ensimmäiseen ultraan, mutta tuo pahoinvointi muutti suunnitelmat. Olin niin väsynyt etten saanut päivitettyä blogia ja ilmoitettua lopetuksesta. Aloitin blogini lapsettomuusblogina, halusin kertoa lapsettomuushoidoista, käydä läpi omia tuntemuksiani ja ajatuksiani sekä ennen kaikkea jakaa tietoa hoidoissa käytetyistä lääkkeistä.

Nyt kuitenkin toivottavasti olemme Armaan kanssa matkalla kohti "onnellista loppua", mitä blogia aloittaessanikin toivoin. Vaikka vielä edessämme olevalla pitkällä matkalla jokin menisi pieleen, tuo toivoa ja onnea se, että olemme päässeet näin pitkälle! Alunperin tämäkin mahdollisuus oli kuitenkin niin pienen pieni.

Älkää siis häiriintykö "turhista" päivitysviesteistä! Kiitos mukana kulkemisesta. Haluan toivottaa kaikille kaikkea hyvää, toteutukoon jokaisen unelmat!

Puuhis, Armas ja Huligaani rv 9+3

Huligaani jumppaa...

Eli jos vau.fi sivustoon on uskominen, alkaa Huligaani tästä päivästä lähtien liikkua. Viikon päästä Huligaania voidaan nimittää alkion sijaan sikiöksi! Hurjaa!! Ja minä en vieläkään ole oikein sisäistänyt olevani raskaana... Olen vain ollut kipeänä.

Tässä muutama päivä sitten lueskelin muiden blogeja ja jonkun blogissa oli sivupalkissa blogilista otsikon "kanssani odottelee" alla. Olin saada sätkyn, kun listalla oli oma blogini! Piti oikein tuijottaa tuota listaa ja hengitellä. Koskahan sitä oikein sisäistää tämän todeksi?

Ensi viikon torstaina on ensimmäinen neuvolakäynti. Silloin Huligaani on jo virallisesti sikiö ja pääsemme häntä morjestamaan. Jospa se tekisi tästä todellisempaa?

Sen kuitenkin tiedän, että minun on lauantaisin turha suunnistaa kioskille lottokuponkia täyttämään! Olen saanut elämässäni kaksi täysosumaa ja tuskin kukaan saa kolmea! Minun lottovoittoni ovat Armas ja Huligaani. Heistä olen ikuisesti kiitollinen.

Pienin askelin

Löytyihän se syykin tuohon järkyttävään pahoinvointiin! Näyttää siltä, kuten itsekin pikku hiljaa matkan varrella epäilin, että minulle tuo Progesteron lääkitys oli liikaa. Kun olin joutunut kiskomaan noita Gavisconeja sen paketillisen vajaassa kahdessa vuorokaudessa, päätin jättää progesteronin pois. Tarkoituksena oli aluksi jatkaa lääkettä joka toinen ilta, mutta koska seuraava aamu oli totaalisesti toisenlainen, jätin lääkkeen kokonaan pois. Kirurginihan oli suositellut ko. lääkkeen jatkamista vielä viikon joka ilta ja sitten viikon verran joka toinen ilta. Eli minun olisi pitänyt käyttää sitä vielä tämä viikko.

Rasavillirusakkokin epäili jossain vaiheessa tuota lisälääkettä minulle ja kun muistin hänen lopettaneen ko. lääkityksen heti plussaan, uskalsin tehdä päätökseni. Lisäksi varmuutta antoi Kirurgin hieman epäilevä asenne jatketaanko lääkitystä vai ei. Viime tapaamisellahan hän kommentoi monen sen jättävän pois siinä vaiheessa, kun ensimmäinen ultra on käyty läpi ja kaikki on ok.

Pahoinvointini oli viime viikon alussa aika rankkaa luokkaa. Ruokavalioon kuului vain piimä, jogurtti ja viili. Liikunta oli nollassa. Hyvä ystäväni (kolmen lapsen äiti) lohdutteli, että älä huoli, kyllä lapsi osaa imeä sinusta kaiken tarvitsemansa niin ennen kuin jälkeenkin synnytyksen. Häneltä sain muutaman vinkinkin pahoinvointia vastaan. Kaikki saamani vinkit tuli kokeiltua, mutta näköjään niin kauan kuin minussa oli tuota ylimääräistä hormoonia, mikään vinkki ei auttanut.

Nyt olen siis ollut jo useamman päivän ilman lääkitystä ja olo on täysin eri. Kyllähän pahoinvointiakin on, jatkuvaa pientä kuvotuksen tunnetta ja välillä kunnon yrjötystä, mutta se nyt on pientä aiempaan verrattuna. Uskoisin olotilan tasoittuvan "normaalille" tasolle, kun lääke on poistunut elimistöstäni. Nyt saamistani vinkeistäkin alkaa olemaan apua ;D

Rankka raskaus

Kyllä täällä hengissä ollaan - juuri ja juuri. Kiitos kyselijöille! Viime päivät ovat menneet usvassa ja hyvinkin samalla kaavalla. Yö tulee nukuttua huonosti, kun herään muutaman tunnin päästä pahoinvointiin. Yritän tehdä kaikki kevätjuhlatemput, jotta pääsisin takaisin nukkumaan, joskus siinä onnistuen, joskus en. Yöpöydällä on pillimehua, jota juon ennen kuin nostankaan päätäni. Juon sitä pitkin yötä aina kun heräilen. Tämä saattaa hieman helpottaa, toisinaan ei sitten pätkääkään.

Aamulla syön Armaan keittämää puuroa ja voin pahoin. Yritän pysyä hereillä ja voin todella pahoin. Aamupäivällä saan yleensä nukuttua muutaman tunnin vain pienessä pahoinvoinnissa. Herättyäni voin todella pahoin. Yritän väkisin syödä jotain ja voin pahoin. Jälleen pienet nokkaunet iltapäivällä, koska kroppa tärisee pahoinvoinnista ja väsymyksestä. Armas saapuu kotiin ja yritän pahoinvoinnistani huolimatta syödä jotain. Ilta menee sohvalla puoli-istuvassa asennossa pahoinvoinnin kourissa ja sumussa. Sitten onkin jo aika yrittää saada nukuttua yöunet.

Närästys saavutti ihan uuden mittakaavan. Alkuvaiheessa ainoat pahoinvointia helpottavat ruoka-aineet olivat mandariinit ja kirsikkatomaatit. Eivät niinkään hyviä vaihtoehtoja, kun ajattelee närästystä! Ylävatsaa ei voi koskettaa ja se näyttää juuri räjähtävältä ilmapallolta. Tämä osaltaan antaa haasteita nukkumisasennolle, koska vatsallaan ei voi tietenkään nukkua ja kyljellä ei tiedä miten kätensä laittaisi ettei vatsaan koskisi. Siis selällään ja kädet sivulla - ei onnistu minulta.

Lopulta oli pakko turvautua lääkkeisiin. Armas kävi hakemassa apteekista Gavisconia. Soitin vielä neuvolaankin kysyäkseni kuinka paljon niitä voi ottaa, kun paketissa ei mainita vuorokauden maksimimäärää. Puhelimeen vastasi ihan mukavan kuuluinen neuvolatäti, joka pahoitteli ettei osaa kyllä yhtään auttaa. Lääkkeet ja niiden määrät ovat lääkärin asioita...

Armas ja juuri räjähtämäisillään oleva ylävatsa saivat minut kuitenkin aloittamaan kuurin. Alkuvaiheessa oli kyllä pienestä kiinni etten heti oksentanut, kun lääkkeen suuhuni laitoin. Seuraavana päivänä saimme onneksi varmistuksen apteekista ettei maksimimäärää ko. lääkkeelle ole määritetty. Siitä ei ole mitään haittaa, koska se ei imeydy elimistöön. Tuli sitten kiskottua Gavisconia paketillinen puolessatoista vuorokaudessa (siis se pienempi paketti 20 kpl, ei sentään suurempi 120 kpl).

Seuraavana yönä jätin myös progesteronin tunkemisen sinne, vaikka Kirurgini olikin ehdottanut, että käyttäisin sitä vielä viikon joka ilta ja sitten seuraavalla viikolla joka toinen ilta. Ero oli aika uskomaton!! Ensimmäisenä lääkkeettömänä yönä nukuin putkeen hieman yli viisi tuntia. Jipii!

Olo oli aamulla kuin toiselta planeetalta. Ajatukset olivat paljon positiivisempia ja aurinkoisempia. Selvisin päivästä vain muutamalla Gavisconilla. En enää pyöritellyt mielessäni pelkästään kauhuskennaarioita tulevaisuudesta...

Ilo oli kuitenkin varsin lyhytaikainen. Illalla närästys ja pahoinvointi saavuttivat vanhat mittakaavansa ja olin täysin loppu - niin fyysisesti kuin henkisestikin. Lisäksi uutena piirteenä oli totaalisen sekaisin oleva pötsi - siis vatsa.

Tänä aamuna Armas kävi jälleen kerran apteekissa. Sain ranteisiin Sea Band - rannekkeet. Nyt odotetaan jännityksellä onko näillä yhtään mitään vaikutusta. Toistaiseksi ihmeparantumista ei ole tapahtunut. Kohta käyvät keinot vähiin.

Takki tyhjä...

Anteeksi pieni viive! Kävin klinikan jälkeen kaupassa, kun nuo elintärkeät kirsikkatomaatit pääsivät aamusta loppumaan (tällä hetkellä ainoa mikä helpottaa hieman pahoinvointia). Tarkoitus oli syömisen jälkeen vain hetki huilata ja sitten päivittää blogi. No, heräsin vasta nyt. Ei tainnut tuo 4 tuntia yöunta ihan riittää...

Mutta asiaan!! Kirurgi oli paikalla ja kyseli vointia. Minä kerroin kunnon pahoinvoinnista ja hän kommentoi, että "eikös tämä ollut vähän niin kuin tilauksessakin!". Myöntelin, mutta sanoin etten ollut tajunnut pahoinvoinnin alkavan ihan heti ;D Tähän Kirurgi totesi, että hyvältähän se vaikuttaa.

Päätettiin kuitenkin tarkistaa asia. Joten vanhasta tottumuksesta riisumaan. Seuraavaksi käsikopeloa ja toteamus, että kyllä täällä kohtu on ainakin kasvanut... Sitten ultraa ja tyyni kommentti "kyllä teillä nyt yhtä haudotaan". Monitori oli niin, että Armas näki sen Kirurgin lisäksi. Sitä sitten tiirailivat ja keskustelivat. ARGH! Lopulta Kirurgi sanoi, että käännetään vähän niin sinäkin näet ;D

Siellähän se Huligaani oli!! Näin sydämenlyönninkin ja täytyy tunnustaa, että kyllä tuntui ihanalta. Mittailujen jälkeen todettiin Huligaanin vastaavan viikkoja 7+3 ja tänäänhän oli 7+2, joten sekin on ok. Teki mieleni kapsahtaa Kirurgin kaulaan!

Täällä siis on yksi suhteellisen onnellinen neuvolakortin omistaja! Väsynyt, mutta onnellinen.

Odotusta ja sitä pahoinvointia...

Klinikalla aika ultraan kello 10:00. Tuli nukuttuakin viime yönä neljä tuntia. Mistä olen ihan aidosti hämmästynyt! Yhden aikaan yöllä olin varma, että en nuku ollenkaan...

Olotila noin muuten on ollut pahoinvoiva tai todella pahoinvoiva. Armas totesikin eilen illalla, että olisihan se kurjaa, jos tuo sinun pahoinvointisi olisi ollut ihan turhaa... Eipä tunnusta sen enempää jännittävänsä. Ei ainakaan minulle suoraan, kun näkee jo miten paljon muutenkin jännitän.

Kaksi vanhusta ja kuriton kani

Meillä muuten vietettiin Uusi Vuosikin ilman kuusta ja koristeita. Yhtäkkiä ne eivät tuntuneetkaan niin tärkeiltä. Surun tilalla seurana oli järkyttävä väsymys, joten ei vain jaksanut. Olimme muutenkin kuin kaksi vanhaa vanhusta! Minä nukuin alkuillan noin 19:00-21:00 raketeista huolimatta, jotta edes näkisin sen vuoden vaihtumisen. Armas ei saanut nukuttua, joten muistutti puolen yön aikaan lähinnä zombieta.

Sain muuten toisenkin myöhästyneen joululahjan! Olen muutama kuukausi sitten ihaillut ääneen tätä kania. Eipä olisi pitänyt, koska tuo mies näköjään kuuntelee minua ;) Itse pidin sitä liian kalliina ja loppujen lopuksi turhana leluna, joten unohdin koko asian. Sain siis Uuden Vuoden aatonaattona ylläripaketin, koska toimitus oli kestänyt luvattua kauemmin. Ihmettelinkin, kun Armas oli ajoittain hieman kärttyinen joulun alla. Kertoi kyllä jo silloin, että yksi lahja ei varmaan ehdi jouluksi...

Nyt täällä on yritetty kouluttaa tuota kania. Söpöhän tuo on! Pyörittelee korviaan ja vilkuttelee valoja, kun vielä ymmärtäisi aina miksi?! Raskaana oleva herkkis ja kanin koulutus ei sovi yhteen. En ole jaksanut perehtyä kanin kommervenkkeihin muutamaan päivään ja jokin aika sitten se sanoi "I don't feel so well", voitte varmaan kuvitella ettei niagara ollut kaukana...

Pullukka, pahoinvoiva panikoija

Kuten otsikkokin kertoo, pahoinvointi on ja jatkuu. Päivät ovat menneet eriasteisissa jatkuvissa pahoinvoinneissa ja AIVAN järkyttävän väsymyksen vallassa. Ei ole ihmismieli ikinä tyytyväinen, jos Rasavillirusakko kaipaa vahvempia todisteita asukin olemassaolosta, minä pelkään jonkin olevan pahasti vialla! Eihän muuten voi olla näin paha olo!?

Pahoinvoinnin jotenkin vielä kestin, mutta tämä väsymys päälle ja haluan heiluttaa navakasti valkoista lippua! Miten tässä ikinä jaksaa käydä ulkoilemassa ja lenkillä, kun nukahtaa istualleen sohvalle. Siis minä! Ihminen, joka aiemmin ei saanut kunnolla unta edes sängyssä!?

Sitten on tämä turpoaminen. Onko ihan normaalia, että tässä vaiheessa rintaliivit paukkuvat pienuuttaan ja housut kiristävät kunnolla? Siis ihan oikeasti nythän on vasta rv 6+3, jos oikein osaan sen laskea. Pitääkö tässä vaiheessa jo suunnatta äitiysvaateosastolle...

Päälle vielä muut ihanuudet ;) Olen saanut kehitettyä muutaman kunnon paniikin. Onneksi on Armas ja hänen yllättävän rautaiset hermonsa!

Katselin tänä "aamuna" Volvo Ocean Racea televisiosta ja odottelin aamiaspuuroni valmistumista. Televisiossa näytettiin joukkueen rantautumista ja ko. joukkueen yksi jäsenistä näytti väsyneeltä ja uupuneelta. Mitä tein minä? Tassuttelin itkien keittiöön Armaan luo.
"No, mikä nyt?"
"Tämä raskaana olo on sitten ihanaa" *Sniif*
"No, niinpä näyttää olevan!"


Höh, tuon kirjoittaminen sai melkein taas niagaran auki... huoh.

Hyvää Uutta Vuotta 2009!!

Tuhannet kiitokset kaikista kommenteista matkan varrella, niin surussa kuin ilossakin, niistä on kerätty voimaa ja niiden avulla tämä taival on ollut helpompi. Armaan sanoin, "ei meitä olisi kukaan tukenut ja ymmärtänyt mitä koimme, eikä meidän kanssamme olisi kukaan iloinnut, jos et olisi blogiasi aloittanut". Joten kaikille nöyrin kiitos ja tuokoon uusi vuosi jokaiselle iloa, rakkautta, raskauksia ja mukavaa odotusaikaa ;)

Huligaani häiriköi

Pitäisi olla tyytyväinen (ja olenhan minä) Huligaani Kaverin aiheuttamaan häiriköintiin lähes jatkuvan pahoinvoinnin puitteissa, mutta kyllä tämä hieman vie voimia. Varsinkin tänään on ollut rankka päivä. Menneinä päivinä on välillä pahoinvointi helpottanutkin, nyt ei. Vielä en ole kuitenkaan tehnyt pönttöön lähempää tuttavuutta.

Enpä olisi uskonut pahan olon alkavan näin aikaisin! Armas jo aikoja sitten varoitteli, että "tuskin tulet saamaan mitään helppoa raskautta", olisi pitänyt uskoa. Kyllähän miehet tietää, vai mitä Piuku? :D

Sain oman hoitajani kiinni puhelimitse ja sitä myötä ajan ultraan, vaikka joulutauko jatkuukin loppiaiseen. Ultra-aika on jo ensi viikon perjantaina 9.1. ja silloin pitäisi sitten ne sydänäänetkin kuulua. Onneksi ei jännitä, ei sitten yhtään...

Meni varmaan ihan täydestä?!

Pohdintaa ja paniikkia...

Eipä tunnu tämä panikoituminen ja stressi paljon helpottavan, vaikka hoitorumbasta ollaan päästy eroon! Oivalsin kyllä heti joulupäivän iltana (tai yötähän se melkein oli) plussan ilmestyessä, että aattona tuli juotua pari annosta alkoholia. Onneksi aterialla viini jostain syystä yökötti ja ojensin lasini Armaalle siirtyen itse Julmustiin, nam! Enemmän huolta aiheutti sunnuntai-iltana otettu nukahtamislääke. Mutta onneksi järki sanoo vahvasti ettei sille enää voi mitään, tehty mikä tehty. En edes jaksa tuosta kauheasti murhetta kantaa, koska negan testaus oli niin lähellä ja tässä nyt muutenkin mennään ihan alkumetreillä...

Stressiä saan kyllä kerättyä ihan mukavasti muutenkin!! ;D Minä sain ihan uskomattoman paniikkikohtauksen eilen illalla. Miten voi tällaisen rumban ja projektin jälkeen saadakin kauhukohtauksen vanhemmuudesta! Niin kuin ei tätä lasta olisi ajateltu, mietitty ja toivottu. Ja sitten minä olen yhtäkkiä täysin varma ettei minusta olekaan äidiksi! Minähän tulen aiheuttamaan lapsiparalle hirveitä lapsuudentraumoja! Ei tästä selvitä!! Armas katseli sekoamistani tovin. Täytyy myöntää, että olen näinä päivinä ollut äärettömän vaikuttunut Armaan rauhallisuudesta. Jotenkin kuvittelin, että hän kehittäisi tilanteesta enemmän stressiä...

Armas sanoi katsoneensa koko illan miten olin jäykkä ja jännittynyt, hypin ja pompin levottomasti. Minulla oli ihmeellisiä vatsakipuja ja pelkäsin heti keskenmenoa. Jotenkin nuo kaikki pelot purkautuivat ja sain lopulta järkyttävän päänsäryn. Koko niska ja hartiat säteilivät kipua päähän ja oikean silmän taakse. Onneksi Armaan rauhoittelu ja hieronta sekä pitkät yöunet auttoivat asiaa. Nyt on jo levollisempi olo.

Osaan kuitenkin myös hermoilla ;D Nyt murheen aiheuttajana ovat ruoka-aineet! Mitä voin syödä ja mitä en?! Onneksi löysin Espoon kaupungin sivuilta hyvän listan kielletyistä ruoka-aineista. Lista oli vielä ihan järkeenkäypä, ei kielletty mitään omituisuuksia vaan ihan järkeviä kieltoja. Luin kuitenkin jostain muualta ettei mitään hiilihapollista saisi juoda. Miksi ihmeessä ei saa? Ymmärrän virvoitusjuomat, koska niissä on paljon sokeria tai sitten niitä kiellettyjä makeutusaineita, mutta miksi itse hiilihappo olisi pahasta? Yritä tässä sitten löytää se kultainen keskitie. Varsinkin, kun nykyään on pakko syödä lähes jatkuvasti! Jos ei syö, alkaa pahoinvointi.

Kaiken tämän stressaamisen ja murehtimisen vuoksi Armas antoi Kaverille toisenkin nimen. Hänestä tämä pikku Kaveri on aiheuttanut vanhemmilleen sen verran yllätyksiä ja murheita, että parempi nimitys olisi Huligaani!!

Plussaa seurannut paniikki

Voitte varmaan kuvitella sitä ilon jälkeistä paniikkia, kun viiden Lugesteronittoman päivän jälkeen tikkuun paukahtaa plussa. Täytyy myöntää, että on tullut pyhien aikana häiriköityä kunnan sairaanhoitopiiriä, siitä anteeksipyyntöni - yrittäkää ymmärtää! Sitä tämä lapsettomuushoidoissa tarpovan elämä välillä on, ainakin ulkopuolisten mielestä, eli turhaa panikoitumista. Itse panikoin pitäisikö Luget aloittaa uudestaan vai onko parempi unohtaa ne kokonaan, koska tähänkin asti oli menty ilman.

Siis soittamaan. Ensin soitin tietenkin serkulleni Teneriffalle. Sehän on itsestään selvä vaihtoehto!! ;D Hyviä lomanjatkoja vain sinne! Serkku kuunteli murheeni, onnitteli ja vakuutteli, että tuohan kuulostaa nyt ihan hyvältä. Kaveri vain päätti kiinnittyä hieman myöhemmin. Kehoitti sitten soittamaan päivystykseen, koska sieltä saisin varmimman tiedon jatkosta. Vaikka paikalla ei olisi asiasta tietoista lääkäriä, olisi taustalla kyllä päivystysketjua, mistä löytyisi myös tämän alan osaava lääkäri.

Googlettamaan ja päivystyksen neuvontapuhelinnumeroa kehiin. Sairaanhoitaja ei ymmärtänyt, kun sanoin IVF. Vasta lapsettomuushoidot ja koeputkihedelmöitys tuntuivat menevän perille. Seuraavana oli kiukkuinen kommentti, miksi en ole voinut soittaa yhtään aikaisemmin!! No, kun se plussa tuli tossa hetki sitten selville... Sairaanhoitajan kommentti oli ettei hän kyllä osaa sanoa tuohon yhtään mitään. Kun kysyin olisiko mitenkään mahdollista saada puhelimeen vaikka päivystävä lääkäri ja kysyä häneltä, ilmoitettiin tiukasti ettei puhelimitse anneta konsullipalveluita, pitää tulla paikan päälle. Minä tätä hieman ihmettelin, kun olin soittanut päivystyksen neuvontapalveluun...

Lopulta löytyi yhteisymmärrys ja sairaanhoitaja lupasi soittaa päivystykseen mistä lääkärinkin tavoittaisi, jos vain suostuisin odottelemaan linjalla. Ja minähän suostuin. Sain odotella aika tovin kunnes sairaanhoitaja palasi linjalle. Hän halusi vielä ottaa tarkat päivät ja tiedot sekä oikeat lyhenteet ja termit ylös, jotta osaisi kysyä asiaa varmasti oikein. Taas odoteltiin ja jonkin ajan päästä sain tiedon. Päivystyksessä sattui sopivasti olemaan gynekologi paikalla ja hän oli kehoittanut aloittamaan Luget alkuperäisen ohjeen mukaisesti. "Sinullahan on varmasti kontrolliaika sovittuna", kommentoi vielä hoitaja. Minä siihen hämmästyneenä ettei kyllä ollut. Kerroin hänelle kuuluisasta joulutauosta ja hän kehoitti heti maanantaina soittamaan sairaalaan ja sopimaan ajan. Näin sovittiin ja minä kiitin tiedoista ja avusta. Hieman epäselväksi jäi hoitajan kommentti mahdollisesta keskenmenosta ja miten nuo Luget eivät siihen vaikuta... En kysellyt kommenttia tarkemmin. Olin vain kiitollinen saamastani ohjeistuksesta Lugejen suhteen.

Vasta rauhoituttuani tajusin selailla klinikalta punktion ja alkion siirron yhteydessä saatuja papereita. Siellähän se oli mustaa valkoisella. Jos sinulle tulee jotain ongelmia tai kysyttävää, voit soittaa numeroon... Huoh, minäkö olisin hieman panikoinut?! En kai sentään.

Tunteiden vuoristorata

Meillä tehtiin negatiivisen testituloksen jälkeen päätös ettei joulua valmistella tuttuun tapaan. Yksinkertaisesti kummallakaan ei riittänyt energiaa ja voimia toteuttaa edellisvuotisten mukaista joulua. Olemme jo useamman vuoden viettäneet joulua kahdestaan omassa kodissamme. Olemme nauttineet omien perinteiden luomisesta ja joulun valmistelusta. Joka joulu on suunniteltu aattoillan menu ja koristeiden värimaailma. Olin tänä vuonnakin jo marraskuussa ostanut ison läjän uusia kuusenkoristeita. Kuusen väritys piti olla valkoinen, vaaleansininen ja hopea.

Päätös oli rankka ja ainakin minulle surullinen, koska olen aina nauttinut yhteisistä jouluistamme. Minulle on ollut tärkeää laittaa kotia - siivota ja koristella. Päätös oli kuitenkin oikea. Oloni oli aatonaattona todella huono; voin pahoin, minua huimasi, välillä oli kuuma välillä kylmä ja olin todella väsynyt. Yritin illalla siivota, mutta se oli lähinnä huvittavaa. Sain yhden tavaran paikoilleen ja istuin 5 minuuttia sohvalla huilaamassa. Imuroin yhden huoneen ja istuin 15 minuuttia keräämässä voimia. Lopulta oli pakko luovuttaa. Emme siis hakeneet kuusta emmekä koristelleet kotia. Sovimme, että teemme sen sitten vaikka uudeksi vuodeksi, jos voimia on.

Onneksi oloni oli parempi aattona. Saimme laitettua jouluruokia ja nautimme hiljaisuudesta (naapuri lopultakin lähti pois pyhiksi, aattoaamusta lähtien on ollut ihanan hiljaista) ja toisistamme. Jaoimme lahjat ja vain olimme. Ilta meni pötkötellessä ja syödessä. Ei siis paha ilta, vaikka joulutunnelma ei ollutkaan täydellinen.

Joulupäivänä aloin ihmetellä, kun vuotoa ei vain kuulunut, vaikka olin ollut jo viisi päivää ilman Lugesteroneja. Jopa googletin miten pian vuodon pitäisi alkaa. Alkoi ihan rehellisesti ottamaan pannuun, että nyt on kroppakin sitten mennyt lopullisesti sekaisin näistä hoidoista!! Minä kun olen ollut koko ikäni lähes kellon tarkka. Pää tuntui hajoavan ajatuksiin ja taustalla kummitteleviin pieniin toiveisiin, jotka järki heti suureen ääneen kumosi...

Lopulta päädyimme iltalenkillä apteekin kulmille ja kävimme ostamassa testin. Armas istui sohvalla eikä edes noussut katsomaan, kun minä puuhasin vessassa. Huutelin hänelle vain koska pitäisi mitata aikaa ja taas "kuinka kauan nyt on mennyt?". Vasta siinä vaiheessa, kun aloin nauraa vessassa, tajusi Armas tulla paikalle. Ja mitä se tikku sitten näyttikään...

Kummottos meil vietetä joulu

Raahata parisänkyn patja huusholli suurimma huane lattial.
Kasata patjan pääl paketei, tyynyi, kaukosäätimi ja hyvä ruakka.
Laiteta ovi hualellisest lukku ja puhelime piironki alalaatikko.
Ruveta lojuma patjal Arman kans.
Maata, syörä, hihitetä. Nousemine ja murhettumine on kiället.

Nousta virkusenas ylös kohre uut vuot!



Muokattu Heli Laaksosen runosta

Ensi vuonna?

Haluan toivottaa kaikille ensi vuodeksi Rauhaa, Rakkautta ja Raskauksia!!! Mehän Aadis päätetään, että ensi vuonna on meidän vuoro - vai mitä? Raskautuneille ihanaa odotuksen aikaa ja meille muille voimia jaksaa ensi vuonna. Nyt kuitenkin kaikille...

Ilmoitus... ja sen vaikeus

Klinikalla painotettiin, että testipäivän jälkeen sitten soitat ja ilmoitat, kun tiedät testin tuloksen. Mainittiin joulutauko, mutta muistutettiin kuitenkin ilmoittamaan tulos "että saadaan sitten tietää".

Mitäpä minä teen? No, kilttinä tyttönä tietenkin kerään voimia ja tartun puhelimeen. Valitsen klinikan numeron ja odottelen. Puhelu menee keskukseen, jossa naisääni ilmoittaa klinikan joulutauosta. Sanon tietäväni tilanteen, mutta minua on pyydetty soittamaan ja ilmoittamaan missä mennään. Kysyn omaa hoitajaani ja josko hänet saisi kiinni. "Ei ole töissä". No, entäpä hänen sijaisensa, voisinko ilmoittaa asiani hänelle. "Ei ole paikalla. Klinikka on kiinni joulun." Yritän vielä kohteliaasti kertoa tietäväni tämän, mutta KUN minulle PAINOTETTIIN, että tämä tieto pitäisi tauosta huolimatta ilmoittaa... Varmistan vielä olisiko lääkäreitä talossa ja saisinko heitä kiinni. "Ei ole. Siellä on joulutauko". Älä? Kiitti vid**sti!

Kyllä on hienoa, että tässä hyvinvointiyhteiskunnassa varsinkin meidän mahtava, verovaroja nielevä sairaanhoitojärjestelmämme on näin hyvin organisoitu ja potilasta osataan neuvoa juuri oikein!

Jäi muuten kysymättä olisiko siellä siivooja paikalla? Pitäisikö soittaa ja varmistaa? Jospa jättäisin hänelle tiedon meidän tuloksesta...


Edit: Jokin sentään kunnallisella puolella toimii - meinaan laskutus! Olen jo aiemmin saanut omalla nimelläni kirjeen, jossa oli lasku punktiosta ja alkion siirrosta minun nimelläni sekä Armaalle hänen nimellään punktion jälkeen vaadittavista "toimista". Nyt tuli sitten kirje Armaan nimellä ja se sisälsi laskun alkion siirtopäivältä!? Eli Armashan oli mukana pitämässä kädestäni kiinni. Kulutti lähinnä muutaman minuutin yhtä tuolia, kun istui hoitopöydän vieressä operaation ajan ja tästä pitäisi maksaa...? Haloo, onko tämä ihan normaali käytäntö?

Hengissä

Hengissä ollaan - eipä paljon muuta. Enpä olisi ikipäivinä uskonut, että pelkkä hengittäminen voi olla näin raskasta. Ulospuhaltaminen vielä onnistuu, mutta se sisäänhengittäminen vie voimat... ihan oikeasti.

Sanomattakin lienee selvää ettei meillä vietetä tänä vuonna joulua. Onneksi emme olleet lupautuneet lähtemään minnekään. Emme myöskään ole kutsuneet ketään kyläilemään, emme edes välipäiviksi.

Pelkkä ajatus joulupöydässä istumisesta isolla porukalla saa aikaan kylmiä väreitä. Murehdin eilen Armaalle ettemme varmaan koskaan enää sopeudu joukkoon. Olemme aina niitä friikkejä, hieman omituisia. Vai olemmeko jatkossakin väkisin iloisia ja puheliaita, kuten tähänkin asti? Kipuilemme vasta poislähtiessä.

Tuli myös yhdessä pohdiskeltua, jos tämä on näin tuskallista, vaikka mitään vauvaa ei vielä edes ollut, niin miten ihmeessä joku voi selvitä lapsensa kuolemasta!? Miten sen jälkeen voi jatkaa elämää edes siinä uudessa muodossa? Ei voi kuin hyvin, hyvin nöyränä kumartaa syvään ja nostaa hattua näille selviytyjille.